Ratsastuksen ihanuus ja vaikeus- Uusia tuttavuuksia koulutunneilla ja Sarin estevalmennus

Maanantain ratsutunnille hevosekseni oli merkattu Kurmis. En olekkaan mennyt Kurmiksella sileällä kuin kerran, joten innolla odotin tuntia. Tunnin meille piti Ronja ja aiheena oli suoruus.
Alkuverkka tehtiin tällä kertaa ohjattuna ja molempiin suuntiin samat harjoitukset. Päätyihin tehtiin käynnissä voltit ja pitkän sivun keskelle tehtiin ravissa voltit. Tarkoituksena oli saada hepat taipumaan ja asettumaan rehellisesti. Kurmis taipui suht hyvin ja alkoi verkan edetessä pyöristymään kivasti. Alkuun hepo tuntui hieman tahmealle, mutta meno parani pikkuhiljaa.
Seuraavaksi teimme päätyihin ravissa ympyrät ja keskiympyrällä laukattiin. Ravissa takaosa ei alkuun ollut kunnolla alla ja sainkin Ronjalta kehoituksen ratsastaa takaosaa aktiivisemmaksi. Laukkaympyrällä Kurmis keskittyi enemmän muille hevosille luimisteluun kuin itse laukkaan. Silloin kun päästiin laukkaamaan ympyrällä yksin, saatiin jopa ihan hyviä pätkiä aikaiseksi.
Suoruutta harjoiteltiin  keskihalkaisijalla ja ensin tultiin käynnissä. Muualla sai tehdä voltteja, väistöjä ja avoja tarpeen mukaan. Saatiin aika hyviä suoria linjoja, mutta muoto ei tahtonut pysyä koko linjaa. Hieman myös hepo meinasi välillä luisua vasemmalle, mutta kun muisti pitää molemmat pohkeet tasaisesti lähellä hevosta ja istua keskellä satulaa, tuokin ongelma saatiin korjattua. Tulimme keskihalkaisijaa myös ravissa ja teimme ravista pysähdyksen ja alkutervehdyksen, jonka jälkeen ravissa linja loppuun. Pysähdykset ja liikkeelle lähdöt sujuivat mukavasti, mutta muoto ei säilynyt siirtymien läpi.
Loppuraveissa Kurmis rentoutui ihanasti ja tuntui tosi hyvälle. Olin iloisesti yllättynyt pieneen mustaan myös sileällä. Kurmis on todella herkkä hevonen ja välillä huomasin liioittelevani apujen kanssa, jolloin hepo hämmentyi. Pitää siis muistaa seuraavan kerran ratsastaa pienemmillä avuilla ja kevyemällä kädellä.

Tiistaina en päässyt estetunnille, mutta otin lauantaille ylimääräisen tunnin. Mukaani sain tällä kertaa kuvaajan (kiitos tuhannesti Tiina Melasniemi), joten ohessa myös tuoreita kuvia tunnilta. Ratsukseni oli tällä kertaa laitettu Nasu. En ole tainnutkaan mennä Nasulla muuta kuin istuntatunteja sekä muutamia estetunteja, joten odotin tuntia mielenkiinnolla. Aiheeksi oli merkitty takaosankäännös, mutta harjoittelimme sen sijaan avo- ja sulkutaivutuksia.
Alkuverkassa sain Sarilta ohjeeksi tehdä paljon siirtymiä ja pohkeenväistöjä. Hepo piti ratsastaa takaosasta aktiivisemmaksi ja edestä hitaammaksi - helppo yhtälö... Myös pohkeet piti saada kunnolla läpi. Tein siis paljon väistöjä ja taivuttelin Nasua volteilla sekä ratsastin siirtymiä. Hepo tuntui oikein hyvältä.
Laukkaa otimme pääty-ympyröillä ja oikea kierros tuotti vaikeuksia. En meinannut saada sisäpohjetta läpi ja Nasu tuntui kaatuvan sisälle päin. Ohjeeksi sain ajatella avotaivutusta, jolloin laukka sujuikin jo paremmin. Vasemmalle ei ollut vastaavia ongelmia. Vauhti meinasi välillä kiihtyä, mutta tuhat ja taas tuhat puolipidätettä auttoivat asiaa.
Varsinainen tunnin tehtävä oli siis avot ja sulut. Avotaivutuksia teimme pitkillä sivuilla ja sulkua pääty-ympyröillä. Tällä kertaa teimme harjoituksia vain käynnissä. Jälleen ongelmia meinasi tulla käynnin tahdin kanssa, joka ei millään meinannut pysyä tasaisen rauhallisena. Sari ohjeisti minua kokoamaan käyntiä kunnolla ennen sulun aloittamista ja keskittymään käynnin tahtiin. Kun käynti oli kunnolla koottua, sulut onnistuivat hyvin. Sama homma oli myös avojen kanssa. Muuten ei tehtävissä ollut suurempia ongelmia ja olin tuntiin ja Nasuun tyytyväinen!

Viikon päätti Sarin estevalmennus, jonka menin Otolla. Sain jälleen Tiinan mukaan kuvaamaan, joten myös valmennuksesta ohessa kuvia. Kokosimme alkulämmittelynä radan, jossa oli kaksi innaria - kolme laukka-askelta - kaksi innaria toisella pitkällä sivulla, toisella pitkällä sivulla oli erikoiseste: baden baden pehmusteilla täytetty pysty ja keskellä viistottain normi pysty sekä toinen erikoiseste: puutarhatuoli/heinäpaalipysty.
Alkuverkassa Otto tuntui tosi jäykältä. Sari neuvoikin minua ottamaan laukkaa melko pian ja ratsastamaan poikaa kevyessä istunnassa rennosti laukaten molempiin suuntiin. Tämä auttoikin ja hepo alkoi tuntua paremmalle. Otin myös muutamia laukkaspurtteja ja hyvin lähti heppa pohkeesta eteenpäin ja antoi kiinni spurtin jälkeen.

Aloitimme tulemalla kahta puomia laukassa ja väliin piti saada neljä laukka-askelta. Tulimme harjoitusta molempiin suuntiin - ei ongelmia. Seuraavaksi tulimme innari-tehtävää ja ensimmäinen kerta meni meillä mönkään. Tulin liian hitaassa ja löysässä laukassa jolloin laukka-askelia väliin tuli neljä sekä miniaskel ensimmäiselle esteelle. Uusi yritys ja nyt vauhtia oli jo liikaakin, jolloin välit meinasi käydä ahtaiksi. Kolmas kerta toden sanoo piti tällä kertaa paikkaansa. Nyt löytyi oikea laukan tempo ja tehtävä onnistui hienosti. Tätäkin tulimme molempiin suuntiin ja enää ei ongelmia ollut.

Seuraavaksi hyppäsimme heinäpaaliesteen sekä pystyesteen. Olin käynyt esittelemässä Otolle erikoisesteet alkutunnista - heinäpaaliestettä se luuli ruokapöydäkseen ja baden baden-esteelle se olisi varmaan mennyt ruokalevolle. Eli erikoisesteet eivät suuremmin ratsuani hätkäyttäneet, mutta silti ratsastin niille hieman topakammin. Hienosti meni, tosin ensimmäisellä kerralla linja pystylle oli hieman kiemurainen. Toisella kierroksella korjattiin tämä ongelma.

Postauksen kuvat, Tiina Melasniemi

Sitten kaksi innareista yhdistettiin okseriksi ja tulimme minirataa, johon lisättiin vielä baden baden pysty. Rata meni oikein hienosti: laukan rytmi säilyi, katse oli hyvä, lähestymiset onnistuivat nappiin eikä Otto tuijotellut esteitä. Ihan loppuun tultiin vielä innari-okseri linja ja okseria korotetiin ihan mukavasti. Siitäkin suoriuduttiin mallikkaasti, joten estevalmennus päättyi onnistumisen fiiliksiin ja hyvään sekä rakentavaan palautteeseen. Näistä tunnelmista mukavaa ja talvista alkavaa viikkoa!

Ratsastuksen ihanuus ja vaikeus- Istuntaaa, pikkujoulut ja Hennan kouluvalmennus

Viikko alkoi perinteisesti koulutunnilla maanantaina ja Otto toimi ratsuna. Aiheena meillä oli istunta. Otto oli edellisellä tunnilla, joten ehdin katsomaan myös heidän tuntinsa lähes kokonaan. Yritän aina tulla tallille hyvissä ajoin, että ehtisin seuraamaan edeltävää tuntia edes jonkun aikaa, koska myös katsomalla muiden ratsastusta voi oppia. Tuntia seurasin kahviosta, joten en kuullut Sarin kommentteja enkä ohjeita. Olisi varmaan pitänyt mennä parvelle seuraamaan tuntia, mutta varustukseni oli sen verran kevyt ja muutenkin oli viluinen olo, että päädyin kahvion lämpöön.

Sain jälleen Ninalta hyvin verkatun hepon. Heidän menonsa näytti kahviosta käsin oikein hyvälle, joten odotukset olivat tunnin ja hepan suhteen korkealla. Alkuverkan pidin suhteellisen kevyenä, koska minullahan oli jo vertynyt heponen. Kävelin pitkään jonka jälkeen tein hieman avoja ja voltteja kaikissa askellajeissa.
Itse harjoitus tehtiin pääty-ympyröillä. Keskityimme tahtiin ja istuntaan käynnissä sekä ravissa ja teimme paljon siirtymiä. Otto tuntui tosi kivalle, vaikka alkuun käynti meinasi mennä kiireiseksi. Istunnan suhteen sain ohjeeksi pitää kädet samalla tasolla ja rentouttaa vasenta olkapäätä. Ongelmia oli myös oikean lonkan rentouttamisessa ja jalan saamisessa kunnolla hepon ympärille - Sari meinasi jo tulla roikkumaan oikeasta jalastani! Mutta kaiken kaikkiaan tunti sujui hyvin ja olin Ottoon tosi tyytyväinen. Siirtymät onnistuivat kivasti, kun muistin pitää pohkeet kiinni myös ravista käyntiin siirryttäessä. Ravissa tahti alkaa löytymään ja pyöreä muoto säilyy siirtymien läpi. Viikko alkoi siis oikein mukavissa tunnelmissa!

Kuvat Venla P ja Helmi

Estetunnille tiistaina ratsukseni oli laitettu Otto. Jee-onkin jo tovi vierähtänyt kun olen Otolla hypännyt! Aiheena istunta. Alkuverkan jälkeen aloitimme tulemaan kolmea viuhkassa olevaa puomia, joista uloimmat kaksi oli nostettu toisesta päästä (ulkopäädyt) kavaletiksi. Askellajina laukka ja tulimme ensin vasemmasta kierroksesta. Ensimmäinen yritys meni meillä päin honkia! Minulla ei ollut sisäpohje kunnolla läpi, ajauduimme ihan viuhkan sisäreunaan ja Otto kanttasi sisälle päin. Myös oma istunta ei ollut tasainen ja lähdin liikaa "hyppyihin" mukaan. Palaute suorituksesta ei ollut mitenkään imartelevaa...Eikun uusiksi ja nyt onnistui jo vähän paremmin. Vasen kierros on minulle tosi haastava enkä meinaa saada millään vasenta pohjetta läpi. Turhauttavaa! Oikeaan kierrokseen homma sujui jo huomattavasti paremmin, vaikka en ollut suoritukseemme täysin tyytyväinen.
Sitten aloimme tulemaan päivän toista harjoitusta, jumppasarjaa, jossa oli ensin kolme estettä innarina ja tämän jälkeen yksi laukka-askel ja jälleen kolme estettä innarina (innari=sarjaeste, jonka väliin ei tule yhtään laukka-askelta, vaan hevonen ponnistaa alastulosta suoraan uuteen hyppyyn). Aluksi osa esteistä oli maapuomeina, mutta nopeasti ne nostettiin pieniksi esteiksi. Tehtävä ei ollut ihan helppo, sillä meillä tunnilla oli kaiken kokoisia heppoja ja poneja, joten askelvälit eivät millään olleet kaikille sopivat. Hevosille välit olivat hieman ahtaat, joten sisään piti tulla aika pienessä laukassa. Otto esitti jälleen omaa vuoroaan odotellessa "tanssiliikkeitä" - hieman oli pojassa virtaa ja intoa! Ja koska ratsuni oli intoa täynnä, meinasi välit käydä meille ahtaiksi. Esteiden välissä sai ottaa kunnon pidätteen, että selvisimme jälkimmäisestä osasta kunnialla. Tämä harjoitus onnistui meiltä hyvin ja kiitosta sain hyvästä istunnasta. Viuhkatehtävä olisi kuulemma sujunut huomattavasti paremmin, jos istuntani olisi ollut samanlainen kuin jumppatehtävässä. Mutta tunnista jäi kaiken kaikkiaan positiivinen fiilis!

Lauantaina olikin tallin pikkujoulut, joita juhlittiin ravintola Isä Camillossa. Paikalla oli mukavan paljon tallin väkeä ja oli hauska nähdä ihmisiä niin erilaisessa ympäristössä ja laittautuneena. Ruoka oli aivan loistavaa, samoin kuin seura. Illan ohjelmassa oli vapaan seurustelun lisäksi mustalaisen päiväkirja, johon juhlavieraat antoivat adjektiivit. Ja kylläpä saikin nauraa, kun Anna luki tarinan höystettynä meidän antamilla, hyvinkin värikkäillä adjektiiveilla! Pikkujouluissa jaettiin myös kunniakirjoja sekä pokaaleita ansioituneille ratsastajille ja tallin väelle. Minut yllätettiin totaalisesti, kun pokaali napsahti allekirjoittaneelle ja Anna-Maijalle nimikkeellä vuoden kehittyneimmät senioriratsastajat (Tuija huom! ratsastukselliseti kehittyneimmät...)! Kiitos kaunis tästä tunnustuksesta! Tämä motivoi jatkamaan aloitetulla tiellä ja lämmitti mieltä!

Kuva Essi ja Tuija Voutilainen

Näissä tunnelmissa olikin viikko hyvä päättää tämän päiväiseen Hennan kouluvalmennukseen, jossa ratsunani oli Otto. Menin ensimmäistä kertaa Otolla kannuksilla ja hieman jännitin, etten suututa herkkää ratsuani tökkimällä sitä vahingossa kannuksilla. Pelko osoittautui aivan turhaksi. Alkukäyntien jälkeen aloitimme työskentelyn kolmella ympyrällä; pääty-ympyröillä laukkatyöskentelyä ja keskiympyrällä käynnissä sulkutaivutusta. Laukat sujuivat taas mallikkaasti, suluissa sain ohjeeksi olla kallistumatta ulospäin ja kääntämään vartaloani enemmän menosuuntaan. Tämä auttoikin heti ja myös sulut onnistuivat hienosti. Seuraavaksi sulkuja alettiin tekemään ravissa ja Henna joutui taas muistuttamaan vartalon kääntämisestä menosuuntaan. Ja jälleen homma alkoi toimia heti paremmin.
Seuraavaksi pääty-ympyröillä alettiin työstämään ravi-käynti siirtymiä ja keskiympyrällä laukka-ravi siirtymiä. Laukannostoissa sain ohjeeksi olla nojaamatta taakse ja pituutta piti kasvaa ylöspäin itse laukassa. Saatiin aikaan ihan hyviä nostoja, mutta välillä heppa jännittyi ja pää nousi nostossa. Itse laukat sujuivat hyvin ja alaspäin siirtymät olivat nyt parempia kuin aikaisemmin.
Loppuun otettiin vielä keskiraveja lävistäjillä ja voi että, kun Otto oli hieno! Ensimmäisen lävistäjän jälkeen Henna sanoi, että minulla oli käsi liikaa edessä ja heppa jäi ilman tuntumaa, jolloin pää nousi ylös. Käsi piti pitää omalla paikallaan ja tuntuman suuhun säilyä. Toinen kerta sujui jo huomattavasti paremmin ja heppa pysyi pyöreänä. Nyt pystyin istumaan ravissa, mutta lantio olisi saanut joustaa enemmän. Mutta itse ravi oli lennokasta ja hienoa! Loppuun ratsastettiin vielä heppoja eteen alas ja käveltiin pitkät loppukäynnit.

Mahtava tapa päättää viikko onnistuneeseen ja rankkaan valmennukseen! Oli nimittäin hiki tunnin jälkeen! Ja Otto oli jälleen aivan huippu hieno. Mutta ensi viikkoon!

Ratsastuksen ihanuus ja vaikeus- Estekisat ja muutakin treeniä

Viikko alkoi Oton kanssa harjoitellessa takaosan käännöksiä, joka oli siis maanantaisen tuntimme aihe. Teimme aika pitkän alkuverkan ja Sari kehotti meitä tekemään verkassa pohkeenväistöjä tunnin tehtävää silmällä pitäen. Väistöillä saisimme molemmat pohkeet läpi. Minä sain myös ohjeeksi ajatella hevosen suoruutta ja rauhallista tahtia. Tein paljon voltteja ja ympyröitä kaikissa askellajeissa sekä käyntiväistöjä. Otto taipui mukavasti ja tuntui hyvälle. Laukassa sain taas muistutuksen istua hiljaa ja saimmekin aikaiseksi taas kivoja laukkapätkiä.

Alkuverkan jälkeen siirryimme työskentelemään käynnissä varsinaista tehtävää pohjustaen. Pitkillä sivuilla teimme puolet pitkästä sivusta avotaivutusta, keskelle voltti ja loppu pitkä sivu sulkutaivutusta. Käynti piti saada laadukkaaksi ja kootuksi. Ensimmäiset avot Otolla oli aivan liian reipas käynti ja se "juoksi" alta. Samoin kävi suluissa. Sain ohjeeksi ratsastaa todella paljon puolipidätteitä ja keskittyä hitaaseen tahtiin sekä ratsastaa askel kerrallaan. Helpommin sanottu kuin tehty, kun hepo oli sitä mieltä että aivan liian hidasta menoa. Jouduin keskittymään ihan tosissani käynnin tahtiin ja ratsastamaan pidätteitä joka askeleella. Kun sain tahdin rauhalliseksi, myös avot ja sulut onnistuivat.

Tämän jälkeen aloimme tekemään takaosan käännöksiä molempiin suuntiin. Ennen käännöstä piti ratsastaa avotaivusta, että sai avut läpi, ja sen jälkeen ajatella tekevänsä täyskäännös sulkutaivutuksessa. Paino käännöksessä sisäistuinluulla ja hevosen takajalkojen täytyi astua kunnolla ristiin. Hevosen piti olla asetettu ja taivutettu liikkeen suuntaan ja käynnin koottua. Alkuun meillä oli taas liikaa vauhtia ja käännökset olivat hätäisiä. Jälleen piti keskittyä ratsastamaan askel kerrallaan ja muistaa pidätteet. Onnistuimme tekemään muutamia hyviä käännöksiä, joihin myös ope oli tyytyväinen. Tähän olikin hyvä lopettaa! Tunnin jälkeen kysyin Sarilta mielipidettä viikonlopun kisoista. Eli millä hepolla ja mihin luokkaan minun kannattaisi osallistua. Sari sanoi, että Otolla voisin osallistua luokkaan 80-90 cm, jos vain oma pääni kestää. Tai sitten voin haastaa itseni menemällä pienemmän luokan (60-70 cm) Kurmiksella. Hmm, taidan vielä pitäytyä matalammassa luokassa ja kerätä kisakokemusta, vaikkakin Kurmis kisaratsuna hieman arveluttaa itseäni.


Kurmiksen kanssa jatkettiin tiistain estetunnilla, jossa aiheena kaarevat urat. Kurkistus maneesiin kertoi, että tunnista ei tule helppo! Tehtävä näytti haastavalta (varsinkin Kurmikselle ja minulle) ja ikäväkseni loin jo itselleni ennakkoon mörköjä tunnin kulusta. Ohessa taas hieno ratapiirros havainnollistamassa harjoituksia.

Alkuverkassa testailin taas kääntävät avut sekä kaasun ja jarrun. Tein jälleen paljon voltteja ja ympyröitä kaikissa askellajeissa sekä laukkasin pitkät sivut reilusti eteen ja lyhyillä sivuilla harjoituslaukkaa. Ensimmäisenä hyppäsimme muutaman verryttelyhypyn oikeassa kierroksessa keltaiselle pystylle. Ei oikein meillä hypyt onnistuneet - ajauduimme liian lähelle, liian hitaassa tempossa ja sisäpohje ei ollut minulla kunnolla kaarteessa läpi. Hyvin alkoi! Seuraavaksi hyppäsimme mustaa pystyä vasemmassa kierroksessa ja samat virheet toistuivat plus että nyt jäin lisäksi tuijottelemaan ponnistuspaikkaa liian pitkäksi aikaa. Ei hyvä. Sitten vuorossa oli punainen pysty oikeassa kierroksessa. Tehtävään lisättiin haastetta ja ennen sekä jälkeen pystyn piti tehdä laukkavoltit. Laukkavoltit onnistuivat ihan hyvin, mutta taas oli lähestyminen esteelle aivan hukassa. Argh!


Yritin koota itseni ennen seuraavaa harjoitusta, jossa mentiin ensin musta pysty, sitten vihreä ja lopuksi punainen (ilman volttia). Josko nyt alkaisi homma sujua! Vaan eipä alkanut ei. Taas otin liikaa heppaa kiinni ennen estettä ja lähestymiset ajautuivat aivan liian pohjaan. Laukassa ei ollut tietoakaan tasaisesta rytmistä ja kuski tuijotteli taas minne sattui. Sari kehotti minua rentoutumaan ja suuntaamaan katseen yli esteen. Minun piti myös antaa Kurmiksen liikkua enemmän eteenpäin ja olla ottamatta niin paljon hepoa kiinni ennen estettä. Seuraava kierros sujui jo piirun verran paremmin, mutta meno oli kyllä vieläkin aika sekavaa. Meinasi jo kuski turhautua itseensä, kun ei millään saanut itseään rennoksi ja sitä kautta myös hepoa. Laukat taisivat vaihtua kahdella esteellä.

Loppuun tultiin sitten kaikki viisi estettä peräkkäin eli edelliseen tehtävään lisättiin vielä sininen ja keltainen pysty. Ensimmäinen kierros oli jälleen aika epäonnistunut. Laukat kyllä vaihtuivat, mutta lähestymisissä oli edelleen ongelmia ja tehtiin muutama hyvin erikoinen loikka esteen yli meikäläisen arpoessa ponnistuspaikkaa. Myös vauhtia alkoi olla jo enemmän kuin tarpeeksi, sillä viimeisen esteen jälkeen en meinannut saada hepoa pysähtymään. Onneksi saimme tulla tehtävän vielä toisen kerran. Nyt keskityin todella katseeseen ja omaan rentouteen sekä kaarteiden läpi laukan rytmin säilymiseen. Saimme kuin saimmekin esteille hyvät lähestymiset ja kun itse en yliratsastanut vaan keskityin pieniin apuihin, alkoi edistymistä tapahtua ja saimme ehjän ja ihan hyvän suorituksen. Helpotuksen huokaus! Mutta päälimmäisenä fiiliksenä oli, että kylläpä olinkin tänään surkea! Ja viikonloppuna on kisat. Mitähän siitäkin mahtaa tulla? Mutta tämä on juuri sitä ratsastuksen ihanuutta ja vaikeutta - välillä leijutaan pilvissä kun heppa toimii niin kuin unelma (eli ratsastaja
tekee siis asiat oikein ja hepo ymmärtää mitä siltä halutaan) ja välillä mikään ei meinaa onnistua (eli ratsastajan avut on ristiriitaisia ja hepo parka ei ymmärrä mitä siltä halutaan).


Lauantaina minulla oli vielä istuntaharjoitus liinassa ennen kisoja ja menin sen tuttuun tapaan Rommilla. Keskityimme siirtymiin ja varsinkin käynti-laukka ja ravi-laukka siirtymiin. Ensimmäinen nosto oli löysä enkä valmistellut sitä kunnolla. Sari neuvoi, että sisätakajalka piti saada kunnolla alle ennen laukannostoa ja ohjeeksi sain väistättää hepoa hieman ulospäin ennen nostoa. Seuraavaksi jäin nostossa sisäohjaan kiinni ja Rommi protestoi välittömästi. Myös kun itse horjahdin nostoissa eteenpäin, hepo ilmoitti hyvin selvästi, että älä tee noin. Mutta kun en roikkunut ohjassa ja muistin istua nostoissa horjahtamatta, ne onnistuivat ja takaosa oli hyvin alla. Olipa vaan hurja ero nostoissa silloin kun takaosa oli hyvin alla ja silloin kun se ei ollut. Vaikea pukea sitä tunnetta sanoiksi, mutta itse sain ahaa-elämyksen! Jälleen opettavainen liinatunti.


Tänään sunnuntaina oli vuorossa tallin estekisat, jotka menin siis Kurmiksella. Ja täytyy tunnustaa, että en ole näin paljon kisoja jännittänytkään vähään aikaan! Luokkana 60-70 cm (ponit 60 cm ja hepat 70 cm).

Rataan tutustuessa sain hyviä vinkkejä Marikalta - kiitos kaunis niistä ja kuskin rauhoittamisesta! Ja kun nyt tässä kiitoksia jaetaan, niin kiitos myös kisapaikalle minut kuljettaneille Antille ja Ellamarialle sekä ohessa olevista kisakuvista kiitos Johannalle ja hänen isälleen!

Mutta asiaan. Alkuverkassa olin siis todella jännittynyt ja pelkäsin tartuttavani jännityksen myös hevoseen. Verkkahypyt sujuivat kuitenkin hyvin ja ponnistuspaikatkin löytyivät tällä kertaa. Myös kaasu ja jarru toimivat, joten pulssini laski hieman alhaisemmaksi. Itse kisasuorituksen alkaessa jännitys haihtui jonnekkin ja fiilis oli levollinen. Perusrata meni hyvin ja vauhtiakaan ei ollut liikaa.

Suunnittelemani askelmäärät onnistuivat (25,5 m väli kuudella ja 21m väli viidellä laukka-askeleella) ja ponnistuspaikatkin löytyivät hyvin. Uusinnassa lisättiin hieman kaasua, mutta muutoin jatkettiin samalla tavalla. Muutama tie venähti hieman liian pitkäksi, mutta tuloksena toinen sija! Jee - hyvä Kurmis! Pieni musta oli ihan mahtava, vaikka en todellakaan uskonut, että suoriutuisimme radasta noin hienosti. Voiton vei Otto ja Johanna hienolla ja tasaisella suorituksella. Onnea heille myös tätä kautta!
Mutta olipa jälleen mukava, antoisa ja opettavainen päivä hevosten (ja tietysti myös tallikavereiden) parissa! Näihin tunnelmiin on viikko mukava päättää!

Nelkyt ja risat aloittaa ratsastuksen- I'm happy to report that my inner child is still ageless

Aloitteleva aikuisratsastaja on pitänyt blogihiljaisuutta - ei suinkaan sen vuoksi, että ratsastusinto olisi lopahtanut tai että kirjoitettavaa ei olisi ollut, vaan ajanpuutteen vuoksi. Tässä on nimittäin työn lisäksi ollut erinäisiä projekteja käynnissä, jotka ovat riistäneet minut pois tietokoneen ääreltä. Tilanne korjautunee, sillä sain juuri lahjaksi uuden iPadin, jonka kanssa ystävyyssuhde on kehkeytynyt jo varsin tiiviiksi muutaman tunnin tutustumisen aikana. Tämä vekotin siis kulkeutunee mukanani joka paikkaan ja mahdollistaa tekstin naputtelun niin maneesin reunalla kuin bussissa istuessakin. Kätevää!

Tänään oli kuta kuinkin täydellinen päivä. Se siis alkoi yöllä klo 24, jolloin parhaillaan juhlin villisti synttäreitäni - niin villisti kuin 44-vuotias vain jaksaa... Eli aamulla klo 8 olin jo täydessä iskussa ja syömässä synttäriaamiastani, johon kuului perinteisen mansikkakermakakun lisäksi mustaherukkahyytelökakkua. Nam. Sitten tekemään lähempää tuttavuutta uuden iKaverini kanssa ja lenkille vetreyttämään jäsenet tulevaa ratsastustuntia varten.

Saapuessani tallille olivat tutut tyttöset minua jälleen vastassa. Viivi, Venla, Jenni, Aada & co tekivät tomerasti tallihommia ja auttelivat meitä aikuisia laittamaan hevosia kuntoon. Näiden tyttöjen iloisessa seurassa muistui mieleeni viime yön maljapuhe: " I'm happy to report that my inner child is still ageless". Jos siis ystävät haluatte löytää itsestänne sisäisen lapsen, sen iättömän, ryhtykää ratsastamaan ja käykää tallilla. Siellä tapaa iloisia ihmisiä ja saattaapa muuttua iloiseksi itsekin.

Minulle oli tällä kertaa merkitty Rose, jolla en koskaan aiemmin ratsastanut. Harjasin Rosen, puhdistin kaviot, laitoin suitset, satulan ja suojat jalkoihin. Tiesin Rosen mukavaksi hepaksi, joten en jännittänyt tuntia, vaikka hevonen uusi olikin. Maneesissa kiristin satulavyön ja nousin selkään Viivin avustuksella. Alkukäyntien jälkeen tehtävänämme oli ensin mennä käynnissä uraa pitkin siten, että ratsastaisimme syvälle kulmiin, emmekä antaisi hevosten oikoa niitä. Sitten siirryimme seuraavaan tehtävään. Menimme käynnissä pitkän sivun ja teimme voltin kulmaan, jonka jälkeen siirryimme päätysivulla raville ja nostimme laukan pitkällä sivulle. Laukan vaihdoille raviksi ja sitten siirryimme taas käyntiin. Kaarron avulla siirryimme tekemään tehtävää toiseen suuntaan.

Rose oli ihana heppa ja teki reippaasti tehtävät. Jopa niin reippaasti, että ensimmäisen kerran minun piti pidätellä hevosta, ettei se lähtisi laukkaamaan väärissä kohdissa. Rosen ravikin oli niin reipasta ja ihanaa, että olisin voinut jatkaa sitä vaikka kuinka kauan. Koska en tarvinnut keskittyä niin kovasti ravin ja laukan nostamiseen, pystyin havainnoimaan käsiä (nyrkit vierekkäin), katsetta (eteenpäin nenä pystyssä), jalkoja (nilkat rentoina, kantapäät alhaalla) ja ryhtiä (rintakehä avoimena, hartiat rentoina). Ja tunti tuntuikin sujuvan kuin unelma - siis kuin alkeisratsastajan unelma

Ryhmämme on nyt ratsastanut kolmisen kuukautta kerran viikossa. On ollut hienoa huomata, kuinka olemme edistyneet. Esimerkiksi ravissa keventäminen ja ohjaaminen ovat sellaisia asioita, joissa itsekin huomaa edistymisen. Olemme myös mielestäni olleet tunneilla reippaita, rentoja ja pelottomia. Tästä iso kiitos on annettava Sari-opelle, joka neuvoo pienetkin yksityiskohdat kohdilleen ja johon on helppo luottaa, jolloin pelkääminen tuntuu turhalta.

Kuva, Viivi Mönkkönen.

Täydellisen synttäripäivän kruunasi hetki tunnin päätyttyä. Harjasin Rosen ja puhdistin kaviot. Jäin vielä hetkeksi taputtelemaan ja kehumaan tyttöä. Rose katsoi minua syvälle silmiin ja painoi päänsä rintaani vasten. Siinä me sitten oltiin, kaksi iätöntä.

Ratsastuksen ihanuus ja vaikeus- Laukan hurmaa ja tyyliarvostelua

Viime viikko alkoi Oton kanssa maanantaina koulutunnilla, jossa aiheena oli laukkatyöskentely. Poika oli edellisellä tunnilla, joten pääsin hyvin lämmitellyn hepon selkään. Otto olikin tehnyt kunnolla töitä ainakin hionneesta kaulasta päätellen. Kävelin pitkät alkukäynnit ja taivuttelin heppaa molempiin suuntiin liioitellusti sekä tein voltteja ja avoja. Ravissa jatkoin samalla kaavalla ja Otto alkoikin tuntua yllättävän hyvälle.
Itse tehtävänä oli laukkaympyrät. Toisessa päädyssä ympyrä oli rajattu tötsillä, jotka piti kiertää ulkokautta. Ympyrä oli pienempi kuin pääty-ympyrä, mutta isompi kuin voltti. Tötsä ympyrällä mentiin vasenta laukkaa ja toisella ympyrällä oikeaa laukkaa. Vasen kierros on tunnetusti minun huonompi puoleni ja se on myös Oton heikompi puoli. Jännityksellä odotin, mitä meidän ympyräryöskentelystä tulee.

Ympyrällä piti laukata aina sen aikaa, että sai onnistuneen ympyrän aikaiseksi. Laukkasin ensin yhden ympyrän vasemmalle ja Otto taipui hyvin sekä kulki kivassa muodossa. Siis vasemmalle! Sain vielä ohjeeksi istua molemmilla istuinluilla ja olla kallistumatta sisäpuolelle. Myös sisätakajalka piti saada polkemaan enemmän alle. Pieni kuititus raipalla, oma kroppa keskelle hevosta ja katse hepan ulkokorvaan sekä ajatus laukasta ylöspäin. Lopputuloksena oli aivan mielettömän hieno laukka, jossa oli todella ihana istua! Laukka tuli selän läpi ja heppa keveni edestä. Mahtavuutta! En ole ennen kokenut Otolla moista laukkaa. Myös oikealle laukat onnistuivat hienosti ja minä olin onneni kukkuloilla. Tältä sen siis pitäisi tuntua!

Loppuun otettiin ravityöskentelyä harjoitusravissa ja piti tehdä 10 metrin voltteja. Hepo piti saada kulkemaan koottuna ja hyvässä muodossa. Ravin piti olla samanlaista kuin olisi kouluradalla. Otto oli laukkojen jälkeen energinen ja ravikin tuntui tosi hyvälle. Poika taipui hienosti ja ravi oli tahdikasta. Tässä vaiheessa kuskin naama oli varmaan todella fiksun näköisessä virneessä... Loppuverkassa ratsastettiin vielä hevosia eteen alas että ne saivat venyttää kaulaansa. Tunnin jälkeen Sari antoi taas tuttuun tapaan kaikille palautetta tunnista ja minä sain kuulla istuneeni tänään paremmin kuin koskaan. Olisikohan johtunut siitä, että kun heppa kulki oikein päin käyttäen selkäänsä, kyydissä oli helppo istua... Kehut saatiin myös laukkatyökentelystämme. Aah-ihana tunti ja huippuhieno Otto! <3

Tiistaina estetunnilla jatkettiin alkanutta yhteistyötä Kurmiksen kanssa ja aiheena uusintarata tyyliarvostelulla. Huh huijaa! Mitähän siitäkin tulisi? Aikauusinnassa oltaisiin ainakin vahvoilla....
Aloitimme hyppäämällä verkkahyppynä yksittäistä pystyä, jonka jälkeen tultiin kaarevaa linjaa, jossa oli kaksi pystyä. Verkkahypyt sujuivat hyvin ja kaarevan linjan tulin ensin kuudela laukka-askeleella, mutta ohjeeksi sain seuraavan kerran tulla viidellä. Hieman lyhyempi tie ja reipas laukka, niin tultiin sujuvasti viidellä. Sitten menimme vielä sarjaesteet, ennen varsinaisen radan hyppäämistä. Toinen oli yhden laukka-askeleen sarja ja toinen reipas neljä. Ei ongelmia ja hepo hyppäsi hyvin. Askeleetkin sattuivat hyvin kohdilleen. Sitten tulimme ratana ja ratamme arvosteltaisiin tyyliarvostelulla. Korkeutta esteillä oli 75-85cm. Rata meni meillä muuten hyvin, mutta viimeiselle sarjalla tultaessa en tuntenut, mikä laukka meillä oli ja tein ravin kautta siirtymän oikeaan laukkaan juuri ennnen estettä. Lähestyminen meni ihan pipariksi sarjan a-osalle ja sitten pitikin ratsastaa tosi reippaasti eteen, että selviäisimme neljällä laukalla sarjan b-osalle. Hypystä tuli toooosi iso ja kuskin suustä pääsi kiljahdus esteen päällä. Yli kuitenkin mentiin - hieno Kurmis! Saimme arvosanaksi 6,5. Viimeinen sarja koitui meille pisteiden alentajaksi. Meillä oli ollut koko ajan oikea laukka viimeistä sarjaa lähestyttäessä eli tein turhaan laukanvaihdon ravin kautta. Muuten meno oli ollut mukavan näköistä ja tasaista. Kuski pääsi hyvin hyppyihin mukaan ja laukatkin vaihtuivat. Yhteistyömme siis alkaa pikkuhiljaa sujua ja minäkin alan tykästymään Kurmikseen enemmän ja enemmän!

Kaiken kaikkiaan ihana ja opettavainen viikko ratsastuksen suhteen. Sain ahaa elämyksen kootusta laukasta ja esteet Kurmiksen kanssa sujuvat jo hienosti ja pikkuhiljaa luottamus välillämme kasvaa. Joten ei muuta kun kohti uutta viikkoa ja tulevia estekisoja! Teksiä elävöittämässä jälleen vanhoja kuvia - pahoittelut siitä, mutta uutta materiaalia ei vielä ole.

Ratsastuksen ihanuus ja vaikeus- Puomeja, tahtia ja estevalmennusta

Viime maanantaina jäi tunti väliin, koska lonkka tuntui vielä niin kipeältä, ettei ratsastamisesta olisi tullut yhtään mitään. Tiistaina 5.11. oli jo pakko päästä hepan selkään ja myös kivut olivat jo hellittäneet suurimmaksi osaksi. Tunnin meille piti Ronja ja aiheena puomit. Ratsukseni oli merkattu Otto.

Alkuverkan jälkeen tultiin pitkällä sivulla olevia ravipuomeja. Välit olivat suht lyhyitä hevosille, joten sisään piti tulla lyhyessä ja energisessä ravissa. Puomit sujuivat Otolta rutiinilla. Toinen harjoitus oli puomit, jotka olivat sijoitettu 17m päähän toisistaan. Ensin meidän piti kertoa monellako laukka-askeleella aiomme välin tulla. Ilmoitin meidän tulevan viidellä askeleella ja viidellä tultiin ongelmitta. Seuraavaksi piti jättää yksi laukka-askel pois ja tulla neljällä. Hieman sai jo ratsastaa eteen, mutta Otto venyi hienosti. Loppuun tultiin vielä yhdistettynä ensin ravipuomit ja sen jälkeen tuo 17m väli, johon piti tällä kertaa mahduttaa kuusi laukka-askelta. Saimme vielä lisättyä seitsemännenkin askeleen väliin, joten hyvin meni. Toiseen suuntaan Otto rikkoi raville, kun kokosin liikaa eikä pohkeet olleet kiinni. Uusi yritys ja saimme myös toiseen suuntaan onnistuneen suorituksen seitsemällä laukka-askeleella. Minusta tällaiset tehtävät on hyviä, missä pitää laukkaa pystyä ottamaan kiinni ja taas vastaavasti ratsastamaan eteen reippaammin eli positiivinen fiilis jäi tunnista.

 Perjantaina ratsastin korvaustunnin maanantailta. Tunnin aiheena oli tahti ja ratsuna Rommi. Tulin tallille hyvissä ajoin ja melkein päädyin edeltävälle tunnille, joka oli estetunti. Totesin kuitenkin, että enemmän hyötyä minulle on koulutunnista Rommin kanssa, joten mentiin siis alkuperäisen suunnitelman mukaan.

En ole Rommilla mennyt kuin kaksi kertaa aiemmin plus liinaharjoitukset, joten alkuverkassa olin taas hieman pihalla siitä mitä kannattaisi tehdä. Onneksi Sari-ope neuvoi, miten Rommia kannattaa lähteä ratsastamaan, joten alkuverkassa ratsastin suhteellisen pitkällä ohjalla ja yritin saada hepoa rennoksi. Tein paljon voltteja ja ympyröitä kaikissa askellajeissa ja varoin jäämästä sisäkädellä kiinni. Rommi on todella herkkä suustaan, joten käden pitää olla rento ja joustava. Sain ohjeeksi ratsastaa takaosaa huomattavasti aktiivisemmaksi ja tehdä miljoona puolipidätettä vastalihaksilla. Piti myös muistaa olla jäämättä puristamaan pohkeilla. Volteilla ja ympyröillä Sari ohjeisti minua väistättämään takaosaa välillä ulospäin, että sain sisäpohkeen paremmin läpi. Hepo alkoikin tuntua paremmalle ja aloin uskaltaa ratsastamaan aktiivisemmin.

Siirryimme sitten keskiympyrälle jossa aloitimme tunnin varsinaisen aiheen eli tahdin työstämisen. Aloitimme käynnissä ja ympyrällä sai tehdä tarpeen mukaan voltteja ulospäin. Alkuun en saanut Rommia asettumaan rehellisesti ja käynnin tahdista ei ollut tietoakaan. Open muistutus puolipidätteistä ja takaosan aktiivisemmaksi ratsastaminen sekä muutama voltti myös sisään päin auttoivat, ja sainkin Rommin taipumaan ja asettumaan kivasti. Myös tahti alkoi löytyä, mutta heti kun unohdin ratsastaa ja jäin vain matkustelemaan, homma levisi ja täytyi aloittaa alusta.

Kun työskentely käynnissä sujui, siirryimme työstämään tahtia ravissa. Rommilla on aivan mahtavan ihana ravi istua-pehmeä ja tasainen! Ravissa toistuivat samat ongelmat kuin käynnissäkin ja lisäksi olen alkanut heiluttaa päätäni ravissa. Mistähän ihmeestä olen tuollaisen paheen kehittänyt? Täytyy alkaa kiinnittämään huomiota pään heilumiseen (kaiken muun lisäksi...). Mutta saimme myös ravissa kivoja pätkiä aikaiseksi ja hepo tuntui mukavalta ja rennolta. Takaosaan pitäisi saada aktiivisuutta enemmän ja ohjastuntuman pitäisi olla tasaisempi, mutta itselle jäi tunnista ja Rommista hyvä mieli. Oli kiva huomata, että istuntatunneista Rommilla on ollut hyötyä, sillä esimerkiksi laukannostot olivat tosi hyviä ja pidätteet istunnalla menivät helposti läpi. Vielä kun tosiaan saisi käteen tasaisuutta ja uskaltaisi pyytää hevosta aktiivisemmaksi, niin hyvä tulisi. Koulupenkkikään ei ahdistanut lonkkia suuremmin - kiitos venyttelyjen ennen tunnin alkua.

Viikon päätti Sarin estevalmennus isänpäivänä. Pääsin tallille Päivin ja Ellamarian kyydissä (kiitos vielä). Tallilla piti olla tuntia ennen valkan alkua, että ehditään rakentaa rata ja laittaa hepat kuntoon. Valmennuksen menisin Otolla.

Radalle tuli kolme estettä keskihalkaisijalle pituussuunnassa ja molemmille pitkille sivuille sarjat, toisen väli 6m ja toisen 21m ja molempien jälkimmäiset osat olivat oksereita. Osasta tehtiin taas erikoisesteitä - oli heinäpaalia, lippuja, tötsiä sekä vesimattoa. Alkuverkassa laukkasin Otolla aika paljon, että sain hepon vertymään kunnolla. Pitkillä sivuilla ratsastin kunnolla eteen ja lyhyet sivut mentiin kootumpana. Alkuverkassa testasin myös jarrun ja kaasun lisäksi  kääntävät avut eli tehtiin myös voltteja ja ympyröitä kaikissa askellajeissa.

Hieno ratapiirros selventämään tehtäviä.

    Hieno ratapiirros selventämään tehtäviä.

Verkan jälkeen aloimme hyppäämään keskellä olevaa pystyä (musta) viistosti ensin pidemmällä tiellä punaisen okserin b-osan takaa ja sitten lyhyemmällä tiellä vihreän esteen ja okserin b-osan välistä. Seuraavaksi lisäsimme toisen esteen mukaan eli viiston esteen jälkeen hypättiin toinen keskihalkaisijalla oleva pysty (vaal.pun.). Tämä mentiin pariin kertaan ja lisättiin taas yksi este mukaan eli nyt hypättiin myös kolmas pysty (vihreä) keskihalkaisijlta. Seuraavaksi hyppäsimme pidempää sarjaväliä (punainen) ja meidän piti ilmoittaa monellako laukka-askeleella tulemme välin. Minä hyppäsin toisena Muumin jälkeen, joten en saanut apuja laukka-askelten määrään...Ilmoitin tulevani kuudella, mutta tultiin sujuvalla viidellä, mikä oli myös tarkoitus. Eli minulle tuli laskuvirhe. Mietin alkuviikon puomituntia enkä ottanut huomioon ponnistusta ja laskeutumista, jotka "vievät" yhden laukka-askeleen. Mentiin tätä muutama kerta ja sitten siirryttiin toiselle sarjalle (sininen), johon tuli yksi laukka-askel. Sisälle piti tulla aika kootussa laukassa, että väli ei käynyt ahtaaksi. Tehtävät onnistui ilman suurempia ongelmia, joten seuraavaksi lähdettiin tulemaan ratana. Esteillä oli korkeutta arviolta 75-85cm.

Ensimmäinen ratakierros meni kyllä ihan penkin alle! Tein varmaan kaikki mahdolliset virheet ja menomme ei ollut kaunista katseltavaa vaikka hyppäsimmekin puhtaan radan. Heti ensimmäiselle pystylle (vihreä) ajauduin liian lähelle ja hypystä tuli omituisen kulmikas pomppu. Jalustinhan siinä irtosi, mutta Sari käski poiminaan jalustimen vauhdissa jalkaan ja jatkamaan rataa. Pasmat menivät itsellä sekaisin vaikka saimmekin ihan ok lähestymisen seuraavalle pystylle (vaal.pun.). Pystyn jälkeen oli lyhyempi sarja (sininen)ja kierroksia hepossa oli liian vähän, joten jouduin a-osan jälkeen ratsastamaan kunnolla eteen, että selvisimme b-osasta. Ei taaskaan mikään tyylipuhdas suoritus...Ennen seuraavaa pystyä (musta) jouduin tekemään ylimääräisen voltin saadakseni ajatukset kasaan, mutta ajauduimme jälleen liian pohjaan. Taas tehtiin pupuhyppy yli esteen. Argh! Viimeinen sarjakaan (punainen) ei sujunut, vauhtia oli nyt liikaa eikä askeleet sattuneet sarjan b-osalle vaan jälleen ajauduttiin liian lähelle estettä. Kerrassaan "mahtava" rata - ai että minnuu ketutti sen jälkeen! Sari sanoi, että suurimmaksi osaksi virheet aiheutuivat siitä, että jäin jälleen tuijottamaan ponnistuspaikkaa liian pitkäksi aikaa eikä katse ollut yli esteen. Myöskään lähestymiset eivät olleet tasaisia.

Onneksi menimme radan vielä uudestaan, niin sain mahdollisuuden korjata edelliskierroksen mokailut. Nyt muistin katseen ja laskin mielessäni laukan rytmiä, että sain sen pidettyä tasaisena. Ja kappas - nyt ei ollut mitään ongelmia radalla, lähestymiset onnistuivat ja laukan rytmi pysyi radan läpi samana. On se vaan pienestä kiinni! Vaikka itseäni harmitti ensimmäisen kierroksen mokat, on niitä virheitäkin tehtävä. Eihän sitä muuten opi. Ja tämä oli taas hyvä muistutus, kuinka pienistä asioista onnistuminen ja yhtälailla epäonnistuminen on loppujen lopuksi kiinni!

Kuvia en valitetavasti valmennuksesta ehtinyt saamaan, mutta jottei menisi ihan tekstipainotteiseksi, laitoin mukaan vanhoja kuvia. Tämän viikon heppailuista kirjoittelen loppuviikosta uutta postausta. 

Ratsastuksen ihanuus ja vaikeus- Istuntaa ja kouluvalmennusta

Tällä viikollakin tuli ratsastettua normaalia useammin; viikkotuntien lisäksi minulla oli lauantaina istuntaharjoitus liinassa ja sunnuntaina oli Hennan kouluvalmennus.
Maanantain tunnilla aiheena oli avo- ja sulkutaivutukset ja näitä harjoittelin Oton kanssa. Alkuverkassa tein voltteja kaikissa askellajeissa ja lisäksi tein paljon siirtymiä. Alkuverkan jälkeen aloimme ratsastamaan ennen pitkää sivua kulmiin voltit, jonka jälkeen lähdettiin avotaivutuksessa pitkää sivua pitkin. Pitkän sivun keskelle tehtiin taas voltti ja nyt voltilta oli tarkoitus lähteä sulkutaivutuksessa pitkä sivu loppuun.

Tehtävää tehtiin ensin käynnissä ja ohje oli, että jos avotaivutus ei onnistu, keskelle tehtävän voltin jälkeen jatketaan avotaivutusta ja sulkutaivutus jätetään tekemättä. Jos ei pysty ratsastamaan avotaivutusta oikein ja hallitsemaan hevosen etuosaa, ei pysty hallitsemaan myöskään hevosen takaosaa, jolloin sulkutaivutusta ei voi tehdä oikein. Ensin mentiin oikeaan kierrokseen, joka on sekä minulle että Otolle helpompi suunta. Sain Oton taipumaan kaulastaan ja rungostaan ja pysyimme melko hyvin kolmella uralla. En silti lähtenyt ratsastamaan sulkua ollenkaan, koska halusin, että avot onnistuvat kunnolla. Ravissa Otto meinasi olla kiireinen, joten jälleen jätin sulkutaivutukset tekemättä. Saimme kuitenkin hyviä pätkiä aikaiseksi. Vasempaan kierrokseen hommasta ei sitten tullut yhtään mitään! En saanut Ottoa taipumaan enkä asettumaan rehellisesti, jolloin avot eivät onnistuneet. Sulkua ei siis todellakaan lähdetty tekemään. Tein voltteja pitkän sivun varrelle varmaan viisi, että saisin hepan taipumaan, mutta ei niin ei. Kuski alkoi turhautumaan ja se tarttui tietysti myös hevoseen, jolloin hommasta tuli tuplaten vaikeampaa. Saimme työllä ja tuskalla yhden sinne päin olevan avopätkän. Tunnin loputtua Sari-ope taivutteli Ottoa maasta käsin ja totesi, että hepo oli hieman jumissa vasemmalta puolelta. Tästä syystä se hangoitteli vastaan eikä suostunut taipumaan kunnolla. Eli hepoillakin on välillä paikat jumissa ja lihakset kireinä, niin kuin meillä ihmisilläkin. Jumissa olevat paikat ovatkin tuttua kauraa minulle. Täytyykin muistaa taas alkaa venyttelemään hieman ahkerammin...

Tiistaina meillä oli rataharjoitus ja hepaksi minulle oli laitettu Kurmis. Huh huh, heti alkoi jännittämään - Kurmis kun on aika vauhdikas hepo esteillä...Luulin myös, että se on äkäinen karsinassa, mutta Pirjo vei minut karsinaan tutustumiskäynnille ja luulo osoittautui täysin vääräksi! Kurmis on oikein suloinen ja ystävällinen pieni hevonen.

Alkuverkassa olin hieman pihalla, kun en oikein tiennyt miten minun pitäisi Kurmista ratsastaa. Verkkamme oli lähinnä toisiimme tutustumista ja kaikkien askellajien sekä jarrujen testaamista. Verkan jälkeen aloitimme hyppäämällä kahdeksikolla pientä pystyä. Alkuun meillä kaaret olivat vähän turhan suuria kun en uskaltanut kääntää heppaa kunnolla, mutta loppua kohti paransimme. Sen jälkeen hyppäsimme pientä pystyä lävistäjällä, jonka jälkeen vuorossa oli suhteutettu väli pystyltä pystylle. Tämän jälkeen hyppäsimme kahta erilaista sarjaa, joista toiseen yksi laukka-askel ja toiseen meillä Kurmiksen kanssa viisi reipasta laukka-askelta. Kaikki esteet sujuivat yllättävän hyvin ja vaikka vauhtia oli totuttua enemmän, pidätteet menivät kuitenkin läpi ja heppa pysyi kontrollissa. Pidätteitä sai tosiaan ottaa ihan sarjassa ja vasta hieman ennen estettä höllätä ja antaa hepalle tilaa hypätä. Rata meni myös hyvin, vaikka toisen esteen jälkeen huutelin, saisiko lopettaa...Tultiin minun mielestä liian vauhdikkaasti esteelle ja vaikka hepo hyppäsi hyvin, kuskia hirvitti. Sarin vastaus oli tietysti että en saa lopettaa, joten jatkoimme radan loppuun. Hyvä niin, sillä onnistuimme tosi hienosti ja askeleet sattuivat yhtä lukuun ottamatta kohdilleen. Eikä vauhtia kuulemma ollut yhtään liikaa, minusta vain tuntui siltä. Sari sanoi, että mukauduin hyppyihin hyvin ja ratsastin Kurmista oikealla tavalla. Hepo ei jännittynyt ja käytti hypyissä selkäänsä. Tunnista jäi positiiviset fiilikset, vaikka alkutunnista en ollut ollenkaan vakuuttunut minun ja Kurmiksen yhteistyöstä.

Lauantaina vuorossa oli istuntaharjoitus liinassa ja ratsuna toimi Rommi. Aikaisemmilla istuntatunneilla Sari on kartoittanut suurimmat ongelmakohtani ja ne ovat todella jäykät lonkat (varsinkin vasen) sekä keskivartalon hallinta. Rommilla on koulupenkki ja tämä yhdistettynä meikäläisen jäykkiin lonkkiin ei ole mukavin mahdollinen yhdistelmä... Koulusatulassa en saa itseäni kunnolla hevosen ympärille, mutta siinä istuminen pakottaa jalkani oikeaan asentoon. 

Ohjat sidottiin tuttuun tapaan kaulalle ja harjoittelimme siirtymiä. Ensin käynti-seis siirtymiä, ja sen jälkeen ravi-käynti ja ravi-laukka siirtymiä. Kun ohjia ei ole, on siirtymissä pakko käyttää vatsalihaksia eikä voi tukeutua ohjiin. Siirttymät onnistuivat kivasti, tosin muutaman pysähdyksen kanssa meinasi olla ongelmia, mutta "kynttilää puhaltamalla" nekin onnistuivat. Laukannostoissa heilahdan usein eteenpäin enkä valmistele laukkaa. Jään myös usein puristamaan lonkilla. Rommi on tässä suhteessa mestariope, koska laukka ei nouse, jos joku edellämainituista asioista tapahtuu. Tänään kuitenkin laukkasiirtymät onnistuivat hyvin. Tunnista jäi taas hyvä mieli ja jälleen sain ajattelemisen aihetta. Positiivista on ollut huomata, että istunta on parantunut huimasti viime kevääseen verrattuna - istuntatunnit ovat tehneet tehtävänsä!

