Ratsastamisen ihanuus ja vaikeus- Onnistumisen riemua vol. 2

Toissa sunnuntain (13.10.) Hennan kouluvalmennus meni siis hienosti, kuten jo viime kirjoituksessani mainitsinkin. Otto pyöristyi jälleen heti ohjat kerättyäni ja tämä antoi heti alkutunnista hyviä merkkejä tulevasta. Alkuun teimme käynnissä ja ravissa paljon eri kokoisia voltteja molempiin suuntiin. Tehtävä auttoi meitä saamaan hepat taipumaan pehmeästi sisäpohkeen ympärille sekä asettumaan rehellisesti. Otto taipuikin hyvin ja tuntui mukavan pehmeälle. Teimme myös käynnissä pohkeenväistöjä, niin että ensin muutama askel uran sisäpuolelle ja sitten takaisin uralle. Tämä auttoi saamaan molemmat pohkeet läpi ja herkisti hevosta.

Tämän jälkeen teimme pitkillä sivuilla käynnissä avotaivutusta ja pääty-ympyröillä laukattiin. Avot sujuivat mallikkaasti eikä niissä ollut ongelmia. Ratsuni kuumui käyntityöskentelyssä (ihme hevonen!), joten laukannostoissa ei tarvinnut kuin ajatella nostoa, niin laukka nousi. Myös takaosa oli nostoissa ratsun virittyneen tilan ansoista kunnolla alla. Nostot onnistuivat hyvin ja Otto pysyi laukassakin pyöreänä, mutta kuski sai huomautuksen liiallisesta heilumisesta. Henna ohjeisti, että ylävartalon on pysyttävä paikoillaan ja vain lantio liikkuu laukan mukana. Piti kuitenkin varoa, etten liioittele lantion liikettä. Ohjeeksi sain myös, että minun pitää ajatella kasvavani ylöspäin ja varoa, etteivät jalat valu liian eteen. Jäin välillä laukassa sisäkädellä roikkumaan ohjassa enkä muistanut myödätä. Myöskään Otto ei taipunut riittävästi. Minua ohjeistettiin ratsastamaan enemmän sisäpohkeella ja käyttämään sisäkädellä hetkellisesti johtavaa ohjasotetta (=sisäkättä viedään hieman sivulle), jolloin sain taivutuksen paremmin läpi. Vielä kun muistin itse istua heilumatta kuin heinämies, saimme tosi hyviä laukkapätkiä. Harjoitusta tehtiin molempiin suuntiin ja saimme myös minulle hankalammassa suunnassa eli vasemmassa kierroksessa hienoja laukkaympyröitä. Ympyröillä oli tarkoitus mennä isoa ja rentoa laukkaa eikä niinkään koottua laukkaa. Oli ihan mahtavaa huomata, että laukkatyöskentelymmekin alkaa pikku hiljaa sujua. Kuskistahan tämä on aina ollut kiinni, mutta alan ilmeisesti päästä jyvälle asiassa.

Seuraavaksi siirryimme keskikiympyrälle, jossa ensin työskenneltiin käynnissä. Aluksi piti saada käynnin tahti kuntoon ja sen jälkeen väistätimme hevosia aina ympyrän avoimilla sivuilla ulospäin. Otto väisti hienosti, mutta välillä väistöt meinasivat mennä liian jyrkiksi. Myös tahti oli välillä hukassa. Piti muistaa hengittää ja tehdä riittävästi puolipidätteitä sekä pitää ulkolapa hallinnassa ja ratsastaa hepoa pohkeella kohti ohjaa. Samaa harjoitusta tehtiin molempiin suuntiin ensin siis käynnissä ja sitten ravissa. Ravissa tehtävä tuntui helpommalta ja hepokaan ei ollut niin kiireinen. Myöskään väistöt eivät olleet yhtä jyrkkiä ja Otto väisti lähes pelkällä painoavulla. Jee - en siis yliratsastanut, niin kuin minulla on tapana.

 Loppuun otimme vielä muutamat keskiravit lävistäjällä. Ottohan ravasi ihan hienosti, mutta kuski pomppi kuin kumipallo selässä. En vaan saanut ravin tahdista kiinni ja lantio ei suostunut myötäämään mukana. Otto raukka! Emme siis saavuttaneet "liitoravia", jolloin kuskinkin on helppo istua kyydissä. Hennan mukaan myötäsin liikaa käsillä ja kyynärpäät eivät pysyneet kylkien lähellä. Sain ohjeeksi ajatella, että joku ikään kuin vetää kyynärpäistä taaksepäin. Myös takaosa saisi olla paremmin alla keskiravissa.

Mutta olihan mahtava valmennus ja itsellä ihan huippu fiilis! Pakko kai se on uskoa, että kehitystä on tapahtunut omassa ratsastuksessa ja istuntatunnit alkavat nyt tuottaa tulosta. Myös asioiden tiedostaminen tai voisiko sanoa syy-seuraus suhteen ymmärtäminen (eli miksi joku asia onnistuu tai ei onnistu) ratsastuksessa on osaltaan auttanut minua kehittymään ratsastajana eteenpäin. Minussa asuu kuin asuukin myös kouluratsastaja! (enpä olisi uskonut tuota koskaan ääneen sanovani...)

Viime maanantain viikkotunnin aiheena oli istunta ja ratsuna tuttuun tapaan Otto. Alkuverkkasimme hieman normaalia pidempään. Alkuverkassa tein taas paljon avotaivutuksia ja voltteja ja keskityin istumaan keskellä hevosta. Laukkaa otin keskiympyrällä ja olin tyytyväinen, koska hepo pysyi pyöreänä myös laukassa. Siirryimme sitten keskiympyrälle ja ensin piti taas saada käynnin tahti kuntoon. Sari kiinnitti tänään erityisen paljon huomiota istuntaamme ja sainkin ohjeeksi heti alkuun istua keskellä hevosta ja kantaa käsiä. Minulla kädet valuvat helposti syliin, jolloin kädestä tulee joustamaton ja kova. Pitäisi muistaa kulma kyynärpäässä ja kyynärpäät lähellä kylkiä, niin kädet pysyisivät oikeilla paikoilla. Oikeassa kierroksessa Otto ei meinannut millään kulkea ympyrällä suoraan vaan poikitimme milloin minnekkin päin. Sari huomasi, että vasen olkapääni oli hieman eteenpäin kääntynyt ja ylempänä kuin oikea, jolloin en istunut tasaisesti molemmilla istuinluilla. Istuin siis vinossa hevosen selässä ja kenotin huomaamattani sisäänpäin vaikeuttaen hepan liikkumista. Otto raukka ei ymmärtänyt mitä halusin. Heti kun Sari huomasi missä vika oli ja keskityin ohjeen mukaan pitämään molemmat olkapäät alhaalla ja  ja molemmat kyynärpäät lähellä kylkiä, hevonen suoristui ja palaset loksahtivat paikoilleen. On se vaan pienestä kiinni! Hieman olkapäätä alemmas ja topakampi keskittyminen käsiin niin naps - heppa kulkee oikein päin. Ihmeellistä! Mutta olihan voittajafiilis tunnin jälkeen - vaikeuksien kautta voittoon.


Viime viikolla jäikin estetunti harmikseni väliin, kun armoton syysflunssa kaatoi neljäksi päiväksi vuodelepoon. Oli kuulemma ollut huippu tunti ja huiput tehtävät - argh, kääntäkää nyt vaan sitä veistä haavassa...No onneksi tauti alkaa olla selätetty ja tänään (ma 21.10.) pääsin jo hepan selkään ja huomenna estetunnin vuoro. Mutta niihin tunnelmiin palaan loppuviikosta! Mukavaa alkanutta viikkoa kaikille!