Ratsastuksen ihanuus ja vaikeus- Takaisin satulaan

Lupailin viime blogikirjoituksessani kertoilla kuulumisia Hennan kouluvalmennuksesta, mutta aikaa on vierähtänyt valmennuksesta jo sen verran kauan, että tehdyt harjoitukset ovat päässeet autuaallisesti unohtumaan (hölmö minä, kun en heti kirjoittanut ratsastuspäiväkirjaan valmennuksesta). Rommilla kuitenkin valkan menin ja muistin mukaan valmennus sujui hienosti.

Seuraavalla viikolla mentiin tiistain estevalmennusryhmän kanssa maastoesteitä - ekaa kertaa talven jälkeen. Ratsuksi minulle oli laitettu Kurmis. Hieman alkoi siinä vaiheessa jännittää, miten Kurmis pysyy minulla hallinnassa. Poika kun ei ollut ihan hetkeen maastoesteitä hypännyt. Tallilta sain lainaan turvaliivin, koska sellaista en ole vielä saanut hankittua. Joten kun varustus oli kunnossa, suunta kohti maastoesteitä. Alkuun hypättiin hiekkakentän vieressä olevia tukkeja ja meillä oli ainakin vauhtia riittävästi... Hepon sai kuitenkin pysäytettyä melko hyvin esteen jälkeen. Saimme aikaiseksi hyvin erilaisia hyppyjä - yksi ajautui pohjaan ja toinen hypättiin sitten kaukaa. Jostain syystä olimme Kurmiksen kanssa eri mieltä ponnistuspaikoista, taisi kuitenkin joku hyppy sujua ponnistuspaikkojenkin osalta ihan hyvin.

Lähtövuoron odottaminen oli melkoista showta: poika ei malttanut millään pysyä paikallaan ja esitti aika komeita pystyyn nousuja. Niin kauan kun Sanni piti meitä riimulla kiinni, kaikki oli hyvin, mutta kun riimusta pääsettiin irti alkoi heti tapahtua. Herran piti ensin hypätä joku näkymätön este pystyyn nousujen jälkeen ja vasta sitten päästiin liikkeelle. Tuntui olevan Kurmiksella tosiaankin hauskaa ja intoa oli vaikka muille jakaa! Harmi vaan, ei päässyt poika hyppäämään koko maastoesterataa, sillä kolmannelle esteelle tultaessa hepo hyppäsi hieman vinoon ja kompastui alastulossa. Seuraavaksi huomasinkin makaavani maassa ja maistelevani multaa. Nilkaan koski hurjana (piti ihan itkeä ja ulista) ja päässä humisi, mutta muuten paikat tuntuivat ehjiltä. Sari-ope oli onneksi heti vierellä rauhoittelemassa ja kaiken lisäksi hyppelyitä oli katsomassa lääkäri, joka piteli sitten koipeani ylhäällä. Hetki siinä pötköteltiin puskassa ja kuulosteltiin oloa, jonka jälkeen sain Pirjolta mönkijällä kyydin tallille. Poikakaverini tuli minut hakemaan ja päivystyksen kautta mentiin kotiin. Selvisin onneksi vähillä vammoilla. Lievä aivotärähdys ja nilkan nivelsiteiden venähtäminen olivat tippumisen saldona. Tiedossa oli siis tovi kepeillä könkkäämistä ja harras toive, että nilkka parantuu mahdollisimman nopeasti.

Hepan selkään kipusinkin jo kahden viikon kuluttua. Maanantaina menin koulutunnin Rommilla ja aiheena vastataivutukset. Menin tunnin ilman jalustimia, kun nilkka tuntui vielä hieman aralta. Rommi oli tosi kiva ja toiseen suuntaan vasta-asetukset onnistuivat hienosti. Toiseen suuntaan taas hommasta ei tullut oikein mitään kun hepo punkesi pohjetta vastaan eikä halunnut taipua. Tähän suuntaan sainkin ohjeeksi tehdä mielummin sulkutaivutusta. Sulkutaivutus sitten onnistuikin paremmin. Laukkaa otimme pääty-ympyröillä ja myös laukassa heppa tuntui tosi kivalle ja kuunteli hyvin pidätteitä. Loppuraveihin laitoin jalustimet jalkaan ja tunnustelin nilkan kestävyyttä kevennellen. Hieman tuntui koipi huteralta, mutta koska kipua ei tuntunut, päätin osallistua tiistain estetunnille isolla kentällä. Hennan kanssa kävin osallistumisesta hieman neuvotteluja, mutta lupasin teipata nilkan hyvin ja lopettaa hyppelyt, jos tuntuisi pahalta. Sain siis luvan myös opelta osallistua tunnille.

Tiistaina siis mentiin isolla kentällä esteitä pienessä vesisateessa, ratsuna Lettu. Tunnin meille piti Henna Sarin viettäessä ansaittua kesälomaa. Alkuverkan jälkeen hyppäsimme pientä pystyä ja harjoittelimme laukanvaihtoja. Laukat vaihtuivat hyvin ja Lettu oli todella kevyt ratsastaa. Seuraavaksi lisäsimme harjoitukseen kaksi estetettä lisää, tarkoituksena edelleen saada onnistuneet laukanvaihdot. Lettu oli ihan super hyvä ratsastaa, paikat osuivat kohdilleen ja laukatkin vaihtuivat onnistuneesti. Tarkoitus oli tulla ensin rauhassa ja kunnollisilla teillä nämä kolme estettä ja sitten uudestaan uusinnan omaisesti. Minä jätin suosiolla uusintakierroksen väliin, sillä en pystynyt käyttämään oikeaa jalkaa "täydellä teholla" enkä halunnut rasittaa jalkaa enempää kuin oli tarpeen. Hyppäsin kuitenkin vielä loppuun radan, koska Lettu oli nyt parempi kuin koskaan enkä malttanut jättää tilannetta hyödyntämättä. Ratakin sujui hyvin ja kuski oli enemmän kuin tyytyväinen ratsuunsa! Hypyissä jalat heilahtivat taakse, mutta tämä johtui varmaan osaksi siitä, että varoin nilkkaa eikä paino ollut tästä syystä tasaisesti jalustimilla. Toivottavasti tämä ongelma ei ole pysyvää laatua vaan johtui tosiaan vain nilkan varomisesta. Se selvinnee seuraavalla estetunnilla. Siihen asti se on moikka!

Kuvat vanhoja kuvia: Tiina Melasniemi (Rommi) ja Aaveen.net (Lettu).