lauantai 26. huhtikuuta 2014

Koulukisat ja treeniä


Heippa! Postailu on taas omalta osaltani jäänyt hieman vähäiseksi ja hepparintamalla ollaan ehditty tehdä jo vaikka sun mitä.
Ratsastettu on jälleen ahkeraan tahtiin ja yhdet koulukisatkin on tässä välissä olleet ja toiset (este)kisat ovat tulossa ihan pian. Aloitetaan vaikka koulukisoista, koska ne olivat ensin.  Menin Rommilla tallikisoissa Helpon A:n ja hevonen toimi etenkin verryttelyssä kuin ajatus. Se oli vähän pörheämpi kuin tunneilla ja tuntui heti alkukäyntien aikana hyvältä. Saimme verrytellä rauhassa kahdestaan Ellan kanssa, koska muut eivät sillä kertaa osallistuneet viimeiseen luokkaan. Tein verryttelyssä paljon siirtymiä ja väistöjä ja parit keskiravitkin otin. Verryttelyaika oli perinteinen 20 minuuttia. Rata oli aika haastava, koska se on sama rata mitä esimerkiksi ratsastuksenohjaajat menevät loppukokeissa. Sekä radalle sisääntulo että lopputervehdys piti suorittaa keskihalkaisijalle laukassa, ja rataan kuului myös pohkeenväistöä, vastalaukkaa ja takaosakäännöstä.



Radalle mentäessä Rommi olisi voinut olla hitusen virkeämpi, se opettajankin mukaan helposti jännittyy radalla ja ikään kuin "vetäytyy kuoreensa" eikä näytä parastaan juurikaan keskiaskellajeissa, jotka jäivätkin vaisuiksi. Se myöskin jumitti ensimmäisessä pohkeenväistössä, eikä olisi halunnut väistää. Meinasin jo vaipua epätoivoon, mutta onneksi saatiin tehtävä suoritettua jotenkin loppuun saakka. Seuraavan virheen tein sitten minä. Menin pilaamaan muuten ihan hyvän radan unohtamalla ihan helpon asian. Onneksi sain unohduksen jälkeen kasattua itseni, ja laukkaohjelma olikin tuomarin mukaan eheä ja tasainen. Olin itse suoritukseemme tyytyväinen, ensimmäinen yhteinen Helppo A ja töppäyksiin nähden hyvät prosentit!


Olin myös joku aika sitten Hennan kouluvalmennuksessa Letulla. Lettu olisi tahtonut juosta alkuun pois altani ja oli muutenkin liian kiireinen. Se oli myös normaalia epätasaisempi, ja välillä hermostuikin ja nosti päänsä protestiksi ylös. Sain ohjeeksi rauhoittaa hevosta istunnalla ja keventää kättä. Lopputuntia kohden meno tasoittui, mutta minua jäi harmittamaan kun en saanut ratsastettua heppaa niin tasaiseksi kuin yleensä. Henna antoi ohjeeksi treenata oikeaa kyynärkulmaa ja pitää ranne liikkuvana, ettei se jännity liikaa jolloin myös herkkäsuinen Lettu protestoi voimakkaasti.

Osallistuin myös estevalmennukseen, jolla menimmekin poikkeuksellisesti isolla juhlakentällä. Radan rakennus alkoi jo kello 7.30 joten tallilla oltiin koko porukka tomerana jo heti aamusta. Rata rakentui todella nopeasti hyvällä tiimihengellä! Ensin oli hevosten ryhmä, jossa olin myös minä ratsunani Otto. Hevoset olivat kaikki todella innokkaita ja alkutunti menikin hevosten rauhoitteluun ja kieli keskellä suuta ratsastamiseen. Ottokin oli selkeästi innoissaan ja sitä ei tarvinnut laukassa paljoa käskeä eteen, päinvastoin laukkaa piti lopputunnista rauhoittaa. Parille esteelle tulimme liian pohjaan, jonka vuoksi Otto joutui tekemään huonoja hyppyjä ja minä en päässyt kunnolla mukaan. Tästä saatiinkin topakkaa palautetta ja loppu valmennus sujui lähestymisten suhteen jo mallikkaasti. Lopuksi hyppäsimme radan, ja olin Ottoon oikein tyytyväinen. :)

Tässä vielä video estevalmennuksista-




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti