Ratsastuksen ihanuus ja vaikeus- Estekisat ja muutakin treeniä

Viikko alkoi Oton kanssa harjoitellessa takaosan käännöksiä, joka oli siis maanantaisen tuntimme aihe. Teimme aika pitkän alkuverkan ja Sari kehotti meitä tekemään verkassa pohkeenväistöjä tunnin tehtävää silmällä pitäen. Väistöillä saisimme molemmat pohkeet läpi. Minä sain myös ohjeeksi ajatella hevosen suoruutta ja rauhallista tahtia. Tein paljon voltteja ja ympyröitä kaikissa askellajeissa sekä käyntiväistöjä. Otto taipui mukavasti ja tuntui hyvälle. Laukassa sain taas muistutuksen istua hiljaa ja saimmekin aikaiseksi taas kivoja laukkapätkiä.

Alkuverkan jälkeen siirryimme työskentelemään käynnissä varsinaista tehtävää pohjustaen. Pitkillä sivuilla teimme puolet pitkästä sivusta avotaivutusta, keskelle voltti ja loppu pitkä sivu sulkutaivutusta. Käynti piti saada laadukkaaksi ja kootuksi. Ensimmäiset avot Otolla oli aivan liian reipas käynti ja se "juoksi" alta. Samoin kävi suluissa. Sain ohjeeksi ratsastaa todella paljon puolipidätteitä ja keskittyä hitaaseen tahtiin sekä ratsastaa askel kerrallaan. Helpommin sanottu kuin tehty, kun hepo oli sitä mieltä että aivan liian hidasta menoa. Jouduin keskittymään ihan tosissani käynnin tahtiin ja ratsastamaan pidätteitä joka askeleella. Kun sain tahdin rauhalliseksi, myös avot ja sulut onnistuivat.

Tämän jälkeen aloimme tekemään takaosan käännöksiä molempiin suuntiin. Ennen käännöstä piti ratsastaa avotaivusta, että sai avut läpi, ja sen jälkeen ajatella tekevänsä täyskäännös sulkutaivutuksessa. Paino käännöksessä sisäistuinluulla ja hevosen takajalkojen täytyi astua kunnolla ristiin. Hevosen piti olla asetettu ja taivutettu liikkeen suuntaan ja käynnin koottua. Alkuun meillä oli taas liikaa vauhtia ja käännökset olivat hätäisiä. Jälleen piti keskittyä ratsastamaan askel kerrallaan ja muistaa pidätteet. Onnistuimme tekemään muutamia hyviä käännöksiä, joihin myös ope oli tyytyväinen. Tähän olikin hyvä lopettaa! Tunnin jälkeen kysyin Sarilta mielipidettä viikonlopun kisoista. Eli millä hepolla ja mihin luokkaan minun kannattaisi osallistua. Sari sanoi, että Otolla voisin osallistua luokkaan 80-90 cm, jos vain oma pääni kestää. Tai sitten voin haastaa itseni menemällä pienemmän luokan (60-70 cm) Kurmiksella. Hmm, taidan vielä pitäytyä matalammassa luokassa ja kerätä kisakokemusta, vaikkakin Kurmis kisaratsuna hieman arveluttaa itseäni.


Kurmiksen kanssa jatkettiin tiistain estetunnilla, jossa aiheena kaarevat urat. Kurkistus maneesiin kertoi, että tunnista ei tule helppo! Tehtävä näytti haastavalta (varsinkin Kurmikselle ja minulle) ja ikäväkseni loin jo itselleni ennakkoon mörköjä tunnin kulusta. Ohessa taas hieno ratapiirros havainnollistamassa harjoituksia.

Alkuverkassa testailin taas kääntävät avut sekä kaasun ja jarrun. Tein jälleen paljon voltteja ja ympyröitä kaikissa askellajeissa sekä laukkasin pitkät sivut reilusti eteen ja lyhyillä sivuilla harjoituslaukkaa. Ensimmäisenä hyppäsimme muutaman verryttelyhypyn oikeassa kierroksessa keltaiselle pystylle. Ei oikein meillä hypyt onnistuneet - ajauduimme liian lähelle, liian hitaassa tempossa ja sisäpohje ei ollut minulla kunnolla kaarteessa läpi. Hyvin alkoi! Seuraavaksi hyppäsimme mustaa pystyä vasemmassa kierroksessa ja samat virheet toistuivat plus että nyt jäin lisäksi tuijottelemaan ponnistuspaikkaa liian pitkäksi aikaa. Ei hyvä. Sitten vuorossa oli punainen pysty oikeassa kierroksessa. Tehtävään lisättiin haastetta ja ennen sekä jälkeen pystyn piti tehdä laukkavoltit. Laukkavoltit onnistuivat ihan hyvin, mutta taas oli lähestyminen esteelle aivan hukassa. Argh!


Yritin koota itseni ennen seuraavaa harjoitusta, jossa mentiin ensin musta pysty, sitten vihreä ja lopuksi punainen (ilman volttia). Josko nyt alkaisi homma sujua! Vaan eipä alkanut ei. Taas otin liikaa heppaa kiinni ennen estettä ja lähestymiset ajautuivat aivan liian pohjaan. Laukassa ei ollut tietoakaan tasaisesta rytmistä ja kuski tuijotteli taas minne sattui. Sari kehotti minua rentoutumaan ja suuntaamaan katseen yli esteen. Minun piti myös antaa Kurmiksen liikkua enemmän eteenpäin ja olla ottamatta niin paljon hepoa kiinni ennen estettä. Seuraava kierros sujui jo piirun verran paremmin, mutta meno oli kyllä vieläkin aika sekavaa. Meinasi jo kuski turhautua itseensä, kun ei millään saanut itseään rennoksi ja sitä kautta myös hepoa. Laukat taisivat vaihtua kahdella esteellä.

Loppuun tultiin sitten kaikki viisi estettä peräkkäin eli edelliseen tehtävään lisättiin vielä sininen ja keltainen pysty. Ensimmäinen kierros oli jälleen aika epäonnistunut. Laukat kyllä vaihtuivat, mutta lähestymisissä oli edelleen ongelmia ja tehtiin muutama hyvin erikoinen loikka esteen yli meikäläisen arpoessa ponnistuspaikkaa. Myös vauhtia alkoi olla jo enemmän kuin tarpeeksi, sillä viimeisen esteen jälkeen en meinannut saada hepoa pysähtymään. Onneksi saimme tulla tehtävän vielä toisen kerran. Nyt keskityin todella katseeseen ja omaan rentouteen sekä kaarteiden läpi laukan rytmin säilymiseen. Saimme kuin saimmekin esteille hyvät lähestymiset ja kun itse en yliratsastanut vaan keskityin pieniin apuihin, alkoi edistymistä tapahtua ja saimme ehjän ja ihan hyvän suorituksen. Helpotuksen huokaus! Mutta päälimmäisenä fiiliksenä oli, että kylläpä olinkin tänään surkea! Ja viikonloppuna on kisat. Mitähän siitäkin mahtaa tulla? Mutta tämä on juuri sitä ratsastuksen ihanuutta ja vaikeutta - välillä leijutaan pilvissä kun heppa toimii niin kuin unelma (eli ratsastaja
tekee siis asiat oikein ja hepo ymmärtää mitä siltä halutaan) ja välillä mikään ei meinaa onnistua (eli ratsastajan avut on ristiriitaisia ja hepo parka ei ymmärrä mitä siltä halutaan).


Lauantaina minulla oli vielä istuntaharjoitus liinassa ennen kisoja ja menin sen tuttuun tapaan Rommilla. Keskityimme siirtymiin ja varsinkin käynti-laukka ja ravi-laukka siirtymiin. Ensimmäinen nosto oli löysä enkä valmistellut sitä kunnolla. Sari neuvoi, että sisätakajalka piti saada kunnolla alle ennen laukannostoa ja ohjeeksi sain väistättää hepoa hieman ulospäin ennen nostoa. Seuraavaksi jäin nostossa sisäohjaan kiinni ja Rommi protestoi välittömästi. Myös kun itse horjahdin nostoissa eteenpäin, hepo ilmoitti hyvin selvästi, että älä tee noin. Mutta kun en roikkunut ohjassa ja muistin istua nostoissa horjahtamatta, ne onnistuivat ja takaosa oli hyvin alla. Olipa vaan hurja ero nostoissa silloin kun takaosa oli hyvin alla ja silloin kun se ei ollut. Vaikea pukea sitä tunnetta sanoiksi, mutta itse sain ahaa-elämyksen! Jälleen opettavainen liinatunti.


Tänään sunnuntaina oli vuorossa tallin estekisat, jotka menin siis Kurmiksella. Ja täytyy tunnustaa, että en ole näin paljon kisoja jännittänytkään vähään aikaan! Luokkana 60-70 cm (ponit 60 cm ja hepat 70 cm).

Rataan tutustuessa sain hyviä vinkkejä Marikalta - kiitos kaunis niistä ja kuskin rauhoittamisesta! Ja kun nyt tässä kiitoksia jaetaan, niin kiitos myös kisapaikalle minut kuljettaneille Antille ja Ellamarialle sekä ohessa olevista kisakuvista kiitos Johannalle ja hänen isälleen!

Mutta asiaan. Alkuverkassa olin siis todella jännittynyt ja pelkäsin tartuttavani jännityksen myös hevoseen. Verkkahypyt sujuivat kuitenkin hyvin ja ponnistuspaikatkin löytyivät tällä kertaa. Myös kaasu ja jarru toimivat, joten pulssini laski hieman alhaisemmaksi. Itse kisasuorituksen alkaessa jännitys haihtui jonnekkin ja fiilis oli levollinen. Perusrata meni hyvin ja vauhtiakaan ei ollut liikaa.

Suunnittelemani askelmäärät onnistuivat (25,5 m väli kuudella ja 21m väli viidellä laukka-askeleella) ja ponnistuspaikatkin löytyivät hyvin. Uusinnassa lisättiin hieman kaasua, mutta muutoin jatkettiin samalla tavalla. Muutama tie venähti hieman liian pitkäksi, mutta tuloksena toinen sija! Jee - hyvä Kurmis! Pieni musta oli ihan mahtava, vaikka en todellakaan uskonut, että suoriutuisimme radasta noin hienosti. Voiton vei Otto ja Johanna hienolla ja tasaisella suorituksella. Onnea heille myös tätä kautta!
Mutta olipa jälleen mukava, antoisa ja opettavainen päivä hevosten (ja tietysti myös tallikavereiden) parissa! Näihin tunnelmiin on viikko mukava päättää!

Nelkyt ja risat aloittaa ratsastuksen- I'm happy to report that my inner child is still ageless

Aloitteleva aikuisratsastaja on pitänyt blogihiljaisuutta - ei suinkaan sen vuoksi, että ratsastusinto olisi lopahtanut tai että kirjoitettavaa ei olisi ollut, vaan ajanpuutteen vuoksi. Tässä on nimittäin työn lisäksi ollut erinäisiä projekteja käynnissä, jotka ovat riistäneet minut pois tietokoneen ääreltä. Tilanne korjautunee, sillä sain juuri lahjaksi uuden iPadin, jonka kanssa ystävyyssuhde on kehkeytynyt jo varsin tiiviiksi muutaman tunnin tutustumisen aikana. Tämä vekotin siis kulkeutunee mukanani joka paikkaan ja mahdollistaa tekstin naputtelun niin maneesin reunalla kuin bussissa istuessakin. Kätevää!

Tänään oli kuta kuinkin täydellinen päivä. Se siis alkoi yöllä klo 24, jolloin parhaillaan juhlin villisti synttäreitäni - niin villisti kuin 44-vuotias vain jaksaa... Eli aamulla klo 8 olin jo täydessä iskussa ja syömässä synttäriaamiastani, johon kuului perinteisen mansikkakermakakun lisäksi mustaherukkahyytelökakkua. Nam. Sitten tekemään lähempää tuttavuutta uuden iKaverini kanssa ja lenkille vetreyttämään jäsenet tulevaa ratsastustuntia varten.

Saapuessani tallille olivat tutut tyttöset minua jälleen vastassa. Viivi, Venla, Jenni, Aada & co tekivät tomerasti tallihommia ja auttelivat meitä aikuisia laittamaan hevosia kuntoon. Näiden tyttöjen iloisessa seurassa muistui mieleeni viime yön maljapuhe: " I'm happy to report that my inner child is still ageless". Jos siis ystävät haluatte löytää itsestänne sisäisen lapsen, sen iättömän, ryhtykää ratsastamaan ja käykää tallilla. Siellä tapaa iloisia ihmisiä ja saattaapa muuttua iloiseksi itsekin.

Minulle oli tällä kertaa merkitty Rose, jolla en koskaan aiemmin ratsastanut. Harjasin Rosen, puhdistin kaviot, laitoin suitset, satulan ja suojat jalkoihin. Tiesin Rosen mukavaksi hepaksi, joten en jännittänyt tuntia, vaikka hevonen uusi olikin. Maneesissa kiristin satulavyön ja nousin selkään Viivin avustuksella. Alkukäyntien jälkeen tehtävänämme oli ensin mennä käynnissä uraa pitkin siten, että ratsastaisimme syvälle kulmiin, emmekä antaisi hevosten oikoa niitä. Sitten siirryimme seuraavaan tehtävään. Menimme käynnissä pitkän sivun ja teimme voltin kulmaan, jonka jälkeen siirryimme päätysivulla raville ja nostimme laukan pitkällä sivulle. Laukan vaihdoille raviksi ja sitten siirryimme taas käyntiin. Kaarron avulla siirryimme tekemään tehtävää toiseen suuntaan.

Rose oli ihana heppa ja teki reippaasti tehtävät. Jopa niin reippaasti, että ensimmäisen kerran minun piti pidätellä hevosta, ettei se lähtisi laukkaamaan väärissä kohdissa. Rosen ravikin oli niin reipasta ja ihanaa, että olisin voinut jatkaa sitä vaikka kuinka kauan. Koska en tarvinnut keskittyä niin kovasti ravin ja laukan nostamiseen, pystyin havainnoimaan käsiä (nyrkit vierekkäin), katsetta (eteenpäin nenä pystyssä), jalkoja (nilkat rentoina, kantapäät alhaalla) ja ryhtiä (rintakehä avoimena, hartiat rentoina). Ja tunti tuntuikin sujuvan kuin unelma - siis kuin alkeisratsastajan unelma

Ryhmämme on nyt ratsastanut kolmisen kuukautta kerran viikossa. On ollut hienoa huomata, kuinka olemme edistyneet. Esimerkiksi ravissa keventäminen ja ohjaaminen ovat sellaisia asioita, joissa itsekin huomaa edistymisen. Olemme myös mielestäni olleet tunneilla reippaita, rentoja ja pelottomia. Tästä iso kiitos on annettava Sari-opelle, joka neuvoo pienetkin yksityiskohdat kohdilleen ja johon on helppo luottaa, jolloin pelkääminen tuntuu turhalta.

Kuva, Viivi Mönkkönen.

Täydellisen synttäripäivän kruunasi hetki tunnin päätyttyä. Harjasin Rosen ja puhdistin kaviot. Jäin vielä hetkeksi taputtelemaan ja kehumaan tyttöä. Rose katsoi minua syvälle silmiin ja painoi päänsä rintaani vasten. Siinä me sitten oltiin, kaksi iätöntä.

Ratsastuksen ihanuus ja vaikeus- Laukan hurmaa ja tyyliarvostelua

Viime viikko alkoi Oton kanssa maanantaina koulutunnilla, jossa aiheena oli laukkatyöskentely. Poika oli edellisellä tunnilla, joten pääsin hyvin lämmitellyn hepon selkään. Otto olikin tehnyt kunnolla töitä ainakin hionneesta kaulasta päätellen. Kävelin pitkät alkukäynnit ja taivuttelin heppaa molempiin suuntiin liioitellusti sekä tein voltteja ja avoja. Ravissa jatkoin samalla kaavalla ja Otto alkoikin tuntua yllättävän hyvälle.
Itse tehtävänä oli laukkaympyrät. Toisessa päädyssä ympyrä oli rajattu tötsillä, jotka piti kiertää ulkokautta. Ympyrä oli pienempi kuin pääty-ympyrä, mutta isompi kuin voltti. Tötsä ympyrällä mentiin vasenta laukkaa ja toisella ympyrällä oikeaa laukkaa. Vasen kierros on tunnetusti minun huonompi puoleni ja se on myös Oton heikompi puoli. Jännityksellä odotin, mitä meidän ympyräryöskentelystä tulee.

Ympyrällä piti laukata aina sen aikaa, että sai onnistuneen ympyrän aikaiseksi. Laukkasin ensin yhden ympyrän vasemmalle ja Otto taipui hyvin sekä kulki kivassa muodossa. Siis vasemmalle! Sain vielä ohjeeksi istua molemmilla istuinluilla ja olla kallistumatta sisäpuolelle. Myös sisätakajalka piti saada polkemaan enemmän alle. Pieni kuititus raipalla, oma kroppa keskelle hevosta ja katse hepan ulkokorvaan sekä ajatus laukasta ylöspäin. Lopputuloksena oli aivan mielettömän hieno laukka, jossa oli todella ihana istua! Laukka tuli selän läpi ja heppa keveni edestä. Mahtavuutta! En ole ennen kokenut Otolla moista laukkaa. Myös oikealle laukat onnistuivat hienosti ja minä olin onneni kukkuloilla. Tältä sen siis pitäisi tuntua!

Loppuun otettiin ravityöskentelyä harjoitusravissa ja piti tehdä 10 metrin voltteja. Hepo piti saada kulkemaan koottuna ja hyvässä muodossa. Ravin piti olla samanlaista kuin olisi kouluradalla. Otto oli laukkojen jälkeen energinen ja ravikin tuntui tosi hyvälle. Poika taipui hienosti ja ravi oli tahdikasta. Tässä vaiheessa kuskin naama oli varmaan todella fiksun näköisessä virneessä... Loppuverkassa ratsastettiin vielä hevosia eteen alas että ne saivat venyttää kaulaansa. Tunnin jälkeen Sari antoi taas tuttuun tapaan kaikille palautetta tunnista ja minä sain kuulla istuneeni tänään paremmin kuin koskaan. Olisikohan johtunut siitä, että kun heppa kulki oikein päin käyttäen selkäänsä, kyydissä oli helppo istua... Kehut saatiin myös laukkatyökentelystämme. Aah-ihana tunti ja huippuhieno Otto! <3

Tiistaina estetunnilla jatkettiin alkanutta yhteistyötä Kurmiksen kanssa ja aiheena uusintarata tyyliarvostelulla. Huh huijaa! Mitähän siitäkin tulisi? Aikauusinnassa oltaisiin ainakin vahvoilla....
Aloitimme hyppäämällä verkkahyppynä yksittäistä pystyä, jonka jälkeen tultiin kaarevaa linjaa, jossa oli kaksi pystyä. Verkkahypyt sujuivat hyvin ja kaarevan linjan tulin ensin kuudela laukka-askeleella, mutta ohjeeksi sain seuraavan kerran tulla viidellä. Hieman lyhyempi tie ja reipas laukka, niin tultiin sujuvasti viidellä. Sitten menimme vielä sarjaesteet, ennen varsinaisen radan hyppäämistä. Toinen oli yhden laukka-askeleen sarja ja toinen reipas neljä. Ei ongelmia ja hepo hyppäsi hyvin. Askeleetkin sattuivat hyvin kohdilleen. Sitten tulimme ratana ja ratamme arvosteltaisiin tyyliarvostelulla. Korkeutta esteillä oli 75-85cm. Rata meni meillä muuten hyvin, mutta viimeiselle sarjalla tultaessa en tuntenut, mikä laukka meillä oli ja tein ravin kautta siirtymän oikeaan laukkaan juuri ennnen estettä. Lähestyminen meni ihan pipariksi sarjan a-osalle ja sitten pitikin ratsastaa tosi reippaasti eteen, että selviäisimme neljällä laukalla sarjan b-osalle. Hypystä tuli toooosi iso ja kuskin suustä pääsi kiljahdus esteen päällä. Yli kuitenkin mentiin - hieno Kurmis! Saimme arvosanaksi 6,5. Viimeinen sarja koitui meille pisteiden alentajaksi. Meillä oli ollut koko ajan oikea laukka viimeistä sarjaa lähestyttäessä eli tein turhaan laukanvaihdon ravin kautta. Muuten meno oli ollut mukavan näköistä ja tasaista. Kuski pääsi hyvin hyppyihin mukaan ja laukatkin vaihtuivat. Yhteistyömme siis alkaa pikkuhiljaa sujua ja minäkin alan tykästymään Kurmikseen enemmän ja enemmän!

Kaiken kaikkiaan ihana ja opettavainen viikko ratsastuksen suhteen. Sain ahaa elämyksen kootusta laukasta ja esteet Kurmiksen kanssa sujuvat jo hienosti ja pikkuhiljaa luottamus välillämme kasvaa. Joten ei muuta kun kohti uutta viikkoa ja tulevia estekisoja! Teksiä elävöittämässä jälleen vanhoja kuvia - pahoittelut siitä, mutta uutta materiaalia ei vielä ole.

Ratsastuksen ihanuus ja vaikeus- Puomeja, tahtia ja estevalmennusta

Viime maanantaina jäi tunti väliin, koska lonkka tuntui vielä niin kipeältä, ettei ratsastamisesta olisi tullut yhtään mitään. Tiistaina 5.11. oli jo pakko päästä hepan selkään ja myös kivut olivat jo hellittäneet suurimmaksi osaksi. Tunnin meille piti Ronja ja aiheena puomit. Ratsukseni oli merkattu Otto.

Alkuverkan jälkeen tultiin pitkällä sivulla olevia ravipuomeja. Välit olivat suht lyhyitä hevosille, joten sisään piti tulla lyhyessä ja energisessä ravissa. Puomit sujuivat Otolta rutiinilla. Toinen harjoitus oli puomit, jotka olivat sijoitettu 17m päähän toisistaan. Ensin meidän piti kertoa monellako laukka-askeleella aiomme välin tulla. Ilmoitin meidän tulevan viidellä askeleella ja viidellä tultiin ongelmitta. Seuraavaksi piti jättää yksi laukka-askel pois ja tulla neljällä. Hieman sai jo ratsastaa eteen, mutta Otto venyi hienosti. Loppuun tultiin vielä yhdistettynä ensin ravipuomit ja sen jälkeen tuo 17m väli, johon piti tällä kertaa mahduttaa kuusi laukka-askelta. Saimme vielä lisättyä seitsemännenkin askeleen väliin, joten hyvin meni. Toiseen suuntaan Otto rikkoi raville, kun kokosin liikaa eikä pohkeet olleet kiinni. Uusi yritys ja saimme myös toiseen suuntaan onnistuneen suorituksen seitsemällä laukka-askeleella. Minusta tällaiset tehtävät on hyviä, missä pitää laukkaa pystyä ottamaan kiinni ja taas vastaavasti ratsastamaan eteen reippaammin eli positiivinen fiilis jäi tunnista.

 Perjantaina ratsastin korvaustunnin maanantailta. Tunnin aiheena oli tahti ja ratsuna Rommi. Tulin tallille hyvissä ajoin ja melkein päädyin edeltävälle tunnille, joka oli estetunti. Totesin kuitenkin, että enemmän hyötyä minulle on koulutunnista Rommin kanssa, joten mentiin siis alkuperäisen suunnitelman mukaan.

En ole Rommilla mennyt kuin kaksi kertaa aiemmin plus liinaharjoitukset, joten alkuverkassa olin taas hieman pihalla siitä mitä kannattaisi tehdä. Onneksi Sari-ope neuvoi, miten Rommia kannattaa lähteä ratsastamaan, joten alkuverkassa ratsastin suhteellisen pitkällä ohjalla ja yritin saada hepoa rennoksi. Tein paljon voltteja ja ympyröitä kaikissa askellajeissa ja varoin jäämästä sisäkädellä kiinni. Rommi on todella herkkä suustaan, joten käden pitää olla rento ja joustava. Sain ohjeeksi ratsastaa takaosaa huomattavasti aktiivisemmaksi ja tehdä miljoona puolipidätettä vastalihaksilla. Piti myös muistaa olla jäämättä puristamaan pohkeilla. Volteilla ja ympyröillä Sari ohjeisti minua väistättämään takaosaa välillä ulospäin, että sain sisäpohkeen paremmin läpi. Hepo alkoikin tuntua paremmalle ja aloin uskaltaa ratsastamaan aktiivisemmin.

Siirryimme sitten keskiympyrälle jossa aloitimme tunnin varsinaisen aiheen eli tahdin työstämisen. Aloitimme käynnissä ja ympyrällä sai tehdä tarpeen mukaan voltteja ulospäin. Alkuun en saanut Rommia asettumaan rehellisesti ja käynnin tahdista ei ollut tietoakaan. Open muistutus puolipidätteistä ja takaosan aktiivisemmaksi ratsastaminen sekä muutama voltti myös sisään päin auttoivat, ja sainkin Rommin taipumaan ja asettumaan kivasti. Myös tahti alkoi löytyä, mutta heti kun unohdin ratsastaa ja jäin vain matkustelemaan, homma levisi ja täytyi aloittaa alusta.

Kun työskentely käynnissä sujui, siirryimme työstämään tahtia ravissa. Rommilla on aivan mahtavan ihana ravi istua-pehmeä ja tasainen! Ravissa toistuivat samat ongelmat kuin käynnissäkin ja lisäksi olen alkanut heiluttaa päätäni ravissa. Mistähän ihmeestä olen tuollaisen paheen kehittänyt? Täytyy alkaa kiinnittämään huomiota pään heilumiseen (kaiken muun lisäksi...). Mutta saimme myös ravissa kivoja pätkiä aikaiseksi ja hepo tuntui mukavalta ja rennolta. Takaosaan pitäisi saada aktiivisuutta enemmän ja ohjastuntuman pitäisi olla tasaisempi, mutta itselle jäi tunnista ja Rommista hyvä mieli. Oli kiva huomata, että istuntatunneista Rommilla on ollut hyötyä, sillä esimerkiksi laukannostot olivat tosi hyviä ja pidätteet istunnalla menivät helposti läpi. Vielä kun tosiaan saisi käteen tasaisuutta ja uskaltaisi pyytää hevosta aktiivisemmaksi, niin hyvä tulisi. Koulupenkkikään ei ahdistanut lonkkia suuremmin - kiitos venyttelyjen ennen tunnin alkua.

Viikon päätti Sarin estevalmennus isänpäivänä. Pääsin tallille Päivin ja Ellamarian kyydissä (kiitos vielä). Tallilla piti olla tuntia ennen valkan alkua, että ehditään rakentaa rata ja laittaa hepat kuntoon. Valmennuksen menisin Otolla.

Radalle tuli kolme estettä keskihalkaisijalle pituussuunnassa ja molemmille pitkille sivuille sarjat, toisen väli 6m ja toisen 21m ja molempien jälkimmäiset osat olivat oksereita. Osasta tehtiin taas erikoisesteitä - oli heinäpaalia, lippuja, tötsiä sekä vesimattoa. Alkuverkassa laukkasin Otolla aika paljon, että sain hepon vertymään kunnolla. Pitkillä sivuilla ratsastin kunnolla eteen ja lyhyet sivut mentiin kootumpana. Alkuverkassa testasin myös jarrun ja kaasun lisäksi  kääntävät avut eli tehtiin myös voltteja ja ympyröitä kaikissa askellajeissa.

Hieno ratapiirros selventämään tehtäviä.

    Hieno ratapiirros selventämään tehtäviä.

Verkan jälkeen aloimme hyppäämään keskellä olevaa pystyä (musta) viistosti ensin pidemmällä tiellä punaisen okserin b-osan takaa ja sitten lyhyemmällä tiellä vihreän esteen ja okserin b-osan välistä. Seuraavaksi lisäsimme toisen esteen mukaan eli viiston esteen jälkeen hypättiin toinen keskihalkaisijalla oleva pysty (vaal.pun.). Tämä mentiin pariin kertaan ja lisättiin taas yksi este mukaan eli nyt hypättiin myös kolmas pysty (vihreä) keskihalkaisijlta. Seuraavaksi hyppäsimme pidempää sarjaväliä (punainen) ja meidän piti ilmoittaa monellako laukka-askeleella tulemme välin. Minä hyppäsin toisena Muumin jälkeen, joten en saanut apuja laukka-askelten määrään...Ilmoitin tulevani kuudella, mutta tultiin sujuvalla viidellä, mikä oli myös tarkoitus. Eli minulle tuli laskuvirhe. Mietin alkuviikon puomituntia enkä ottanut huomioon ponnistusta ja laskeutumista, jotka "vievät" yhden laukka-askeleen. Mentiin tätä muutama kerta ja sitten siirryttiin toiselle sarjalle (sininen), johon tuli yksi laukka-askel. Sisälle piti tulla aika kootussa laukassa, että väli ei käynyt ahtaaksi. Tehtävät onnistui ilman suurempia ongelmia, joten seuraavaksi lähdettiin tulemaan ratana. Esteillä oli korkeutta arviolta 75-85cm.

Ensimmäinen ratakierros meni kyllä ihan penkin alle! Tein varmaan kaikki mahdolliset virheet ja menomme ei ollut kaunista katseltavaa vaikka hyppäsimmekin puhtaan radan. Heti ensimmäiselle pystylle (vihreä) ajauduin liian lähelle ja hypystä tuli omituisen kulmikas pomppu. Jalustinhan siinä irtosi, mutta Sari käski poiminaan jalustimen vauhdissa jalkaan ja jatkamaan rataa. Pasmat menivät itsellä sekaisin vaikka saimmekin ihan ok lähestymisen seuraavalle pystylle (vaal.pun.). Pystyn jälkeen oli lyhyempi sarja (sininen)ja kierroksia hepossa oli liian vähän, joten jouduin a-osan jälkeen ratsastamaan kunnolla eteen, että selvisimme b-osasta. Ei taaskaan mikään tyylipuhdas suoritus...Ennen seuraavaa pystyä (musta) jouduin tekemään ylimääräisen voltin saadakseni ajatukset kasaan, mutta ajauduimme jälleen liian pohjaan. Taas tehtiin pupuhyppy yli esteen. Argh! Viimeinen sarjakaan (punainen) ei sujunut, vauhtia oli nyt liikaa eikä askeleet sattuneet sarjan b-osalle vaan jälleen ajauduttiin liian lähelle estettä. Kerrassaan "mahtava" rata - ai että minnuu ketutti sen jälkeen! Sari sanoi, että suurimmaksi osaksi virheet aiheutuivat siitä, että jäin jälleen tuijottamaan ponnistuspaikkaa liian pitkäksi aikaa eikä katse ollut yli esteen. Myöskään lähestymiset eivät olleet tasaisia.

Onneksi menimme radan vielä uudestaan, niin sain mahdollisuuden korjata edelliskierroksen mokailut. Nyt muistin katseen ja laskin mielessäni laukan rytmiä, että sain sen pidettyä tasaisena. Ja kappas - nyt ei ollut mitään ongelmia radalla, lähestymiset onnistuivat ja laukan rytmi pysyi radan läpi samana. On se vaan pienestä kiinni! Vaikka itseäni harmitti ensimmäisen kierroksen mokat, on niitä virheitäkin tehtävä. Eihän sitä muuten opi. Ja tämä oli taas hyvä muistutus, kuinka pienistä asioista onnistuminen ja yhtälailla epäonnistuminen on loppujen lopuksi kiinni!

Kuvia en valitetavasti valmennuksesta ehtinyt saamaan, mutta jottei menisi ihan tekstipainotteiseksi, laitoin mukaan vanhoja kuvia. Tämän viikon heppailuista kirjoittelen loppuviikosta uutta postausta. 

Ratsastuksen ihanuus ja vaikeus- Istuntaa ja kouluvalmennusta

Tällä viikollakin tuli ratsastettua normaalia useammin; viikkotuntien lisäksi minulla oli lauantaina istuntaharjoitus liinassa ja sunnuntaina oli Hennan kouluvalmennus.
Maanantain tunnilla aiheena oli avo- ja sulkutaivutukset ja näitä harjoittelin Oton kanssa. Alkuverkassa tein voltteja kaikissa askellajeissa ja lisäksi tein paljon siirtymiä. Alkuverkan jälkeen aloimme ratsastamaan ennen pitkää sivua kulmiin voltit, jonka jälkeen lähdettiin avotaivutuksessa pitkää sivua pitkin. Pitkän sivun keskelle tehtiin taas voltti ja nyt voltilta oli tarkoitus lähteä sulkutaivutuksessa pitkä sivu loppuun.

Tehtävää tehtiin ensin käynnissä ja ohje oli, että jos avotaivutus ei onnistu, keskelle tehtävän voltin jälkeen jatketaan avotaivutusta ja sulkutaivutus jätetään tekemättä. Jos ei pysty ratsastamaan avotaivutusta oikein ja hallitsemaan hevosen etuosaa, ei pysty hallitsemaan myöskään hevosen takaosaa, jolloin sulkutaivutusta ei voi tehdä oikein. Ensin mentiin oikeaan kierrokseen, joka on sekä minulle että Otolle helpompi suunta. Sain Oton taipumaan kaulastaan ja rungostaan ja pysyimme melko hyvin kolmella uralla. En silti lähtenyt ratsastamaan sulkua ollenkaan, koska halusin, että avot onnistuvat kunnolla. Ravissa Otto meinasi olla kiireinen, joten jälleen jätin sulkutaivutukset tekemättä. Saimme kuitenkin hyviä pätkiä aikaiseksi. Vasempaan kierrokseen hommasta ei sitten tullut yhtään mitään! En saanut Ottoa taipumaan enkä asettumaan rehellisesti, jolloin avot eivät onnistuneet. Sulkua ei siis todellakaan lähdetty tekemään. Tein voltteja pitkän sivun varrelle varmaan viisi, että saisin hepan taipumaan, mutta ei niin ei. Kuski alkoi turhautumaan ja se tarttui tietysti myös hevoseen, jolloin hommasta tuli tuplaten vaikeampaa. Saimme työllä ja tuskalla yhden sinne päin olevan avopätkän. Tunnin loputtua Sari-ope taivutteli Ottoa maasta käsin ja totesi, että hepo oli hieman jumissa vasemmalta puolelta. Tästä syystä se hangoitteli vastaan eikä suostunut taipumaan kunnolla. Eli hepoillakin on välillä paikat jumissa ja lihakset kireinä, niin kuin meillä ihmisilläkin. Jumissa olevat paikat ovatkin tuttua kauraa minulle. Täytyykin muistaa taas alkaa venyttelemään hieman ahkerammin...

Tiistaina meillä oli rataharjoitus ja hepaksi minulle oli laitettu Kurmis. Huh huh, heti alkoi jännittämään - Kurmis kun on aika vauhdikas hepo esteillä...Luulin myös, että se on äkäinen karsinassa, mutta Pirjo vei minut karsinaan tutustumiskäynnille ja luulo osoittautui täysin vääräksi! Kurmis on oikein suloinen ja ystävällinen pieni hevonen.

Alkuverkassa olin hieman pihalla, kun en oikein tiennyt miten minun pitäisi Kurmista ratsastaa. Verkkamme oli lähinnä toisiimme tutustumista ja kaikkien askellajien sekä jarrujen testaamista. Verkan jälkeen aloitimme hyppäämällä kahdeksikolla pientä pystyä. Alkuun meillä kaaret olivat vähän turhan suuria kun en uskaltanut kääntää heppaa kunnolla, mutta loppua kohti paransimme. Sen jälkeen hyppäsimme pientä pystyä lävistäjällä, jonka jälkeen vuorossa oli suhteutettu väli pystyltä pystylle. Tämän jälkeen hyppäsimme kahta erilaista sarjaa, joista toiseen yksi laukka-askel ja toiseen meillä Kurmiksen kanssa viisi reipasta laukka-askelta. Kaikki esteet sujuivat yllättävän hyvin ja vaikka vauhtia oli totuttua enemmän, pidätteet menivät kuitenkin läpi ja heppa pysyi kontrollissa. Pidätteitä sai tosiaan ottaa ihan sarjassa ja vasta hieman ennen estettä höllätä ja antaa hepalle tilaa hypätä. Rata meni myös hyvin, vaikka toisen esteen jälkeen huutelin, saisiko lopettaa...Tultiin minun mielestä liian vauhdikkaasti esteelle ja vaikka hepo hyppäsi hyvin, kuskia hirvitti. Sarin vastaus oli tietysti että en saa lopettaa, joten jatkoimme radan loppuun. Hyvä niin, sillä onnistuimme tosi hienosti ja askeleet sattuivat yhtä lukuun ottamatta kohdilleen. Eikä vauhtia kuulemma ollut yhtään liikaa, minusta vain tuntui siltä. Sari sanoi, että mukauduin hyppyihin hyvin ja ratsastin Kurmista oikealla tavalla. Hepo ei jännittynyt ja käytti hypyissä selkäänsä. Tunnista jäi positiiviset fiilikset, vaikka alkutunnista en ollut ollenkaan vakuuttunut minun ja Kurmiksen yhteistyöstä.

Lauantaina vuorossa oli istuntaharjoitus liinassa ja ratsuna toimi Rommi. Aikaisemmilla istuntatunneilla Sari on kartoittanut suurimmat ongelmakohtani ja ne ovat todella jäykät lonkat (varsinkin vasen) sekä keskivartalon hallinta. Rommilla on koulupenkki ja tämä yhdistettynä meikäläisen jäykkiin lonkkiin ei ole mukavin mahdollinen yhdistelmä... Koulusatulassa en saa itseäni kunnolla hevosen ympärille, mutta siinä istuminen pakottaa jalkani oikeaan asentoon. 

Ohjat sidottiin tuttuun tapaan kaulalle ja harjoittelimme siirtymiä. Ensin käynti-seis siirtymiä, ja sen jälkeen ravi-käynti ja ravi-laukka siirtymiä. Kun ohjia ei ole, on siirtymissä pakko käyttää vatsalihaksia eikä voi tukeutua ohjiin. Siirttymät onnistuivat kivasti, tosin muutaman pysähdyksen kanssa meinasi olla ongelmia, mutta "kynttilää puhaltamalla" nekin onnistuivat. Laukannostoissa heilahdan usein eteenpäin enkä valmistele laukkaa. Jään myös usein puristamaan lonkilla. Rommi on tässä suhteessa mestariope, koska laukka ei nouse, jos joku edellämainituista asioista tapahtuu. Tänään kuitenkin laukkasiirtymät onnistuivat hyvin. Tunnista jäi taas hyvä mieli ja jälleen sain ajattelemisen aihetta. Positiivista on ollut huomata, että istunta on parantunut huimasti viime kevääseen verrattuna - istuntatunnit ovat tehneet tehtävänsä!

Kaikki kuvat liinatunnilta, kuvaajana Tiina Melasniemi.

Viikon päätti Hennan kouluvalmennus, jossa ratsunani oli Otto. Hetken käveltyämme aloitimme tekemään pohkeenväistöjä uralta muutama askel pois ja takaisin uralle. Tarkoituksena oli saada heppa ratsastettua pohkeelta ohjalle. Otto väisti hyvin, tosin välillä meinasi taas mennä kiireiseksi. Tämän jälkeen ratsastimme käynnissä keskihalkaisijaa pitkin, tarkoituksena saada heppa kulkemaan suoraan. Otto oli molempien pohkeiden välissä, joten saimme aikaiseksi suoran linjan. Seuraavaksi vuorossa oli laukkatehtävä ja laukkasimme pääty-ympyröillä. Otto nosti laukat hyvin, minä sain huomautuksen, että ei saa jäädä roikkumaan sisäohjaan nostossa. Itse laukka sujui tosi hyvin, heppa pysyi pyöreänä ja käytti selkäänsä. Laukat onnistuivat molempiin suuntiin ja minäkin muistin olla roikkumatta sisäohjassa. Siirryimme sitten keskiympyrälle ja ensin piti saada ravin tahti kuntoon. Tässä vaiheessa aloin tuntea aikamoista kipua oikeassa lonkassa enkä pystynyt istumaan harjoitusravissa. Hetken mietin pystynkö jatkamaan, mutta päätin kuitenkin yrittää. Kevensin suurimman osan lopputunnista, koska en pystynyt istumaan kauaa harjoitusravissa kivun vuoksi. Tehtävänä oli saada ravissa takaosaa enemmän alle tahdin pysyessä samana. Onnistuimme saamaan hyviä pätkiä, mutta kevyessä ravissa tehtävä oli hieman haasteellinen eli oli pakko istua alas harjoitusraviin onnistumisten saavuttamiseksi. Seuraavaksi aloimme tekemään keskiympyrällä jatkaen sulkutaivutusta sekä käynnissä että ravissa. Sulut onnistuivat kohtalaisesti. Unohduin toisinaan tuijottamaan hevosen niskaa ja asetus ei ollut aina läpi, mutta olosuhteisiin nähden olin tyytyväinen. Otimme myös muutamat keskiravit lävistäjällä ja ai että miten hienosti Otto ravasi! Nyt oli sitä liitoravia, mistä Henna aikaisemmin puhui! Harmi vaan, kun minä en voinut istua satulassa ja tuntea kunnolla tätä liitoravia. Vaikka kyllähän eron toki tunsi keventäessäkin. Loppuun ratsastimme vielä hevosia eteen ja alas, että ne saivat venyttää kaulaansa oikein kunnolla. Hyvä valmennustunti, harmi vaan kun kivut hieman hankaloittivat minun ratsastusta. Olin silti tosi tyytyväinen ja heppa oli jälleen kerran aivan huippu!

Nyt toivotaan, että kivut hellittäisivät ja maanantaina pystyisi taas ratsastamaan normaalisti. Ensi viikkoon!