Lupauksen mukaisesti
tässä tulee kuvapostausta kisaviikon tekemisistä! Pahoittelut
kuvien laadusta – kuvat on otettu kännykällä, mutta jospa niistä
sen verran saa selvää. :)
1) Tallille menin puolen päivän aikaan (olin tunnin etuajassa, sillä klo 13 oli sovittu tallille tulo) ja autoin Pirjoa viemään heppoja tarhaan. Kun oli hepat saatu tarhaan, alkoi järkytävä rankkasade.
2) Kisatiimin tsemppipalaveri sekä ajankohtaisia asioita Hennan johdolla.
3) Varusteiden putsausta, ohessa Ninan tyylinäyte.
4) Kisatiimin valokuvaus heppojen kanssa, vuoroon valmistautumassa allekirjoittanut sekä Nina ja uljas musta kisaratsumme Rommi.
5) Vuoroaan kuvauksiin odottivat myös Marika ja Lettu.
6) Kaunistautumista kisoja varten. Dominoa puunaamassa Johanna, Venla ja Marika.
7) Rosen harjan kimpussa Helmi.
8) ja 9) Murkinaa napaan, niin jaksaa taas! Evääksi minulla oli jauhelihakiusausta, tomaattia ja kurkkua. Muu poppoo evästi hieman myöhemmin – itsellä venähti aamupalan ja lounaan väli turhan pitkäksi, niin piti ottaa varaslähtö...
10) Kouluradan rakennusta valmennuksia varten. Essi, Santra ja Nina työn touhussa.
11) ja 12) Mutkat suoriksi Santran, Essin, Marikan ja Helmin toimesta. Linjoja tarkkailemassa Henna ja Sanni.
13) Koulutreenin jälkeen hepo kylpyyn jonka jälkeen kotia kohti valmistautumaan huomiseen päivään!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti