Nelkyt ja risat kisaäitinä

Olen huomannut, että ratsastus on harrastus, jossa sanonta "mitä pienet edellä, sitä vanhat perässä" pitää varsin hyvin paikkaansa. Ja niinhän se minunkin ratsastusharrastus alkoi - tyttären jalanjäljissä. Tällä kertaa postaukseni ei koskekaan omaa ratsastustani, vaan kerron ihan vain oman äidinroolini näkökulmasta viikonlopun kisareissustamme Rissalan ratsutilalle koulukisoihin.

Sunnuntaina herätyskello rämisi jo viiden maissa ja herätteli autuasta unta nukkuvan äidin makoisista unistaan. Ei auttanut kuin kaivautua lämpimästä peiton sisältä ulos kylmään maailmaan. Tai no, alakertaan ja lämpimään suihkuun, jos totta puhutaan. Sen jälkeen herättelin vielä kauneusuniaan uinuvan neitokaisen ja kiipesin takaisin yläkertaan valmistamaan kisa-aamiaista.

Meidän perheessämme on pitkät perinteet kisa-aamujen aamiaisen suhteen. Emme suinkaan keitä kaurapuuroa tai paista munakasta, ehei, vaan meillä paistetaan pihvit ja keitetään perunat. Tämä tuhti ja todennäköisesti kaikkien ravitsemussuositusten vastainen aamupala nautitaan vielä unenkare silmillä, ajatukset vielä niin unisina, ettei kisajännitys ole ehtinyt ponnahtaa tietoisuuteen ruokahalua pilaamaan. Sittenpä lopun päivää voikin potea vaikka minkämoista kisajännitystä ihan rauhassa, energiaa elimistölle riittää, vaikkei enää ennen omaa suoritustaan saisi palaakaan alas. 

Aamiaisen jälkeen katselimme vielä edellisenä iltana tehdyn listan läpi ja varmistimme, että kaikki tärkeää on mukana. Sittenpä vain autoon: kisavaatteet, hiusneulat ja -verkot, juomapullot, lähtölistat, eväät, varavaatteet, videoimiseen tarvittava iPad...

Ajelimme varsin autioita teitä pitkin Sorsasalon ratsastuskoululle, joka ei todellakaan ollut autio. Nimittäin Sorsasalon ratsastuskoulusta peräti seitsemän tyttöä oli lähdössä kisoihin. Hevosia oli lähdössä neljä ja ne kuljetettiin kahdessa erässä kisapaikalle. Kaikki tytöt olivat hyvin vihmeriä ja oma-aloitteisia ja tallin henkilökunnalta saamiensa ohjeiden mukaan pakkasivat hevosten tarvikkeet ja valmistelivat hevoset muutenkin kisa- ja kuljetuskuntoon. Siinäpä sai kisaäiti relaksoitua täysin ja ihaillen katsella taitavien tyttöjen touhuja. En minä yhtään ihmettele sitä, että ratsastavista tytöistä tulee tutkimusten mukaan vastuunkantajia työelämässä. Hehän ovat vastuunkantajia jo nyt.

 Mutta mutta, ei hätää, äitejäkin tarvitaan sentään vielä. Näpräsin tyttären hiukset jonkin sortin nutturalle ja laitoin vielä hiusverkon rusetteineen pitämään kampausta kunnossa. Ja tietenkin se toinen seikka, mikä tekee kisaäidistä korvaamattoman, on ajokortti. Kun hevoset oli pakattu ja lähetetty Sarin kyydissä kisapaikalle, paikalla olevat kisaäidit pistivät tyttöset kyyteihinsä ja lähtivät ajelemaan kohti Rissalan ratsutilaa. Aurinko paistoi kauniisti ja iltapäivälle luvatuista sateista ei vielä näkynyt häivähdystäkään.

Koska kisaavia tyttöjä oli seitsemän, saivat Henna ja Sari olla valppaina aikataulujen suhteen. Milloin kukakin tyttö ja hevonen verkkaan, milloin radalle jne. Kisat sujuivatkin mainiosti kaikin puolin. Tytöt tekivät onnistuneita suorituksia ja onnistumiset radoilla näkyivät tytöllä hymyinä kasvoilla kisan jälkeen. Tytöistä näin myös sen, että kisat eivät ole pelkkä oma rata ja oma suoritus, vaan kisat ovat harjoittelua, oppimista omista ja toisten virheistä ja onnistumisista sekä mukavaa yhdessä oloa. 

 Kymmenen tunnin kisapäivän jälkeen kotiin palasivat nälkäisinä, väsyneinä, melko rapaisina ja onnellisina kisaäiti ja tytär. Pihvit ja perunat tekivät jälleen kauppansa! Olipa ollut mukava päivä ja onhan se ihana viettää aikaa oman tyttären seurassa.

Päivi

PS: Vaikka tämä postaus ei omaa ratsastustani koskekaan, niin en nyt millään malta olla kertomatta, että perusmerkkitasoinen ryhmämme on edistynyt aika tavalla. Menimme nimittäin puomeja, harjoittelimme kevyttä istuntaa ja saimme jopa nostaa laukan toiselle puomille! Minä ratsastin Nasulla - jättiläisellä - ja olin kuulevinani tantereen tömisevän meidän laukatessa. No, saattoi se olla tuulikin, joka vielä edellisen päivän myrskyn jälkeenkin natisutteli maneesin takaovea.