Ratsastuksen ihanuus ja vaikeus- Ratsastuksen tehoviikko

Tällä viikolla onkin tullut ratsastettua ihan urakalla (näin tuntiratsastajan näkökulmasta). Eli luvassa kilometri postaus... Normaalien viikkotuntien lisäksi ratsastin korvaustunnin perjantaina, otimme Annun kanssa kaksikko tunnin lauantai aamulle ja sunnuntaina oli vielä tallin koulukisat. Viikon ratsuna toimi luottoheppani Otto.

Maanantain tunnin aiheena oli laukan vaihdot käynnin kautta. Otto meni edellisellä tunnilla, joten ehdin seuraamaan tuntia. Otto meni tosi hienosti ja rennon näköisesti - lupaili minulle hyvää...

Alkuverkan jälkeen aloitimme tekemällä pysähdyksiä tötsillä rajatun neliön keskelle keskihalkaisijalle. Ennen keskihalkaisijalle tuloa tehtiin voltti pitkälle sivulle. Kun tehtävä sujui käynnissä, aloimme tekemään samaa ravissa. Siirtymät ja pysähdykset onnistuivat ihan kivasti. Alaspäin siirryttäessä ennen pysähdystä tuli välillä käyntiaskelia, mutta raviin siirtymät onnistuivat melko mallikkaasti. Välillä myös tie tuppasi olemaan hieman mutkikas (note to self - istu keskellä satulaa molemmilla istuinluilla!). Kun tehtävä sujui ravissa, aloimme tulemaan laukassa ja tötsien välissä siis laukan vaihto käynnin kautta (3 tai 5 askelta käyntiä). Otto oli laukassa tosi kivan tuntuinen ja laukkaa sai koottua yllättävän helposti. Ensimmäisen kerran tulin keskihalkaisijalle vinosti ja sain ohjeeksi ajatella avotaivutusta. Tämä auttoikin ja saimme suorat tiet tötsille. Vaihdot onnistuivat hyvin ja olin iloisesti yllättynyt siitä, miten hienosti laukka tänään sujui. (Kiitos Ninalle edellistunnilla tehdystä pohja työstä...) Kaiken kaikkiaan siis onnistunut tunti!

Jumppasarja oli aiheena tiistain estetunnilla. Jee, rakastan jumppasarjoja! Aloitimme hyppäämään pääty-ympyrällä kahdella pikkuesteellä, jotka oli sijoitettu ympyrän vastakkaisille sivuille. Katse piti kääntää seuraavalle esteelle kolmella viimeisellä askeleella ja tempo piti säilyttää koko ajan samana. Katseen kanssa ei ollut ongelmia, mutta tempo ei meinannut pysyä tasaisena. Jokunen ympyrä siinä Oton kanssa laukkailtiin, ennen kuin Sari oli meihin tyytyväinen... Tunnin varsinainen aihe oli viiden esteen jumppasarja. Ensin mentiin pieninä ristikoina, mutta pikkuhiljaa Sari nosti korkeutta. Ensimmäisen sarjan jälkeen sain ohjeeksi pitää keskivartalon tiukkana, jolloin en heilu hypyissä niin paljon mukana ja näin häiritse hevosta. Olipa jännä huomata ero hypyissä, kun keskivartalo oli tiukkana. Huomattavasti helpompaa, puhumattakaan siitä miltä se ulospäin on mahtanut näyttää! Seuraava kerta menikin jo mallikkaasti ja kiitosta sain hyvästä katseesta. Aikaisemmin jäin usein tuijottamaan alas esteitä, mutta nyt katse suuntautuu eteenpäin. Ponnistuspaikat ensimmäiselle esteelle osuivat kohdilleen hyvin, jolloin loppu sarjakin sujui ongelmitta. Loppuun yhdistettiin kaksi viimeistä estettä okseriksi eli kolmen jumpan jälkeen yksi laukka-askel ja okseri. Okserilla oli jo ihan mukavasti korkeutta. Tämäkin sujui hyvin ja tähän olikin hyvä lopettaa. Oli oikein mukava tunti ja taas opittiin uutta (muista Saara se tiukka keskivartalo!).

Perjantaina oli myös vuorossa estetunti ja teimme samaa viiden esteen jumppasarjaa kuin tiistaina. Alkuverkan jälkeen teimme laukkavolttia puomin yli. Tehtävää vaikeutettiin lopuksi niin, että voltti piti ratsastaa sisäkäsi selän takana! Tällä testattiin, että hevonen on avuilla. Yllätyin todella, sillä voltit onnistuivat hienosti. Ilmeisesti polle oli hyvin avuilla ja minä istuin oikein. Hyvä minä! Jumppasarjat sujuivat jo rutiinilla ja onnistuin myös korjaamaan muutaman huonon lähestymisen sarjan välissä. Tunnista jäi hyvä mieli ja olin erityisen iloinen laukkavolteista.

Lauantai aamuna meillä oli kaksikko tunti Annun kanssa ja sen meille piti Henna. Tunnilla harjoittelimme mm. keskihalkaisijalla suoraan ratsastamista sekä käynnissä että ravissa, laukkaa ympyröillä ja lisättyjä askellajeja. Äärimmäisen hyödyllinen ja tehokas tunti! Tärkeimmät ohjeet minulle olivat, että minun pitää muistaa laukassa ajatella ylöspäin, ei siis heijata lantiolla edes takaisin vaan enemmänkin ylös-alas. Ja keskiaskellajeissa kyynärpäät kylkiin eikä kättä niin paljon eteen. Ihan kuin olisin näistä kuullut ennenkin... Ohessa aamun tunnelmia kuvina.

Kaikki kuvat Harri Mononen.

Sunnuntain kisat päättivät tämän viikon heppailut. Kisaratsuna siis Otto ja luokkana helppo B:0 2009. Ja mitä tapahtuikaan - menin ja unohdin radan! Alkuradasta tuli totaalinen muistikatkos, kun piti lähteä kolmikaariselle kiemurauralle. Tuomarin virkistettyä meikäläisen muistia, jatkoin radan suorittamista. Tosin vaikeuksia oli saada ajatukset takaisin kasaan, mutta sisulla mentiin loppuun asti. En ollut ihan tyytyväinen rataan, vaikka kaikesta huolimatta saimme prosentteja 60,4%. Otto oli vähän pohkeen takana ja meno hieman rikkonaista ja jännittynyttä. Kuski ei tosin ollut yhtä jännittynyt kuin edellisissä kisoissa ja onnistumisiakin tuli, mm. keskikäynti sekä pysähdys ja peruutus onnistuivat hyvin. Vaikka minä mokasin sai Otto ruusukkeen, kun Nina voitti luokan huikealla suorituksella! Onnea vielä Ninalle ja Otolle. Suuri kiitos myös ihanalle yleisölle ja kannustaville kilpakumppaneille mukavasta kisapäivästä! Tästä on hyvä jatkaa uuteen viikkoon!

Ratsastamisen ihanuus ja vaikeus- Onnistumisen riemua vol. 2

Toissa sunnuntain (13.10.) Hennan kouluvalmennus meni siis hienosti, kuten jo viime kirjoituksessani mainitsinkin. Otto pyöristyi jälleen heti ohjat kerättyäni ja tämä antoi heti alkutunnista hyviä merkkejä tulevasta. Alkuun teimme käynnissä ja ravissa paljon eri kokoisia voltteja molempiin suuntiin. Tehtävä auttoi meitä saamaan hepat taipumaan pehmeästi sisäpohkeen ympärille sekä asettumaan rehellisesti. Otto taipuikin hyvin ja tuntui mukavan pehmeälle. Teimme myös käynnissä pohkeenväistöjä, niin että ensin muutama askel uran sisäpuolelle ja sitten takaisin uralle. Tämä auttoi saamaan molemmat pohkeet läpi ja herkisti hevosta.

Tämän jälkeen teimme pitkillä sivuilla käynnissä avotaivutusta ja pääty-ympyröillä laukattiin. Avot sujuivat mallikkaasti eikä niissä ollut ongelmia. Ratsuni kuumui käyntityöskentelyssä (ihme hevonen!), joten laukannostoissa ei tarvinnut kuin ajatella nostoa, niin laukka nousi. Myös takaosa oli nostoissa ratsun virittyneen tilan ansoista kunnolla alla. Nostot onnistuivat hyvin ja Otto pysyi laukassakin pyöreänä, mutta kuski sai huomautuksen liiallisesta heilumisesta. Henna ohjeisti, että ylävartalon on pysyttävä paikoillaan ja vain lantio liikkuu laukan mukana. Piti kuitenkin varoa, etten liioittele lantion liikettä. Ohjeeksi sain myös, että minun pitää ajatella kasvavani ylöspäin ja varoa, etteivät jalat valu liian eteen. Jäin välillä laukassa sisäkädellä roikkumaan ohjassa enkä muistanut myödätä. Myöskään Otto ei taipunut riittävästi. Minua ohjeistettiin ratsastamaan enemmän sisäpohkeella ja käyttämään sisäkädellä hetkellisesti johtavaa ohjasotetta (=sisäkättä viedään hieman sivulle), jolloin sain taivutuksen paremmin läpi. Vielä kun muistin itse istua heilumatta kuin heinämies, saimme tosi hyviä laukkapätkiä. Harjoitusta tehtiin molempiin suuntiin ja saimme myös minulle hankalammassa suunnassa eli vasemmassa kierroksessa hienoja laukkaympyröitä. Ympyröillä oli tarkoitus mennä isoa ja rentoa laukkaa eikä niinkään koottua laukkaa. Oli ihan mahtavaa huomata, että laukkatyöskentelymmekin alkaa pikku hiljaa sujua. Kuskistahan tämä on aina ollut kiinni, mutta alan ilmeisesti päästä jyvälle asiassa.

Seuraavaksi siirryimme keskikiympyrälle, jossa ensin työskenneltiin käynnissä. Aluksi piti saada käynnin tahti kuntoon ja sen jälkeen väistätimme hevosia aina ympyrän avoimilla sivuilla ulospäin. Otto väisti hienosti, mutta välillä väistöt meinasivat mennä liian jyrkiksi. Myös tahti oli välillä hukassa. Piti muistaa hengittää ja tehdä riittävästi puolipidätteitä sekä pitää ulkolapa hallinnassa ja ratsastaa hepoa pohkeella kohti ohjaa. Samaa harjoitusta tehtiin molempiin suuntiin ensin siis käynnissä ja sitten ravissa. Ravissa tehtävä tuntui helpommalta ja hepokaan ei ollut niin kiireinen. Myöskään väistöt eivät olleet yhtä jyrkkiä ja Otto väisti lähes pelkällä painoavulla. Jee - en siis yliratsastanut, niin kuin minulla on tapana.

 Loppuun otimme vielä muutamat keskiravit lävistäjällä. Ottohan ravasi ihan hienosti, mutta kuski pomppi kuin kumipallo selässä. En vaan saanut ravin tahdista kiinni ja lantio ei suostunut myötäämään mukana. Otto raukka! Emme siis saavuttaneet "liitoravia", jolloin kuskinkin on helppo istua kyydissä. Hennan mukaan myötäsin liikaa käsillä ja kyynärpäät eivät pysyneet kylkien lähellä. Sain ohjeeksi ajatella, että joku ikään kuin vetää kyynärpäistä taaksepäin. Myös takaosa saisi olla paremmin alla keskiravissa.

Mutta olihan mahtava valmennus ja itsellä ihan huippu fiilis! Pakko kai se on uskoa, että kehitystä on tapahtunut omassa ratsastuksessa ja istuntatunnit alkavat nyt tuottaa tulosta. Myös asioiden tiedostaminen tai voisiko sanoa syy-seuraus suhteen ymmärtäminen (eli miksi joku asia onnistuu tai ei onnistu) ratsastuksessa on osaltaan auttanut minua kehittymään ratsastajana eteenpäin. Minussa asuu kuin asuukin myös kouluratsastaja! (enpä olisi uskonut tuota koskaan ääneen sanovani...)

Viime maanantain viikkotunnin aiheena oli istunta ja ratsuna tuttuun tapaan Otto. Alkuverkkasimme hieman normaalia pidempään. Alkuverkassa tein taas paljon avotaivutuksia ja voltteja ja keskityin istumaan keskellä hevosta. Laukkaa otin keskiympyrällä ja olin tyytyväinen, koska hepo pysyi pyöreänä myös laukassa. Siirryimme sitten keskiympyrälle ja ensin piti taas saada käynnin tahti kuntoon. Sari kiinnitti tänään erityisen paljon huomiota istuntaamme ja sainkin ohjeeksi heti alkuun istua keskellä hevosta ja kantaa käsiä. Minulla kädet valuvat helposti syliin, jolloin kädestä tulee joustamaton ja kova. Pitäisi muistaa kulma kyynärpäässä ja kyynärpäät lähellä kylkiä, niin kädet pysyisivät oikeilla paikoilla. Oikeassa kierroksessa Otto ei meinannut millään kulkea ympyrällä suoraan vaan poikitimme milloin minnekkin päin. Sari huomasi, että vasen olkapääni oli hieman eteenpäin kääntynyt ja ylempänä kuin oikea, jolloin en istunut tasaisesti molemmilla istuinluilla. Istuin siis vinossa hevosen selässä ja kenotin huomaamattani sisäänpäin vaikeuttaen hepan liikkumista. Otto raukka ei ymmärtänyt mitä halusin. Heti kun Sari huomasi missä vika oli ja keskityin ohjeen mukaan pitämään molemmat olkapäät alhaalla ja  ja molemmat kyynärpäät lähellä kylkiä, hevonen suoristui ja palaset loksahtivat paikoilleen. On se vaan pienestä kiinni! Hieman olkapäätä alemmas ja topakampi keskittyminen käsiin niin naps - heppa kulkee oikein päin. Ihmeellistä! Mutta olihan voittajafiilis tunnin jälkeen - vaikeuksien kautta voittoon.


Viime viikolla jäikin estetunti harmikseni väliin, kun armoton syysflunssa kaatoi neljäksi päiväksi vuodelepoon. Oli kuulemma ollut huippu tunti ja huiput tehtävät - argh, kääntäkää nyt vaan sitä veistä haavassa...No onneksi tauti alkaa olla selätetty ja tänään (ma 21.10.) pääsin jo hepan selkään ja huomenna estetunnin vuoro. Mutta niihin tunnelmiin palaan loppuviikosta! Mukavaa alkanutta viikkoa kaikille!

Ratsastuksen ihanuus ja vaikeus- Onnistumisen riemua vol. 1

Maanantaina 7.8. oli jälleen viikottaisen koulutunnin vuoro. Vatsalihakset olivat totaalisen hellinä viikonlopun tehoratsastuksien jäljeltä ja ajattelin mielessäni, että tunnista ei tule yhtään mitään: en varmaan saa edes heppaa pysäytettyä. Mutta vanhan sanonnan mukaan: sillä se lähtee millä on tullutkin, joten eikun reippaasti vaan hepan selkään! Ratsuna toimisi tälläkin kertaa Otto ja tunnin aiheena oli vastalaukat ympyröillä.

Menimme ulkona, koska keli oli mitä mainioin. Oli upeaa mennä tunnelmavalaistuksessa ja raittiissa ulkoilmassa. Selkään päästyäni ja hetken pitkillä ohjilla käveltyäni, aloitin alkuverkan. Otto pyöristyi heti, kun otin ohjat käsiini! Mitä ihmettä? Istuinko jotenkin eri tavalla vai mistähän nyt tuulee? Volteilla ja ympyröillä Otto taipui upeasti ja siirtymissäkin pysyi pyöreänä. Sari-ope ohjeisti, että voisin koettaa pyytää takaosaan vielä enemmän aktiivisuutta, jolloin hepo polkisi vieläkin paremmin alleen. Yritin pyytää hienovaraisesti Ottoa polkemaan enemmän alleen, mutta saimme aikaiseksi vain vauhdin kiihtymisen. Ei muuta kun taas tahti kuntoon ja uusi yritys. Muutaman kerran teimme kiihdytyksiä, ennen kuin Otto ymmärsi mitä pyysin, mutta sain kuin sainkin takaosaa hetkellisesti enemmän alle.

Alkuverkan jälkeen aloimme tehdä vastalaukan nostoja käynnistä pääty-ympyröillä. Oton kanssa vastalaukat ovat aika haastavia, sillä se on niin super-tarkka painoavuista. Jos edes ajattelee oikeaa laukkaa, se vaihtaa laukan! Suoralla uralla vastalaukan saa vielä nostettua ja ylläpidettyä suhteellisen helposti, mutta että ympyrällä?

Ensin piti ympyrällä saada käynnin tahti kuntoon ja hevosen takaosa aktiiviseksi. Sen jälkeen sain ohjeeksi tehdä vastataivutusta, koska heti kun yritin asettaa Ottoa ulospäin, takaosa karkasi sisälle. Ensimmäistä nostoa en valmistellut kunnolla ja nostimme myötälaukan. Uusi yritys ja vastalaukka nousi. Tosin en ehtinyt siirtää Ottoa käyntiin tarpeeksi ajoissa ja se vaihtoi laukan. Sain ohjeeksi, että vain pari laukka-askelta ja mahdollisimman nopeasti käyntiin, ennen kuin hepo vaihtaa laukan. Saimme muutamia hyviä nostoja ja laukkasin myös pari kertaa uralla vastalaukkaa "palkinnoksi" hienoista nostoista ympyrällä. Tunnista jäi positiivinen mieli ja ja varsinkin alkutunti sujui mahtavasti. Otto oli ihanan rento ja vastalaukatkin nousivat mukavasti.

Photo by Henna, SSRK

Tiistaina oli taas vuorossa estetunti ja aiheena tällä kertaa erikoisesteet. Jaiks! Mutta eipä hätää, esteiden yli minut kuljettaisi Otto, joka vanhana kisakonkarina ei erikoisesteitä tuijottele. Esteinä meillä oli pysty, jonka alla oli vesimatto, viltillä päällystetty pysty, heinäpaalipysty, okseri, jonka alla oli tötteröitä sekä pysty, jossa oli paksu puun oksa. Hyppäsimme yksittäin ensin kaikki esteet. Otto hyppäsi kaikki esteet kyttäilemättä ja suhteutettu väli okserilta vesimatolle onnistui hienosti. Sitten mentiin esteet ratana ja estekorkeutta nostettiin hieman. Korkeutta esteillä taisi olla 60-80cm. Rata onnistui hyvin, ainoastaan suhteutettu väli olisi saanut sujua paremmin. Tulimme okserille hieman vinosti ja löysässä laukassa ja ajauduimme aika pohjaan (=lähelle estettä). Otto kuitenkin hoiti homman hienosti ja selvisimme puhtaalla radalla. 

Kuva estevalmennuksesta 8.9, kuvasta kiitos Helmille,

Tunnin jälkeen Sari-ope antoi palautetta. Koska tunnin aiheena oli erikoisesteet, minun olisi pitänyt käyttää erikoiseste istuntaa. Mutta kun heppana oli Otto jonka tiesin varmasti hyppäävän esteet tuijottelematta, en osannut ko. istuntaa käyttää. Lisäksi minun pitäisi saada takaosa enemmän aktiiviseksi eikä päästää heppaa pitkäksi ja löysäksi. Tämä korostuu etenkin pitkissä teissä ja kaarteissa. Sari neuvoi minua ajattelemaan kouluratsastusta ja sitä kautta saamaan takaosaan enemmän aktiivisuutta. Kehittämisen paikka on myös katseessa. Katseeni on Sarin mukaan hyvä, mutta jään usein tuijotamaan ponnistuspaikkaa liian pitkäksi aikaa. Katseen pitäisi olla "pehmeä" ja suuntautua enemmän esteen yli. Jos ratsunani olisi epävarma heppa, tiivis tuijotukseni ponnistuspaikaan aiheuttaisi hevosen jännittymisen ja todennäköisesti kiellon. Varsinkin epävarman hevosen kanssa katseen pitäisi olla pehmeä ja laaja-alainen. 

Sunnuntaina elikkäs tänään piti olla Sarin estevalmennus, mutta Sari oli sairastunut, joten tilalla pidettiin Hennan kouluvalmennus. Oton kanssa jatkettiin yhteistyötä ja oli aivan huippu valmennustunti sekä parhaista parhain Otto! Mutta jottei teksti veny kilometrin mittaiseksi, palataan näihin tunnelmiin alkuviikosta. Saan myöskin kuvia valmennuksesta alkuviikosta, joten Saara kuittaa hetkeksi!

Nelkyt ja risat aloittaa ratsastuksen- Täyttä laukkaa

Tänään oli alkeiskurssi viimeinen tunti ja aiheena laukka – aihe jota tämä tätiratsastaja on jännityksellä ja pelolla, mutta myös jonkinlaisella innostuksella odottanut. Innostus laukkaamiseen on syntynyt ihan mielikuvatasolla. Jos nyt suljette silmänne ja ajattelette sanaa ratsastus, mitä se tuo mieleenne? Minä näen itseni laukkaamassa hurjaa vauhtia tasaista laukkaa aaltoilevan pellon halki hiukset hulmuten. Realiteettitaso taas tuo sen jännityksen ja pelon: Hurjaa vauhtia? Tasaista laukkaa? Olen alkeiskurssin ajan pysynyt kyllä kiitettävästi hevosen selässä, mutta hurja vauhti saattaa tuoda oman haasteensa. Liekö laukkakaan tasainen, kun oletettavasti vauhdin lisääntyessä ei ehdi muusta huolehtia kuin siitä, että pysyy jotenkin siellä selässä ja ohjat ovat jotenkuten kädessä, eivätkä ainakaan revi hevosen suuta. Heppa saa kyllä laukata ihan niin tasaisesti tai epätasaisesti kuin haluaa. Jos nyt ylipäätään saan sen laukkaamaan. Oletettavasti lyhyehköt hiuksenikaan eivät kasva kovasti hulmuamaan laukan aikana… Tunti siis alkoi lupaavasti: ainakin ajatukseni laukkasivat jo vinhaa vauhtia aivoissani. Ehkä se laukkaaminen onnistuisi hepankin kanssa.

Harjasin Gissan ja puhdistin kaviot. Gissa suhtautui minuun kuin vanhaan tuttuunsa. Mutusti heinää ja ojensi kavionsa yksi toisensa jälkeen minulle puhdistettavaksi. Tällä kertaa sain myös kuolaimet laitettua Gissan suuhun ilman apuvoimia. Tosin apuvoimat olivat hyvin lähellä valmiina auttamaan, ellen olisi onnistunut. Gissa on niin korkea (tallin toiseksi korkein hevonen), että jos se päättää nostaa päänsä ylös, ei minulla ole toivoakaan yltää tunkea kuolaimia sen suuhun. Mutta tein kuten neuvottu oli: ohjat oikeaan nyrkkiin ja samalla oikea käsi tukemaan hevosen päätä, sitten vaan vasemmalla kädellä kuolaimet suuhun. Myös satulan laittaminen sujui ongelmitta.

Tunnilla menimme ensin käyntiä ja sitten siirryimme raviin. Raviin siirtyminen ei olekaan Gissan kanssa mikään helppo juttu – ainakaan minulle, ainakaan aina. Se kun on niin taitavaksi koulutettu hevonen, ettei ymmärrä sähläyksen päälle ollenkaan. ”Yritä jo päättää mitä haluat”, se luultavasti tuumii ja jatkaa tyynesti hidasta käyntiään, kun minä paukutan pohkeita ja samalla vahingossa puristan reisillä. ”Mixed information”, se tuhahtaa hidastaen askeltaan, kun lopetan jännitykseni vallassa lantiolla myötäämisen ja yritän senkin avulla tuupata Gissaa raviin. Niinpä siinä käy tälläkin kertaa: heppa ei ravaa, vaikka pitäisi. Mitenkähän sen saa laukkaamaan, jos ei ravaaminenkaan onnistu… En kuitenkaan hätäänny. Aina ei voi onnistua, eikä edes joka kerta. 13.10 vietetään kansainvälistä Epäonnistumisen päivää ja pitäähän minunkin toki kantaa korteni kekoon. Epäonnistumisen päivän viettämisen idea on juuri se, että uskaltaa rohkeasti asettaa itsensä alttiiksi epäonnistumiselle hyppäämällä pois mukavuusalueelta. Asioita ei pitäisi jättää tekemättä epäonnistumisen pelossa. Uuden asian edessä kohtaa niin onnistumisen kuin epäonnistumisenkin kokemuksia ja ne ovat molemmat tarpeellisia oppimiselle. Lopulta saamme ajatuksemme Gissan kanssa samalle tasolle ja Gissa lähtee reippaaseen raviin.

Seuraavaksi Ronja-ope käy läpi laukkaamisen teoriaa. Laukka nostetaan siirtämällä sisäpohje eteen ja ulkopohje taakse, jonka jälkeen puristetaan näillä pohkeilla, nojataan hieman taaksepäin ja saadaan kaunis laukka nostettua. Kuulostaa helpolta, vai mitä? Ikuisena optimistina ryhdyin suurin odotuksin tehtävän tekemiseen. Täältä tullaan lainehtiva pelto ja hulmuavat hiukset! Reipasta käyntiä. Sitten raviin siirtyminen pohkeilla: pam, pam. Ensin kevyttä ravia. Sitten peppu kiinni satulaan ja pohkeiden siirto oikeisiin paikkoihin. Hei, pohkeiden siirtäminen oikeisiin paikkoihin! Peppu satulaan ja sisäpohje eteen ja ulkopohje taakse! Ajatustasolla tiesin, mitä tulee tehdä, mutta ruumiini ei totellut. Gissa ravasi mukavasti vauhdikasta ravia ja vaikka kuinka yritin pitää pepun satulassa kiinni (niin, että jos satulan ja pepun väliin laitettaisiin kolikko, kolikko ei tippuisi), se ei pysynyt siinä. Ei peppu eikä kolikko. Iso eläin ja iso ravi. Pompin satulan päällä kuin viljasäkki, enkä pystynyt edes kuvittelemaan pohkeiden siirtoa ilman tippumista. Tasapainoni ei kerta kaikkiaan riittänyt. Yritin toisen kerran. Kolmannen. Ja tiedättekö, neljännellä kerralla se onnistui! Tunsin, kuinka Gissan askel muuttui. Sekunnin ajan se tuntui kauhealta, pelottavalta tai ehkä vaan tuntemattomalta. Ja sitten se alkoi tuntua ihanalta! Vakaalta! Kevyeltä! Kunnes taas pompsahdettiin pompottavaan raviin. Tehtävää toistettiin useita kertoja ja Gissa laukkasi aina. Ladies and gentlemen, tämä tätiratsastaja on nyt sitten nostanut laukan ja laukannut!

Haluatteko kuulla, mitä mietin noina kertoina, kun en pystynyt nostamaan laukkaa? Ensin himpun verran epäonnistumista. Kaikilla muilla laukka näytti onnistuvan heti ensimmäisellä kerralla. Sitten mietin ratkaisua ongelmaan. Koska aina on ratkaisu. Jos en tässä onnistu, niin otan liinatunnin, jossa voin harjoitella rauhassa. En tiedä, onko epäonnistuminen lapsille sen helpompaa kuin aikuisillekaan, mutta ainakin pienet lapset osaavat ottaa sen oikein. Kun taapero opettelee kävelemään tai kun 5-vuotias opettelee ajamaan pyörällä, tapahtuu oppiminen monen kaatumisen kautta. Aikuinen ei aina ole yhtä sinnikäs. Kun on tottunut tekemään työnsä ammattitaitoisesti ja osaavasti vuosien ajan ja harrastanut niitä tuttuja ja turvallisia liikuntamuotoja, täytyy vähän kerätä rohkeutta, että saa itsensä astumaan uuteen ja tuntemattomaan maailmaan valmiina oppimaan kaiken alusta asti. Mutta kun siihen rohkenee, löytää sisältänsä sen sinnikkään lapsen, sen 1- tai 5-vuotiaan, joka iloitsee jokaisesta ottamastaan uudesta askeleesta. Ei ole ollenkaan hassumpi tunne, kun keski-ikäinen tätiratsastaja nuortuu jälleen pieneksi tytöksi. Kipittää autolta jännittyneenä katsomaan, millä hevosella menee tällä kertaa. Kyselee neuvoja ympärillä pyöriviltä tytöiltä. Mietiskelee heidän kanssaan, että saakohan tänä päivän Gissan ravaamaan tai laukkaamaan vai ei. Ja mitä kannattaisi tehdä, että se onnistuisi.

Olipa sitten minkä ikäinen tahansa, miten edistynyt tai alkeinen tahansa, on stressaavaa, turhaa ja itseään harhaan johtavaakin vaatia itseltään pelkkää onnistumista ja menestymistä. Onnistumisia tarvitaan, mutta myös epäonnistuminen on ystävä kasvun polulla – se johtaa usein aika tehokkaaseen oppimiseen. Tämä alkeinen aikoo jatkaa opin polkua ja jatkaa nyt TUNTIRATSASTAJANA! Alkeiskurssi on ohi, mutta oppiminen jatkuu. 

Ratsastuksen ihanuus ja vaikeus- Tunnelmia aikuisten teholeiriltä

Viikonloppu hurahti tallin järjestämän aikuisten teholeirin merkeissä. Ja olipa tehokas paketti ratsastusta ja teoriaa! Vatsalihakset ovat edellen hellänä (keskiviikko aamuna tätä tekstiä kirjoittelen) kaikesta ratsastuksesta ja nauramisesta. Mustelmatkin alkavat vasta saada kauniin vihertävän sävyn...

Leiri alkoi lauantaina teoriatunnilla, jonka Sari-ope meille piti. Tunnin aiheena olivat mm. tuntihevosen maailma, ratsastajan istunta, pidäte ja puolipidäte sekä ratsastajan hengitys. Enpä ollutkaan tullut ajatelleeksi, että hevonen, joka ns. juoksee pois alta väisteleekin pohjetta tai että hidas hevonen on yleensä suustaan herkkä. Itseasiassa kuvittelin asian olevan juuri toisin päin! Myöskään en ollut tullut ajatelleeksi, että ratsastajan pinnallinen hengitys huonontaa myös hevosen suoritusta, koska se ei pääse rentoutumaan.

Sunnuntain teoriatunnilla oli vuorossa ”kyselytunti”, jossa saimme kysyä Sarilta kaikkea mieltä askarruttavaa niin hevosiin kuin muuhunkin liittyen. Itseäni kiinnosti se, millainen on hyvä alkuverkka sekä ratsastusta tukeva liikunta. Oton kanssa alkuverkassa sain ohjeeksi ratsastaa paljon avoja sekä olla tarkkana siitä, että istun alkuverkassa molemmilla istuinluilla tasaisesti. Pitää olla tarkkana, että hepo kulkee suorana heti alkutunnista.

Liikuntaa koskevaan kysymykseen sain vastauksen, että kaikki liikunta on hyväksi, mutta erityisesti aerobinen liikunta kunnon kohottamiseksi, pilates syvien lihasten voimistamiseksi ja jooga venyttelyyn sekä lihashuoltoon sopivat hyvin ratsastusta tukevaksi liikunnaksi.

Leirillä ratsastettiin yhteensä 4 tuntia, joista kaksi oli pituudeltaan 1,5h. Hevoseksi minulle oli merkitty Otto ja leiri mentäisiin samalla ratsulla. Ratsastimme kaksi koulutuntia ja yhden estetunnin. Tunnit sujuivat vaihtelevalla menestyksellä. Lauantain koulutunti meni hyvin ja heppa oli avuilla sekä pyöreänä suurimman osan tunnista. Ohjat tuppasivat välillä pääsemään turhan pitkiksi, vaikka kuinka yritin keskittyä tasaiseen tuntumaan ja vakaaseen käteen. Työskentelimme käynnissä ja ravissa taivutellen hevosia sekä treenasimme siirtymiä. Tunnista jäi hyvä fiilis.

 Illalla oli vuorossa leiriolympialaiset, jota varten porukka jaettiin kolmeen joukkueeseen. Ensimmäisenä lajina oli saappaanheitto ja piilevät kykyni pääsivät näemmä esiin, sillä voitimme ko. lajin niukasti. Tukkihumalassa nähtiin sekalaisia suorituksia – niin sujuvaa suoraan menoa, kuin jyrkästi sivulle suuntautuvaa horjuntaa. Takaperin juoksussa taisivat kaikki olla kompastumatta jalkoihinsa ja myös munat (kanan sellaiset) säilyivät kaikilta ehjinä munankuljetuksessa. Munia siis kuljetettiin lusikassa, jota pidettiin suussa ja kierrettiin juoksu- / kävelylenkki. Yhdellä jalalla hyppelyssä allekirjoittanut yritti paikata tappioasemaansa ja saada säälipisteitä arvovaltaiselta tuomaristolta tekemällä komean syöksyn maata pitkin yli maalilinjan. Mutta ilmalento ei ilmeisesti ollut tarpeeksi näyttävä, sillä pisteet jäivät saamatta. Saaliiksi sain vain komean mustelman polveen, haavan reiteen sekä maneesin heikkaa suuhun. Tulipahan kokeiltua miltä pesäpalloilijoista tuntuu, kun he syöksyvät kotipesään.

Sisälajeista ensimmäisenä oli tulitikkuaskin kuljettaminen. Sukkahousujen sisässä oli appelsiini, sukkahousut sidottiin lantiolla ja lantion liikkeillä yritettiin osua appelsiinilla askiin. Jälleen kyseessä oli meikäläiselle hankala laji ja aikaahan tehtävän suorittaminen taas vaati tovin.

Viimeisenä lajina oli sananselitys. Ensin selitettiin sanoilla ja lopuksi piti arvata sana pantomiimiesityksen perusteella. Oli kyllä naurussa piteleminen, kun eräskin kurssilainen esitti pantomiiminä sanaa peräänanto. Tiukan taistelun jälkeen joukkueemme sai hopeaa. Piste-erot olivat mitättömän pienet, sillä kaikki kolme joukkuetta oli kolmen pisteen sisällä toisistaan. Voittajajoukkue sai palkinnoksi istuntaharjoituksen liinassa kullekkin joukkueen jäsenelle.

Sunnuntaina oli ensin vuorossa koulutunti ja nyt ei sitten mennytkään niinkuin Strömssössä. Ja juuri tätä tuntia tuli Henna kuvaamaan – tyypillistä minun tuuria! Liekkö myös edellisillan leiriolympialaiset heikentäneet suoritusta...Alkuverkan jälkeen aloimme ratsastamaan kolmella ympyrällä tehden siirtymiä ja vaihdellen ympyröitä. Pääty-ympyröillä tehtiin ravi-käynti-siirtymiä ja keskiympyrällä laukka-ravi-siirtymiä. Pääty-ympyröillä siirtymät sujuivat joten kuten, mutta usein heppa pääsi pitkäksi ja pää nousi siirtymissä. En ratsastanut tarpeeksi pohkeella enkä valmistellut siirtymiä kunnolla.

Laukka-ravi siirtymät tuottivat kunnolla harmaita hiuksia! Otolla on aika hankala laukka istua ja keskivartalon korsetti oli jostain syystä aivan hukassa. En saanut laukkaa koottua tarpeeksi ja nostoissa ei ollut takaosa alla. Sari-ope kehoitti minua miettimään ja hakemaan sitä fiilistä, kun Otto odottaa omaa vuoroaan estetunnilla ja ”tanssii” paikallaan. Tämän mielikuvan avulla saimmekin lopputunnista muutaman hienon noston ja laukkaakin paremmaksi. Itse olin taas totaalisen pettynyt itseeni, mutta Sarin mukaan Otto ei ole vielä kertaakaan laukannut niin hyvin allani kuin tänään lopputunnista. Ja myös muutama nosto sai häneltä kiitosta. Kuulemma keskittymiseni ja kuntoni loppuivat puolessa välissä tuntia. Olisi siis pitänyt edellisiltana käydä piirun verran aikaisemmin nukkumaan. Mutta oli niin hyvät keskustelut, että petiin kömmittiin vasta puoli kolmelta...

Toisella tunnilla hypättiin ensin yksittäisiä esteitä ja lopuksi rataa. Otto oli ihan super ja tanssi taas paikallaan ennen omaa vuoroaan. Laukannostoissa oli ainakin takaosa alla... Lähestymiset onnistuivat ja muutenkin meno oli tasaista ja energistä. Suurempia ongelmia ei ollut ja Sari-opekin oli tyytyväinen meidän menoomme. Tunnista jäi positiivinen mieli ja koulutunnin pettymys vaihtui onnelliseen (ja typerään) virneeseen. Minussa taitaa kuitenkin asua se pieni esteratsastaja!

Kaiken kaikkiaan leiri oli aivan upea kokemus. Tutustuin uusiin ihmisiin, ruoka oli tosi hyvää ja muutenkin tunnelma oli kodikas ja lämmin. Haluankin vielä kiittää teholeirin tyttöjä, henkilökuntaa eli Pirjoa, Hennamaria sekä Annaa, ja Sari-opea mahtavasta viikonlopusta! 

Kouluratsastajan ratsastuspäiväkirja

Täällä kirjoittelee 12-vuotias tyttö nimeltä Helmi. Olen ratsastanut suunnilleen viisi vuotta, joista Sorsiksessa noin kolme. Siinä ajassa olen oppinut tuntemaan tallin ja sen kaikki asukkaat ja voisipa jopa sanoa asiakkaatkin. Tavoitteena minulla on olla aikuisena todella taitava kouluratsastaja ja idolini on menestyksekkäin suomalainen kouluratsastaja, Kyra Kyrklund. Olenkin siis puhtaasti kouluratsastaja enkä hyppää esteitä ollenkaan.

Olen vasta aloittelemassa kisauraani ja olen käynyt vain yksissä seurakisoissa Rommilla. Olin treenannut pari viikkoa sitten kisattuihin KuoR:in seurakoulukisoihin Rosella, mutta valitettavasti Rose oli astunut maastossa kiveen ja oli sen takia pari viikkoa saikulla ja tämän takia jouduinkin vaihtamaan ratsua. Kisat menivät hyvin vaikka ei ollutkaan tuttu poni alla ja sain suoritettua aluelupaan vaadittavan tuloksen!

Viime sunnuntaina meillä oli Hennan kouluvalmennus ja menin Rosella, jolla tällä hetkellä treenaan myös kisoja ajatellen. Tunnilla oli tavoitteena saada hevonen hyvin avuille ja istunta kuntoon. Tunnin aluksi venyttelimme jalkojamme ottamalla jalustimet pois jaloista ja nostamalla jalat sivulle ylös. Jos jalustimet tuntuivat lyhyiltä venytyksen jälkeen, jalustimia pidennettiin. Valmennuksessa olimme suurimmaksi osaksi keskiympyrällä keskittyen ulkoapuihin, jossa teimme siirtymisiä molempiin suuntiin ja haimme hevosia herkiksi avuille.

Myöhemmin palasimme takaisin uralle ja teimme pitkillä sivuilla avotaivutusta, joissa oli tarkoituksena säilyttää ympyrällä haettua herkkyyttä ja ulkoapujen tuntumaa. Avoissa puolipidätteet olivat hakusessa ja rentoa ravia olisi kaivattu. Rose jäi herkästi juoksemaan alta pois eikä taipunut rehellisesti. Jäin myös herkästi sisäohjaan kiinni ja unohdin ulkopohkeen tuen avoissa. Tunnin lopuksi olimme myös jokainen omalla voltillamme ensin käynnissä, sitten ravissa vasta-asetusta tehden. Kun käynti oli tasaista ja pehmeää, voltilla jatkettiin vielä hetki ravissa ennen loppukäyntejä. Sain Rosen voltilla hyvän ja rennon tuntuiseksi, johon tunti olikin kiva lopettaa.

Sain tunnista palautteeksi muistaa työskennellä puolipidätteet rehellisesti läpi sekä keskittyä ulkoapuihin. Unohdun herkästi sisäohjaan kiinni ja ulkoavuilla ratsastaminen unohtuu. Valmennuksesta jäi kuitenkin tosi hyvät fiilikset ja tehtävät oli meille hyödyllisiä. Tunnin aikana saatiin kuitenkin hyviä, rentojakin pätkiä jolloin sai taas hyvin fiiliksestä kiinni, miltä ponin pitäisi tuntua. Iso kiitos valmennuksesta Hennalle!

