maanantai 24. helmikuuta 2014

Ratsastuksen ihanuus ja vaikeus- Treeniä ja tulosta

Moikka! Tässä taas annos heppailua á la Saara. Sain muuten vihdoin viimein sykemittariini patterit ja pääsin testaamaan kuinka tehokasta liikuntaa ratsastus itseasiassa onkaan. Mittari oli ylläni neljällä tunnilla ja maksimisykkeet käväisivät 184:ssä ja keskisyke oli 140. Kaloreitakin paloi keskimäärin 550 kcal / tunti. Vai ei ole ratsastus tehokasta liikuntaa!


Kuvat Toni Huovinen
Viime sunnuntaina oli Hennan pitämä estevalmennus ja ratsuna toimi Lettu. Tallille oli tullut aimo kasa uusia esteitä, joten saatiinkin rakennella ihan kunnon rata. Uusissa esteissä oli ihania värejä mm. pinkkiä ja lilaa. Saatiinpa muuriestekkin sekä lankkuesteitä. Huippua!
Alkuverkan jälkeen lämmittelimme ravikavaleteillä sekä muutamilla verkkahypyillä pienille ristikoille. Siirryimme sen jälkeen hyppäämään esteitä ensin yksitellen ja loppuun ratana. Lettu ei uusia esteitä kummastellut, mutta hankaluuksia tuotti saada takaosaan aktiiviisuutta ja etuosaan keveyttä. Hepo oli aika raskas edestä ja minulla oli ongelmia päästä esteen jälkeen pystyyn. Tästä sainkin Hennalta useamman kerran huomautuksen. Laukat eivät myöskään aina vaihtuneet ja muutama lähestyminen meni liian pohjaan. Lisäksi ratsastin välillä esteille lähestyttäessä "jarru pohjassa" johon ohjeeksi sain rentouttaa käden kolme askelta ennen estettä. Tämä auttoikin ja lähestymiset sekä hypyt sujuivat paljon paremmin. Loppuun tulin vielä kaksi pystyä, joilla oli korkeutta 95cm. Toiselle lähestyminen tuli liian lähelle, mutta Lettu hoiti homman ja yli mentiin. Toinen hyppy meni nappiin. Kaiken kaikkiaan olin tyytyväinen suoritukseemme vaikka töitä on vielä Letun kanssa tehtävä.


Maanantaina koulutunnilla ratsuna Rommi ja opena Anna. Tunnin aiheena oli istunta. Sain jälleen Ninalta valmiiksi verkatun hepon. Työskentelimme alkutunnin puomeilla rajatuilla neliöillä käynnissä ja ravissa. Puomit oli sijoitettu neliön kulmiin ja menimme niiden ulkopuolelta. Käynnissä piti saada tahti kuntoon ja kiinnittää huomiota omaan istuntaan. Rommi tuntui heti alusta alkaen tosi kivalle ja taipui hyvin kulmissa. Itse sain ohjeeksi kantaa kädet ja ratsastaa heponi pyöreämmälle kaulalle. Teimme samaa ensin kevyessä ravissa ja sen jälkeen harjoitusravissa. Keventäessä Anna muistutti minua taas, että minun pitää keventää enemmän ylöspäin ja takajalkojen päälle. Nyt jalat pysyivät keventäessä jo paremmin paikoillaan. Edistystä siis havaittavissa. Harjoitusravissa ohjat pääsivät välillä valumaan pitkiksi ja sainkin Annalta muistutuksen pitää nyrkit kiinni. Tämä ongelma siis vaivaa edelleen. Vaikka ei ehkä enää ihan niin paljon kuin aikaisemmin. Hennan kehoituksesta olen alkanut treenaamaan myös lahjaksi saamillani sormivahvistimilla.
Seuraavaksi tulimme pitkän sivun keskeltä keskihalkaisijalle harjoitellen suoristusta. Teimme tätä käynnissä ja ravissa ja pysähdyksellä sekä ilman. Rommi alkoi ennakoimaan pysähdyksiä joten tein niitä vain muutaman, ei kovin onnistuneen...Pysähdys poikitti, pollen pää nousi ja pakkikin meni päälle. Ääh!
Loppuun nostimme vielä keskihalkaisijalta vuoron perään oikean ja vasemman laukan. Nostot onnistuivat kohtuu hyvin ja itse laukka oli tosi hienoa. Laukkasin molemmissa päädyissä ympyrällä ja voi että Rommi laukkasi hienosti! Anna pyysi minua vielä pääty-ympyrällä nostamaan laukkaa muutaman kerran, että saatiin myös nostoissa takaosa kunnolla alle. Ihana Rommi ja onnistunut tunti!

Tiistain estetunnilla jatkoin Letun kanssa Hennan opissa ja aiheena oli uusinta. Samat ongelmat toistuivat kuin valmennuksessakin, mutta nyt lähestymiset osuivat paremmin kohdilleen ja muistin rentouttaa käden kolme askelta ennen estettä. Laukka hyytyi hieman kaarteissa, mutta muuten sujui ihan kivasti.
Jatkoin vielä toisen tunnin putkeen Otolla, kun sen ratsastaja ei saapunutkaan. Tunnilla tehtiin voltteja ja siirtymiä. Alkuun Otto ei oikein taipunut ja oli kiireinen. Tein pitkillä sivuilla avotaivutusta volttien lisäksi ja sainkin pojan pikkuhiljaa taipumaan paremmin. Siirtymät sujuivat myös kivasti, varsinkin laukkasiirtymät olivat onnistuneita. Loppuraveissa poika oli jo kivan rentoutunut ja kuski suhteellisen voipunut parin tunnin urakoinnista!


Kuvat Tiina Melasniemi
Tänään sunnuntaina oli vielä vuorossa tallin estekisat. Minun piti mennä kaksi luokka: 70 cm Kurmiksella ja 90 cm Letulla, mutta kipeytynyt lonkka/selkä pakottivat minut jäämään pois isommasta luokasta. Menin kuitenki pienemmän luokan Kurmiksella kivuista huolimatta. Kurmis oli ihan huippu, vaikka kuski ei nyt ollutkaan ihan vireessä. Tuloksena ensimmäinen sija! Jeeeee! Olin tosi tyytyväinen rataan ja vaikka en ole nyt aikoihin hypännyt Kurmiksella, homma luonnistui yllättävän helposti. Poika oli ihanan reipas, mutta pysyi silti kontrollissa. Lähestymiset onnistuivat ja uusinnassa sain tehtyä lyhyet tiet yhtä lukuun ottamatta, mutta riittävän reipas tempo riitti viemään meidän voittoon hyvin pienellä erolla toiseksi tulleeseen Marikaan ja Rommiin nähden. Huippu fiilis ja huippu heppa! Harmittamaan jäi tosin vietävästi poisjäänti isommasta luokasta, mutta välillä on tehtävä ikäviäkin päätöksiä. Olosuhteisiin nähden tuo poisjäänti oli ainut järkevä vaihtoehto. Ja tuleehan niitä kisoja vielä. Ensi kerralla sitten!


Kisakuvia saanen ensiviikolla, joten laittelen niitä seuraavaan postaukseen. Tämän postauksen kuvista kiitos Toni Huoviselle (Lettu) sekä Harri Monoselle (Rommi), Tiina Melasniemelle (Otto) ja Helmin äidille (Rommi). Harrin ja Helmin äidin ottamia kuvia oli myös viime postauksessani.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti