Paljon on ehtinyt viime postauksen jälkeen tapahtua ja mikäs sen parempi tapa ottaa uusi vuosi vastaan, kun muistelemalla viime vuoden mieleenpainuvimpia hetkiä ja tapahtumia!
Alkuvuosi ja kevät starttasi käyntiin Sarin ja tyttöjen käydessä niin seura- kuin aluekisoissa lähialueella hyvällä menestyksellä. SM:iin tähtäävät tytöt hakivat kisoista "kvaaleja" ja ulkopuolisista kisoista riittävät tulokset hakeneet ja kotona viimeiset karsintaradat läpi päässeet tytöt pääsivät lähtemään elokuussa järjestettäviin SM-kisoihin. Kevään edetessä myös Hennan maha kasvoi kasvamistaan ja Henna jäikin äitiyslomalle Sarin hoitaessa opettajan tonttia loppukevään ja kesäkauden.
Keväällä sateisena toukokuun päivänä järjestetyissä tallitalkoissa puunattiin porukalla niin hevosia, pihapiiriä kuin talliakin- parin kuukauden päästä on varmasti sama homma edessä, jotta saadaan talli taas kesäkuntoon!
Kesäkuussa järjestetyissä avointen ovien päivässä saatiin nauttia ainakin suomalaisten mittapuulla mitattuna kuumasta päivästä katsellen tyttöjen esittämää katrillia sekä uusien ja vanhojen asiakkaitten kanssa jutustellen. Kesäkuussa ratsastettiin myös kevätkauden viimeiset vakiotunnit ja hevoset viettivät miniloman juhannuksen tienoilla vihreän laitumen antimista ja kesän auringosta nauttien! Kesän jatkuessa perinteiset kesäleirit alkoivat kesävakioiden pyöriessä ja SM:iin itsensä kvaalanneet Ellamaria ja Essi jatkoivat tehotreenejä samalla lähialueen kisoissa kisarutiinia hakien. Sorsasalossa heinäkuussa järjestetyt Kuninkuusravit keräsivät alueen täyteen hevosia ja ravikansaa. Raveja varten pystytetyt rakennelmat ja puuhailut antoivat ihmettelmisen aihetta tarhassa olleille hevosille moneksi viikoksi, kun aina niin rauhallinen kotiympäristö eli hulinan keskellä usean viikon ajan.
Sari, Ellamaria, Essi, Muumi ja Lettu ja tukijoukot suuntasivat elokuussa Lappeenrantaan ja SM:ien ensikertalaiset saivat kisoista mahtavien kokemuksien lisäksi myös menestystä mukaansa- Ellamaria haki korkeimman sijoituksen Letun kanssa estefinaaleista sijoittuen upeasti viidennelle tilalle! Tänä vuonna lähdetään kisoihin uudestaan, todennäköisesti huomattavasti isomalla kisaporukalla! Syysvakioiden pyörähtäessä käyntiin Ronja liittyi henkilökunnan remmiin ja onkin löytänyt paikkansa pienestä, mutta sitäkin paremmasta tiimistä ahkeralla ja iloisella aseenteellaan!
Syksyllä Sari jatkoi ratsastuksenopettaja-opintojaan Ypäjällä ja suoritti vuodenvaihteeseen mennessä upeasti kaikki välikokeet, sekä myös osan loppukokeista mm. opetusnäyttöjen, esteloppukokeen ja teoriaosuuksien osalta! Tallitarkastuksia suoritettiin syksyllä myös kahteen otteeseen- ensimmäisenä ELL:n tallitarkastus, joka läpäistiin huippuarvosanoin tallin täyttäessä kaikki tarvittavat vuoden 2014 EU-säädökset. SRL suoritti myös vuosittaisen tallitarkastuksensa ja saimmekin "esitarkastuksen" Laatutalli-arvonimikettä varten, joka voidaan laittaa hakuun Sarin suoritettua ratsastuksenopettajatutkinto loppuun!
Vuoden lähestyessä loppuaan tapahtumarintamalla pysyttiin edelleen aktiivisena-lokakuussa joukko Sorsislaisia lähti viikonlopun viettoon Helsinki Horse Show:n merkeissä, valmennusryhmäläisten kuukausittaiset viikonloppuvalmennukset jatkuivat tuttuun tapaan ja henkilökuntakin pääsi kouluttamaan itseään, kun saimme Jari Collinin Benmer Oy:stä pitämään henkilökunnalle asiakaspalvelukoulutusta, joka osoittautui hyvinkin hyödylliseksi ja antoisaksi koulutukseksi, jonka työn hedelmiä päästään nauttimaan vielä pitkään!
Sorsislaisten joukko kasvoi myös yhdellä uudella tulokkaalla, kun Limppu-poni saapui tallille marraskuun lopussa. Tuttuun tapaan, myös Limppu on alkanut kasvattaa pikkuhiljaa omaa fanijoukkoaan ratsastajien keskuudessa! Kunkku siirtyi myös tallin omistukseen ja onkin nyt osa vakituista kalustoa. Surulta ei voitu välttyä myöskään viime vuonna, kun tallin yksi pitkäaikaisin asukki, Lurppa-kani nukkui pois alkuvuodesta rauhallisesti Miisa-kanin vierellä. Kunnioitettavaan 8-vuoden ikään ehtinyt papparainen oli elänyt antoisan elämän tallikanina ja koko tallin väki jäi kaipaamaan viriiliä herrasmiestä!
Vuosi huipentui Isä Camillossa vietettyihin pikkujouluihin, jossa nautiskeltiin hyvän ruuan, juoman ja seuran parissa. Pikkujouluissa palkittiin myös perinteisesti vuoden aikana ansioituneita ratsastajia ja tallilaisia, sekä kaikki alkeiskurssin käyneet ratsastajat saivat myös kurssisuorituksestaan diplomin muistoksi!
Koko tallin väki kiittää tallilaisia menneestä vuodesta. On mahtavaa huomata, miten hyvä talli ilmpiiri ja miten innostuneita ja huimaa vauhtia kehittyviä ratsastajia meillä onkaan! Jännityksellä odotellaan, mitä vuosi 2014 tuo tullessaan. Toimitus kiittää ja kumartaa- ratsastuksentäyteistä ja tallintuoksuista vuotta 2014!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti