Nelkyt ja risat aloittaa ratsastuksen- I'm happy to report that my inner child is still ageless

Aloitteleva aikuisratsastaja on pitänyt blogihiljaisuutta - ei suinkaan sen vuoksi, että ratsastusinto olisi lopahtanut tai että kirjoitettavaa ei olisi ollut, vaan ajanpuutteen vuoksi. Tässä on nimittäin työn lisäksi ollut erinäisiä projekteja käynnissä, jotka ovat riistäneet minut pois tietokoneen ääreltä. Tilanne korjautunee, sillä sain juuri lahjaksi uuden iPadin, jonka kanssa ystävyyssuhde on kehkeytynyt jo varsin tiiviiksi muutaman tunnin tutustumisen aikana. Tämä vekotin siis kulkeutunee mukanani joka paikkaan ja mahdollistaa tekstin naputtelun niin maneesin reunalla kuin bussissa istuessakin. Kätevää!

Tänään oli kuta kuinkin täydellinen päivä. Se siis alkoi yöllä klo 24, jolloin parhaillaan juhlin villisti synttäreitäni - niin villisti kuin 44-vuotias vain jaksaa... Eli aamulla klo 8 olin jo täydessä iskussa ja syömässä synttäriaamiastani, johon kuului perinteisen mansikkakermakakun lisäksi mustaherukkahyytelökakkua. Nam. Sitten tekemään lähempää tuttavuutta uuden iKaverini kanssa ja lenkille vetreyttämään jäsenet tulevaa ratsastustuntia varten.

Saapuessani tallille olivat tutut tyttöset minua jälleen vastassa. Viivi, Venla, Jenni, Aada & co tekivät tomerasti tallihommia ja auttelivat meitä aikuisia laittamaan hevosia kuntoon. Näiden tyttöjen iloisessa seurassa muistui mieleeni viime yön maljapuhe: " I'm happy to report that my inner child is still ageless". Jos siis ystävät haluatte löytää itsestänne sisäisen lapsen, sen iättömän, ryhtykää ratsastamaan ja käykää tallilla. Siellä tapaa iloisia ihmisiä ja saattaapa muuttua iloiseksi itsekin.

Minulle oli tällä kertaa merkitty Rose, jolla en koskaan aiemmin ratsastanut. Harjasin Rosen, puhdistin kaviot, laitoin suitset, satulan ja suojat jalkoihin. Tiesin Rosen mukavaksi hepaksi, joten en jännittänyt tuntia, vaikka hevonen uusi olikin. Maneesissa kiristin satulavyön ja nousin selkään Viivin avustuksella. Alkukäyntien jälkeen tehtävänämme oli ensin mennä käynnissä uraa pitkin siten, että ratsastaisimme syvälle kulmiin, emmekä antaisi hevosten oikoa niitä. Sitten siirryimme seuraavaan tehtävään. Menimme käynnissä pitkän sivun ja teimme voltin kulmaan, jonka jälkeen siirryimme päätysivulla raville ja nostimme laukan pitkällä sivulle. Laukan vaihdoille raviksi ja sitten siirryimme taas käyntiin. Kaarron avulla siirryimme tekemään tehtävää toiseen suuntaan.

Rose oli ihana heppa ja teki reippaasti tehtävät. Jopa niin reippaasti, että ensimmäisen kerran minun piti pidätellä hevosta, ettei se lähtisi laukkaamaan väärissä kohdissa. Rosen ravikin oli niin reipasta ja ihanaa, että olisin voinut jatkaa sitä vaikka kuinka kauan. Koska en tarvinnut keskittyä niin kovasti ravin ja laukan nostamiseen, pystyin havainnoimaan käsiä (nyrkit vierekkäin), katsetta (eteenpäin nenä pystyssä), jalkoja (nilkat rentoina, kantapäät alhaalla) ja ryhtiä (rintakehä avoimena, hartiat rentoina). Ja tunti tuntuikin sujuvan kuin unelma - siis kuin alkeisratsastajan unelma

Ryhmämme on nyt ratsastanut kolmisen kuukautta kerran viikossa. On ollut hienoa huomata, kuinka olemme edistyneet. Esimerkiksi ravissa keventäminen ja ohjaaminen ovat sellaisia asioita, joissa itsekin huomaa edistymisen. Olemme myös mielestäni olleet tunneilla reippaita, rentoja ja pelottomia. Tästä iso kiitos on annettava Sari-opelle, joka neuvoo pienetkin yksityiskohdat kohdilleen ja johon on helppo luottaa, jolloin pelkääminen tuntuu turhalta.

Kuva, Viivi Mönkkönen.

Täydellisen synttäripäivän kruunasi hetki tunnin päätyttyä. Harjasin Rosen ja puhdistin kaviot. Jäin vielä hetkeksi taputtelemaan ja kehumaan tyttöä. Rose katsoi minua syvälle silmiin ja painoi päänsä rintaani vasten. Siinä me sitten oltiin, kaksi iätöntä.