Ei enempää kuulumisia tällä kertaa, hyvää viikkoa kaikille!

Ratsastuksen ihanuus ja vaikeus- tavoitteellisen tuntiratsastajan mietteitä

Blogiin ratsastuspäiväkirjaa kirjoittamaan liittyy 34-vuotias kuopiolaistunut harrasteratsastaja. Ratsastusharrastuksen aloitin 7-vuotiaana ja ratsastin tunneilla 1-2 kertaa viikossa aina 16-vuotiaaksi saakka. Sen jälkeen ratsastuksessa olikin yli kymmenen vuoden tauko, kunnes aloitin ratsastuksen uudestaan 6 vuotta sitten. Ja kyllä oli hävinnyt kaikki opit ja lihasmuisti kymmenessä vuodessa! Lähtötaso ratsastuksen uudelleen aloittaessani oli siis käytännössä lähes nolla.

Sorsasalossa olen nyt ratsastanut vuoden ja ratsastuskärpänen on päässyt puraisemaan pahasti! Pidin itseäni tuntiratsastajana, joka ratsastelee omaksi ilokseen, mutta nyt huomaan osallistuvani valmennuksiin ja tallin kilpailuihin ja tahto tulla paremmaksi ratsastajaksi on valtava. Tällä hetkellä ratsastan tunneilla kaksi kertaa viikossa (maanantaisin koulutunti ja tiistaisin estetunti), käyn valmennuksissa ja istuntaa harjoittelen liinatunnilla joka toinen viikko. Tavoitteenani on uskaltautua jossain vaiheessa tallin ulkopuolisiin kisoihin sekä kehittyä ratsastajana paremmaksi. Mutta pidemmittä puheitta itse asiaan eli ratsastustunneilla tällä viikolla tapahtunutta:

Sunnuntain Hennan kouluvalmennukseen ratsukseni oli laitettu Over eli tutummin Otto. Olen ratsastanut Otolla todella paljon ja luulen, että tutulla ratsulla valmennuksesta saa enemmän irti, joten olin onnellinen heppavalinnasta. Valmennuksessa keskityimme tahtiin ja hevosen muotoon sekä astetukseen ja taivutukseen. Ratsastimme paljon ympyröillä ja volteilla sekä teimme paljon siirtymiä ja pysähdyksiä. Askellajeina käynti ja ravi – laukkatyöskentelyä emme tällä kertaa harjoitelleet.

Alkutunnista minulla oli ongelmia saada Otto asettumaan ja taipumaan. Sain ohjeeksi ratsastaa napakammin sisäpohkeen läpi ja säilyttämään ulko-ohjan tuen. Tuntuma suuhun saisi olla tasaisempi - ohjat luisuivat taas huomaamatta liian pitkiksi. Valun myös kuulemma helposti ns. tuoli-istuntaan, jolloin jalkani ovat liian edessä. Käyntityöskentelyssä tahti oli kadoksissa, mutta ihmeekseni ravissa tahti löytyi helposti ja hevonen keveni edestä. Myös pysähdykset ja liikkeelle lähdöt onnistuivat paremmin kuin käynnissä. Ravityöskentelyssä Otto oli rehellisesti avuilla ja koottuna ja kuskikin oli saanut rentoutettua istuntaansa. Oli mahtavaa huomata muutos ravin "istuttavuudessa", kun hevonen käytti selkäänsä ja kulki pyöreässä muodossa.

Valmennuksen jälkeen oli mahtava fiilis ja vaikka alku oli tahmeaa, niin loppua kohti aloimme päästä Oton kanssa samalle aaltopituudelle. Sain fiiliksen siitä, miltä tuntuu, kun hevonen todella käyttää selkäänsä ja takajalat on kunnolla alla sekä kuinka pienillä avuilla hevoseen voi vaikuttaa. Tätä lisää!

Maanantaina ratsunani toimi jälleen Otto, mutta tällä kertaa yhteistyö oli totaalisen hukassa. Tunnin aiheena oli vastataivutus. Vastataivutuksia teimme pääty-ympyrällä käynnissä ja ravissa. Ongelmia oli ulkolavan hallinnassa, jonka seurauksena en saanut hepoa taipumaan. Myös tahdin säilyminen ja hepan kokoaminen eivät tänään onnistuneet toivotulla tavalla. Lisäksi kallistuin liikaa sisällepäin, jolloin Otto herkkänä hevosena ei ymmärtänyt apujani, jotka olivat ristiriidassa keskenään. Vaikka fiilikset eivät tunnin jälkeen olleetkaan korkealla ja olin pettynyt itseeni, harjoitus oli äärimmäisen hyödyllinen ja opettavainen. Se auttoi ymmärtämään ulkolavan hallinnan merkityksen, sillä silloin kun sain ulkolavan hallintaan, vastataivutus onnistui.

Tiistaina oli vuorossa estetunti ja Otolla jatkettiin. Tunnin aiheena oli uusintarata. Tunnilla harjoiteltiin mm.  kaarteen ratsastamista laukan tahti säilyttäen, lyhyitä teitä ja lähestymisiä sekä uusintaradan tempoa. Lopuksi ratsastettiin viiden esteen uusintarata, ja itselle jäi hyvä fiilis sekä radasta että itse tunnista. Opekin antoi palautetta, että radalla tekemäni ratkaisut olivat meille oikeita ja ratsastus oli sujuvaa. Eli seuraavissa kisoissa uusinta radalla nähdään toivottavasti rohkeampaa ja sujuvampaa ratsastusta!

Loppuviikko menee myös ratsastuksen merkeissä, sillä viikonloppuna osallistun tallin järjestämälle aikuisten viikonloppuleirille. Ihanaa päästä ”minilomalle” muiden heppailuun hurahtaneiden tallikavereiden kanssa ja samalla saada tehokasta treeniä rakkaan harrastuksen parissa!