Nelkyt ja risat kisaäitinä

Olen huomannut, että ratsastus on harrastus, jossa sanonta "mitä pienet edellä, sitä vanhat perässä" pitää varsin hyvin paikkaansa. Ja niinhän se minunkin ratsastusharrastus alkoi - tyttären jalanjäljissä. Tällä kertaa postaukseni ei koskekaan omaa ratsastustani, vaan kerron ihan vain oman äidinroolini näkökulmasta viikonlopun kisareissustamme Rissalan ratsutilalle koulukisoihin.

Sunnuntaina herätyskello rämisi jo viiden maissa ja herätteli autuasta unta nukkuvan äidin makoisista unistaan. Ei auttanut kuin kaivautua lämpimästä peiton sisältä ulos kylmään maailmaan. Tai no, alakertaan ja lämpimään suihkuun, jos totta puhutaan. Sen jälkeen herättelin vielä kauneusuniaan uinuvan neitokaisen ja kiipesin takaisin yläkertaan valmistamaan kisa-aamiaista.

Meidän perheessämme on pitkät perinteet kisa-aamujen aamiaisen suhteen. Emme suinkaan keitä kaurapuuroa tai paista munakasta, ehei, vaan meillä paistetaan pihvit ja keitetään perunat. Tämä tuhti ja todennäköisesti kaikkien ravitsemussuositusten vastainen aamupala nautitaan vielä unenkare silmillä, ajatukset vielä niin unisina, ettei kisajännitys ole ehtinyt ponnahtaa tietoisuuteen ruokahalua pilaamaan. Sittenpä lopun päivää voikin potea vaikka minkämoista kisajännitystä ihan rauhassa, energiaa elimistölle riittää, vaikkei enää ennen omaa suoritustaan saisi palaakaan alas. 

Aamiaisen jälkeen katselimme vielä edellisenä iltana tehdyn listan läpi ja varmistimme, että kaikki tärkeää on mukana. Sittenpä vain autoon: kisavaatteet, hiusneulat ja -verkot, juomapullot, lähtölistat, eväät, varavaatteet, videoimiseen tarvittava iPad...

Ajelimme varsin autioita teitä pitkin Sorsasalon ratsastuskoululle, joka ei todellakaan ollut autio. Nimittäin Sorsasalon ratsastuskoulusta peräti seitsemän tyttöä oli lähdössä kisoihin. Hevosia oli lähdössä neljä ja ne kuljetettiin kahdessa erässä kisapaikalle. Kaikki tytöt olivat hyvin vihmeriä ja oma-aloitteisia ja tallin henkilökunnalta saamiensa ohjeiden mukaan pakkasivat hevosten tarvikkeet ja valmistelivat hevoset muutenkin kisa- ja kuljetuskuntoon. Siinäpä sai kisaäiti relaksoitua täysin ja ihaillen katsella taitavien tyttöjen touhuja. En minä yhtään ihmettele sitä, että ratsastavista tytöistä tulee tutkimusten mukaan vastuunkantajia työelämässä. Hehän ovat vastuunkantajia jo nyt.

 Mutta mutta, ei hätää, äitejäkin tarvitaan sentään vielä. Näpräsin tyttären hiukset jonkin sortin nutturalle ja laitoin vielä hiusverkon rusetteineen pitämään kampausta kunnossa. Ja tietenkin se toinen seikka, mikä tekee kisaäidistä korvaamattoman, on ajokortti. Kun hevoset oli pakattu ja lähetetty Sarin kyydissä kisapaikalle, paikalla olevat kisaäidit pistivät tyttöset kyyteihinsä ja lähtivät ajelemaan kohti Rissalan ratsutilaa. Aurinko paistoi kauniisti ja iltapäivälle luvatuista sateista ei vielä näkynyt häivähdystäkään.

Koska kisaavia tyttöjä oli seitsemän, saivat Henna ja Sari olla valppaina aikataulujen suhteen. Milloin kukakin tyttö ja hevonen verkkaan, milloin radalle jne. Kisat sujuivatkin mainiosti kaikin puolin. Tytöt tekivät onnistuneita suorituksia ja onnistumiset radoilla näkyivät tytöllä hymyinä kasvoilla kisan jälkeen. Tytöistä näin myös sen, että kisat eivät ole pelkkä oma rata ja oma suoritus, vaan kisat ovat harjoittelua, oppimista omista ja toisten virheistä ja onnistumisista sekä mukavaa yhdessä oloa. 

 Kymmenen tunnin kisapäivän jälkeen kotiin palasivat nälkäisinä, väsyneinä, melko rapaisina ja onnellisina kisaäiti ja tytär. Pihvit ja perunat tekivät jälleen kauppansa! Olipa ollut mukava päivä ja onhan se ihana viettää aikaa oman tyttären seurassa.

Päivi

PS: Vaikka tämä postaus ei omaa ratsastustani koskekaan, niin en nyt millään malta olla kertomatta, että perusmerkkitasoinen ryhmämme on edistynyt aika tavalla. Menimme nimittäin puomeja, harjoittelimme kevyttä istuntaa ja saimme jopa nostaa laukan toiselle puomille! Minä ratsastin Nasulla - jättiläisellä - ja olin kuulevinani tantereen tömisevän meidän laukatessa. No, saattoi se olla tuulikin, joka vielä edellisen päivän myrskyn jälkeenkin natisutteli maneesin takaovea.

Valmennuksia ja kisasuunnitelmia

Valmennuksia ja kisasuunnitelmia

Hei taas! Kerron tällä kertaa jo jonkin aikaa sitten olleesta estevalmennuksesta, jonka menin Nasulla ja sunnuntaisesta kouluvalmennuksesta, jonka menin minulle uudella tuttavuudella Rosella.

Estevalmennuksesta Saara kertoikin jo aika hyvin tehtävien osalta omassa postauksessaan, joten kerron vain vähän tunnista minun näkökulmastani. :) Valmennus meni ihan kivasti, sen meille pitikin sillä kertaa Henna koska Sari oli vielä silloin sairaslomalla. Saimme testata tallille saapuneita uusia esteitä, joista saatiinkin tehtyä hieno rata jota treenasimme. Harjoittelimme esteille lähestymisiä ja teitä. Minulla olikin Nasun kanssa ongelmia esteille lähestymisien kanssa, -jäin helposti tuijottamaan estettä jolle olin menossa ja askelet eivät aina osuneet ihan kohdalleen jonka vuoksi pari hyppyä tulikin liian pohjaan ja Nasu joutui ponnistamaan vähän isommin. Lisäksi ongelmana oli se, että Nasu meinasi välillä mennä esteiden välillä liian etupainoisena ja takaset eivät olleet tarpeeksi alla. Nasua pitikin työstää enemmän takaa eteen ja ottaa taas edestä kiinni, jotta saimme laukasta sujuvaa ja askelet menivät esteille kohdalleen. Lopputuntia kohden meno paranikin jo vähän ja saimme aikaiseksi parempia hyppyjä.

Kuvat Toni Huovinen

Aikaistimme sunnuntaista kouluvalmennusta viikolla, koska sinä viikonloppuna (23.3.) kun valmennuksen piti olla jonkin osalla lähtö ulkopuolisiin koulukisoihin, joissa menen myös itse Rosella. Minua vähän jännitti Sarin tekemä hevosvalinta, koska olen mennyt sillä aiemmin kerran joskus kauan sitten, joten en muistanut ollenkaan millainen se oli. Valmennuksessa meillä oli Rosen kanssa vähän erimielisyyksiä, enkä saanut siihen oikein tuntumaa. Harjoittelimme lähinnä koulurataan tulevia asioita, kuten lävistäjiä joissa pidensimme askelta ja tulimme pituushalkaisijaa pitkin käynnissä ja ravissa, tarkoituksena oli saada suora ja muuten tahdikas pituushalkaisija aikaiseksi. Rose olisi halunnut kovasti kiemurrella ja muutenkaan tahti ei ollut aivan tasainen. Lisäksi Rosen takaset eivät olleet aluksi tarpeeksi alla ja se oli tyhjä edestä.

Yritin työstää heppaa parhaani mukaan mutta edes lopputuntia kohden se ei tuntunut paranevan, ja jossain vaiheessa Henna huomasikin että aloin turhautua ja se näkyi heti ratsastuksessani. Saimme me joitakin ihan hyviä ja tasaisia pätkiä aikaan, mutta minä olen niin vaativa itseäni kohtaan, etten ollut tyytyväinen. Henna kuitenkin tsemppasi minua ja tottahan se olikin että menin valmennuksessa vasta toista kertaa Rosella, ja edellisestä kerrasta oli niin kauan aikaa.

Toivoin Rosea myös maanantaiselle koulutunnille, ja yllätyinkin positiivisesti kun se oli niin paljon parempi kuin valmennuksessa! Saimme jo jotain yhteistä säveltä aikaan ja ponikaan ei ollut niin hermostunut ja epätasainen. Harjoittelimme tunnilla sulkutaivutuksia käynnissä ja ravissa ja olin poniin (ja itseeni) ihan tyytyväinen. Vielä valmennuksen jälkeen olisin ollut perumassa koko kisoihin menon, mutta Henna valoi minuun sitkeästi uskoa ja toivon mukaan saisin tsempattua vielä itseäni, koska epävarmuus omaa ratsastusta ja ponia kohtaan näkyy tottakai muuten radassa.

Lisäksi otin vielä perjantain estetunnin jälkeen yhden ylimääräisen koulutunnin, jotta saisin vielä vähän tuntumaa Roseen ennen sunnuntain kisoja.

Kuvat Helmi Kokkonen

Ratsastuskoulussa ratsastamisessa on mielestäni se hienoa, että vaikka eteen joskus tuleekin hevonen, jota ei heti osaa ratsastaa niin yleensä ajan kanssa senkin saa toimimaan edes jollain tavalla ja samalla kehittyy itse! Niinhän se meneekin että taitavat ratsastajat osaavat ratsastaa kaikenlaisia hevosia, vaikka totuushan on toki myös se etteivät kaikki hevoset ja ratsastajat välttämättä sovi hyvin toisilleen. Silti on hyvä taito osata tulkita hevosta ja sen kautta soveltaa omaa ratsastustaan juuri sille hevoselle sopivaksi.

Mukavaa kevään jatkoa kaikille Sorsislaisille ja muille blogin seuraajille! 

Ratsastuksen ihanuus ja vaikeus- Hevostelua ja ajankäytönhallintaa

Moikka moi taas hetken hiljaisuuden jälkeen! Tällä kertaa luvassa myös jotain erilaista, sillä pohdiskelin, miten ajankäyttö asettaa välillä omat haasteensa tähän niin ihanaan harrastukseen. Mutta ensin pikainen katsaus viime viikkojen ratsastustunteihin.

Viikko sitten maanantaina menin Rommilla Hennan pitämällä koulutunnilla, jossa aiheena oli laukkatyöskentely. Aikaisemmin samaisena aamuna kävin napropaatilla, joka auttoi lonkka- ja selkäkipuihin, joten ratsastaminenkin onnistui tällä kertaa kivuttomasti.
Rommi oli alkuun hieman nihkeä ja pohkeen takana, mutta parani tunnin edetessä. Laukkatyöskentelyä teimme keskiympyrällä, pääty-ympyröillä työskenneltiin itsenäisesti käynnissä ja ravissa. Suurempia ongelmia ei ollut ja kuskin istunnan viilaamisella ne pienetkin onglemat katosivat (heti kun kuski istui laukkaa ylöspäin, myös hevonen ryhdistäytyi ja laukka parani huomattavasti). Rommi on vaan niin ihana!

 Tiistaina estetunnilla ratsuna Lettu, Henna opena ja tunnilla mentiin kolmen esteen sarjaa (pysty, pysty ja okseri), joka oli sijoitettu lävistäjälle. Sarjavälit oli muistaakseni 15,5m. Tehtävää mentiin molempiin suuntiin ristikoilla aloittaen ja esteillä jatkaen.
ARGH! Tästä voittekin päätellä, että ei mennyt tunti putkeen. Alkuun tultiin välit piemenpinä esteinä neljällä laukka-askeleella ja tämä vielä sujui suht ok, hieman löysästi tosin. Esteitä nostettiin ja nyt olisi pitänyt tulla kolmella laukka-askeleella. Mutta ei onnistunut - okserin jälkeen en vaan saanut Lettua eteenpäin ja tulimme välit edelleen neljällä laukalla. En onnistunut tulemaan kertaakaan kolmella laukka-askeleella. Kun yritin pyytää Lettua eteen, herra tarjosi vastineeksi pukkeja. Kaikkialla muualla ratsuni liikkui kyllä eteen, mutta heti lävistäjän alussa tuntui kuin olisi ratsastanut juoksuhiekassa. Ja esteiden jälkeen lyhyellä sivulla taas takalisto ilmaan. Blaaaah. Tänään ei ollut minun päiväni, eikä näköjään Letunkaan.

Tällä viikolla maanantaina ratsuna pitkästä aikaa Kurmis ja tunnin piti sijaisope, Saija. Aiheena meillä oli siirtymät, joita harjoiteltiin keskihalkaisijalla. Alkuverkassa Kurmis tuntui jo kivalle: se kuunteli hyvin istuntaa ja taipui mukavasti. Keskittyminen tosin ratsullani aina herpaantui hetkeksi, kun toinen ratsukko tuli lähietäisyydelle. Tämäkin onneksi parani tunnin edetessä ja Kurmis malttoi keskittyä toisten heppojen sijaan minuun ja tehtävään. Siirtymät sujuivat hyvin ja olivat suurimmaksi osaksi täsmällisiä ja suoria. Välillä ratsuni ennakoi siirtymiä, mutta silloin jätin joko siirtymän tekemättä tai tein sen hieman myöhemmin. Kurmis oli tosi kiva ja suurimman osan tunnista kulki mukavan rentona.

Tiistaina tunnin piti jälleen Saija, puomitunti ja ratsu vaihtui Nasusta Kunkkuun. Minulle oli siis alunperin ratsuksi laitettu Nasu, mutta lonkka oli taas vaihteeksi niin kipeä, etten todennäköisesti olisi päässyt kapuamaan Nasun selkään. Niinpä vaihdoin ratsua Empun kanssa ja sain kokeilla Kunkkua, jolla en olekkaan aikaisemmin mennyt. Alkutunti meni toisiimme tutustuessa enkä alkuun oikein osannut Kunkkua ratsastaa. Se on todella herkkä suustaan ja tarvitsee vakaan käden. Mutta tunnin edetessä päästiin jo samalle aaltopituudelle. Itse puomiharjoitukset meni aikalailla vaihtelevasti. Välillä onnistuttiin, mutta suurimmaksi osaksi laukat ei vaihtuneet ja vauhtia oli enemmän kuin tarpeeksi. Oli aika hassua, että ongelmia oli vauhdin kanssa, koska Kunkku ei ole mikään vauhtihirmu. Mutta kaiken kaikkiaan Kunkku oli positiivinen yllätys ja loppuravit olivat tunnin onnistuneinta antia.

Mutta loppuun vielä lupaamaani pohdiskelua ajankäytönhallinnasta.
Alunperin en haaveillut muusta kuin ratsastelusta kerran pari viikossa, mutta suunnitelmat ovat tässä matkan varrella muuttuneet. Nyt kaksi kertaa viikossa ei meinaa riittää ja halu kehittyä hyväksi ratsastajaksi on valtava. Myös kiinnostus kilpailemiseen on herännyt. Kahden vakituisen viikkotunnin lisäksi kerran kuussa on tallin kisat ja yleensä kahtena viikonloppuna on valmennukset. Lisäksi otan silloin tällöin ylimääräisiä tunteja ja käyn istuntaharjoituksissa. Tallilla siis vierähtää useampi päivä viikosta, puhumattakaan siitä, että tämä harrastus ei ole ilmainen. Päivisin käyn töissä tienaamassa rahoja harrastustani varten ja iltaisin yritän työstää opinnäytetyötäni valmiiksi. Lisäksi pitäisi hoitaa kotityöt ja perheenkin kanssa olisi hyvä viettää aikaa. Onneksi en ole vielä koiraa hommannut...

Minulla ei itselläni ole lapsia ja puolisoni on ollut (ainakin tähän saakka) ymmärtäväinen hevosharrastukseni suhteen. Tämä on helpottanut paljon ja myös se, että puolisoni tietää, miten tärkeä harrastus tämä minulle on. Nyt suurimman haasteen on asettanut opinnäytetyöni ja se, millä ajalla sitä teen. Päivät kuluvat töissä, alkuviikon illat tallilla. Olenkin yrittänyt herätä aamuisin aikaisemmin ja tehdä opparia aamuisin ennen töihin lähtöä. Kotityöt kasaantuvat usein hoidettavaksi viikonlopuiksi, samoin viikonloppuisin yritetään viettää aikaa myös perheen ja ystävien kanssa opinnäytetyön ohella. Muille harrastuksille ei minulla tällä hetkellä jää aikaa eikä kyllä rahaakaan. Lenkillä pyrin käymään säännöllisesti ja kotona saa kahvakuula kyytiä, mutta siinäpä se sitten onkin. Nostan kyllä hattua perheellisille ja työssäkäyville hevosihmisille, varsinkin jos sattuu vielä omistamaan oman hevosen, joka vaatii tallilla käyntiä joka päivä! Ajankäytönhallinnassa he ovat eittämättä mestareita! Mutta toisaalta hevosharrastus on myös elämäntapa ja minä en voisi enää kuvitellakkaan elämääni ilman hevosia ja ratsastusta. Niin paljon tämä harrastus minulle antaa.


Mutta nyt hallitsen ajankäyttöäni ja lähden treffeille nukkumatin kanssa. Mukavaa alkavaa viikkoa!

Ystävämme hevoset

Tallin tuoksuista maanantaita kaikille heppahöperöille! Alkaneen viikon ja koululaisten alkaneiden lomien kunniaksi videomateriaalia maailmalta. Toimitus suosittelee etsimään internetin syövereistä lisää materiaalia Jean-Francois Pignon ja "Les Cheavaux en liberté" hakusanoilla. Voitaisiinko tässä puhua siitä paljon puhutusta ihmisen ja hevosen välisestä luottamuksesta, vai mitä sanotte?

Mahtavaa viikonjatkoa kaikille!

Nelkyt ja risat lomatunnelmissa- Pretty in pink

Nelkyt ja risat on aloittanut talvilomansa. Viikko huilia leipätyöstä tuntuu tosi mukavalta, etenkin kun työelämä on nykyisin hyvinkin hektistä ja muutosten tuulet tuovat siihen oman haasteensa. Tarkoitus on paitsi matkailla Tukholmassa, niin myös lomailla rennosti ja viettää terveellistä elämää. Lomalla ehtii liikkua ja laitella paremmin ruokia ajatuksen kanssa. Olemme tyttäreni kanssa poimineet netistä eri blogeista uusia tervellisiä ideoita ruuanlaittoon ja päättäneet aloitella aamut kaurapuurolla kera oliiviöljysilmän. Suunnitelmissa on myös mm. kanasouvlaki, fetasalaatti, härkäruukku uunissa jne.

  Liikuntakin kuuluu osana tervelliseen elämään ja normaalisti tähän aikaan vuodesta lähdettäisiin ladulle. Mutta ei tänä vuonna. Lumet lienevät niitä kuuluisia menneen talven sellaisia. Täytyy siis keksiä jotain muuta. Ja mikäpäs aloittaisikaan loman hauskemmin, terveellisemmin ja liikunnallisemmin kuin ratsastustunti. Nyt kun on aikaa kirjoitella myös blogia, niin värväsinpä ratsastusreissulle mukaan niin tyttären kuin miehenkin valokuvaamaan blogipostausta varten. Mies räpsi kuvia sellaista tahtia, että tästä tuleekin nyt varsinainen kuvakertomus.

 Heppana minulla oli jälleen Rose ja siellähän se punatukkainen tyttö jo minua odotteli karsinassa. Hain Rosen varusteet varustehuoneesta valmiiksi ja sen jälkeen harjasin sen. Yleensä niin lutunen Rose oli tällä kertaa uhmakkaammalla tuulella. Se viskoi päätänsä ja yritti napsasta suullansa kaikkea lähelle tulevaa. Päättäväisyys tehoaa kuitenkin myös tammanpäiviin ja sain hepan varustettua pienellä avustuksella. Rose oli kyllä suloinen pinkissä satulahuovassaan ja samanvärisissä suojissa. Myös minun takkini sattui olemaan pinkki, joten emmekös muodostakin Rosen kanssa varsin sävy sävyyn olevan parin :)

 Aiheena meillä oli taivutus ja opettajana Ronja. Ensin muistelimme, että olimme tehneet taivutusta jo aiemmin, mutta pienen tuumauksen jälkeen totesimmekin sen olleen asetusta. Asetuksessa hevonen asetetaan siten, että sen pää kääntyy ensimmäisten niskanikamien kohdalta siten,että ratsastaja pystyy näkemään hevosen sieraimen ja silmäkulman. Taivutuksessa taas koko hevonen taipuu siten, että se ylhäältä päin katsottuna muistuttaisi banaania.
 Alkuverkan jälkeen Ronja neuvoi meille taivutuksen teoriaa ja sitten pääsimme kokeilemaan sitä käytännössä. Kieli keskellä suuta kääntelin hevosta voltille ensin käynnissä ja sitten ravissa. Hoin mantrana mielessäni Ronjan ohjetta: sisäohja on johtava ohja ja hevonen taipuu sisäpohkeen ympärille. Tietenkään en saanut hevosta banaanin muotoon vielä tällä taitotasolla, mutta jostakinhan on aina aloitettava. Kukaan ei ole seppä syntyessään. Siinpä tunti sitten taivuteltiin. Rose oli varsin reipas, eikä tammanpäivistä ollut tietoakaan tunnilla, vaan se teki tehtävät reippaasti. Ainoastaan joidenkin volttien aikana sen ravi tipahti käyntiin ja Ronja kehottikin käyttämään pohkeita reippaammin.

 Taputtelin ja kehuin Rosea tunnin aikana paljon kaikista onnistumisista. Arvelin, että se helpottaa Rosen eloa ja oloa. Lieneehän meillä kaikilla joskus tammanpäiviä... ja mikäpä niihin auttaisi paremmin kuin taputukset ja kehut.

 Kun tunti oli ohi, vein Rosen takaisin karsinaan. Purin tyttösen pinkeistä varusteistaan ja harjasin sen hyvin. Taputtelin ja kehuin vielä karsinassakin. Kirjastoissa vietettiin tänään kansainvälistä Hug a Librarian Day -teemapäivää, josta tietenkin jäin paitsi, kun olin lomalla. Rose taisi tietää sen, sillä se työnsi vielä päänsä syliini ennen kuin suljin karsinan oven. Halit kirjastotädille! Sinne se jäi mutustamaan heinää tyytyväisenä.