Kaikki kuvat liinatunnilta, kuvaajana Tiina Melasniemi.

Viikon päätti Hennan kouluvalmennus, jossa ratsunani oli Otto. Hetken käveltyämme aloitimme tekemään pohkeenväistöjä uralta muutama askel pois ja takaisin uralle. Tarkoituksena oli saada heppa ratsastettua pohkeelta ohjalle. Otto väisti hyvin, tosin välillä meinasi taas mennä kiireiseksi. Tämän jälkeen ratsastimme käynnissä keskihalkaisijaa pitkin, tarkoituksena saada heppa kulkemaan suoraan. Otto oli molempien pohkeiden välissä, joten saimme aikaiseksi suoran linjan. Seuraavaksi vuorossa oli laukkatehtävä ja laukkasimme pääty-ympyröillä. Otto nosti laukat hyvin, minä sain huomautuksen, että ei saa jäädä roikkumaan sisäohjaan nostossa. Itse laukka sujui tosi hyvin, heppa pysyi pyöreänä ja käytti selkäänsä. Laukat onnistuivat molempiin suuntiin ja minäkin muistin olla roikkumatta sisäohjassa. Siirryimme sitten keskiympyrälle ja ensin piti saada ravin tahti kuntoon. Tässä vaiheessa aloin tuntea aikamoista kipua oikeassa lonkassa enkä pystynyt istumaan harjoitusravissa. Hetken mietin pystynkö jatkamaan, mutta päätin kuitenkin yrittää. Kevensin suurimman osan lopputunnista, koska en pystynyt istumaan kauaa harjoitusravissa kivun vuoksi. Tehtävänä oli saada ravissa takaosaa enemmän alle tahdin pysyessä samana. Onnistuimme saamaan hyviä pätkiä, mutta kevyessä ravissa tehtävä oli hieman haasteellinen eli oli pakko istua alas harjoitusraviin onnistumisten saavuttamiseksi. Seuraavaksi aloimme tekemään keskiympyrällä jatkaen sulkutaivutusta sekä käynnissä että ravissa. Sulut onnistuivat kohtalaisesti. Unohduin toisinaan tuijottamaan hevosen niskaa ja asetus ei ollut aina läpi, mutta olosuhteisiin nähden olin tyytyväinen. Otimme myös muutamat keskiravit lävistäjällä ja ai että miten hienosti Otto ravasi! Nyt oli sitä liitoravia, mistä Henna aikaisemmin puhui! Harmi vaan, kun minä en voinut istua satulassa ja tuntea kunnolla tätä liitoravia. Vaikka kyllähän eron toki tunsi keventäessäkin. Loppuun ratsastimme vielä hevosia eteen ja alas, että ne saivat venyttää kaulaansa oikein kunnolla. Hyvä valmennustunti, harmi vaan kun kivut hieman hankaloittivat minun ratsastusta. Olin silti tosi tyytyväinen ja heppa oli jälleen kerran aivan huippu!

Nyt toivotaan, että kivut hellittäisivät ja maanantaina pystyisi taas ratsastamaan normaalisti. Ensi viikkoon!

Ratsastuksen ihanuus ja vaikeus- Ratsastuksen tehoviikko

Tällä viikolla onkin tullut ratsastettua ihan urakalla (näin tuntiratsastajan näkökulmasta). Eli luvassa kilometri postaus... Normaalien viikkotuntien lisäksi ratsastin korvaustunnin perjantaina, otimme Annun kanssa kaksikko tunnin lauantai aamulle ja sunnuntaina oli vielä tallin koulukisat. Viikon ratsuna toimi luottoheppani Otto.

Maanantain tunnin aiheena oli laukan vaihdot käynnin kautta. Otto meni edellisellä tunnilla, joten ehdin seuraamaan tuntia. Otto meni tosi hienosti ja rennon näköisesti - lupaili minulle hyvää...

Alkuverkan jälkeen aloitimme tekemällä pysähdyksiä tötsillä rajatun neliön keskelle keskihalkaisijalle. Ennen keskihalkaisijalle tuloa tehtiin voltti pitkälle sivulle. Kun tehtävä sujui käynnissä, aloimme tekemään samaa ravissa. Siirtymät ja pysähdykset onnistuivat ihan kivasti. Alaspäin siirryttäessä ennen pysähdystä tuli välillä käyntiaskelia, mutta raviin siirtymät onnistuivat melko mallikkaasti. Välillä myös tie tuppasi olemaan hieman mutkikas (note to self - istu keskellä satulaa molemmilla istuinluilla!). Kun tehtävä sujui ravissa, aloimme tulemaan laukassa ja tötsien välissä siis laukan vaihto käynnin kautta (3 tai 5 askelta käyntiä). Otto oli laukassa tosi kivan tuntuinen ja laukkaa sai koottua yllättävän helposti. Ensimmäisen kerran tulin keskihalkaisijalle vinosti ja sain ohjeeksi ajatella avotaivutusta. Tämä auttoikin ja saimme suorat tiet tötsille. Vaihdot onnistuivat hyvin ja olin iloisesti yllättynyt siitä, miten hienosti laukka tänään sujui. (Kiitos Ninalle edellistunnilla tehdystä pohja työstä...) Kaiken kaikkiaan siis onnistunut tunti!

Jumppasarja oli aiheena tiistain estetunnilla. Jee, rakastan jumppasarjoja! Aloitimme hyppäämään pääty-ympyrällä kahdella pikkuesteellä, jotka oli sijoitettu ympyrän vastakkaisille sivuille. Katse piti kääntää seuraavalle esteelle kolmella viimeisellä askeleella ja tempo piti säilyttää koko ajan samana. Katseen kanssa ei ollut ongelmia, mutta tempo ei meinannut pysyä tasaisena. Jokunen ympyrä siinä Oton kanssa laukkailtiin, ennen kuin Sari oli meihin tyytyväinen... Tunnin varsinainen aihe oli viiden esteen jumppasarja. Ensin mentiin pieninä ristikoina, mutta pikkuhiljaa Sari nosti korkeutta. Ensimmäisen sarjan jälkeen sain ohjeeksi pitää keskivartalon tiukkana, jolloin en heilu hypyissä niin paljon mukana ja näin häiritse hevosta. Olipa jännä huomata ero hypyissä, kun keskivartalo oli tiukkana. Huomattavasti helpompaa, puhumattakaan siitä miltä se ulospäin on mahtanut näyttää! Seuraava kerta menikin jo mallikkaasti ja kiitosta sain hyvästä katseesta. Aikaisemmin jäin usein tuijottamaan alas esteitä, mutta nyt katse suuntautuu eteenpäin. Ponnistuspaikat ensimmäiselle esteelle osuivat kohdilleen hyvin, jolloin loppu sarjakin sujui ongelmitta. Loppuun yhdistettiin kaksi viimeistä estettä okseriksi eli kolmen jumpan jälkeen yksi laukka-askel ja okseri. Okserilla oli jo ihan mukavasti korkeutta. Tämäkin sujui hyvin ja tähän olikin hyvä lopettaa. Oli oikein mukava tunti ja taas opittiin uutta (muista Saara se tiukka keskivartalo!).

Perjantaina oli myös vuorossa estetunti ja teimme samaa viiden esteen jumppasarjaa kuin tiistaina. Alkuverkan jälkeen teimme laukkavolttia puomin yli. Tehtävää vaikeutettiin lopuksi niin, että voltti piti ratsastaa sisäkäsi selän takana! Tällä testattiin, että hevonen on avuilla. Yllätyin todella, sillä voltit onnistuivat hienosti. Ilmeisesti polle oli hyvin avuilla ja minä istuin oikein. Hyvä minä! Jumppasarjat sujuivat jo rutiinilla ja onnistuin myös korjaamaan muutaman huonon lähestymisen sarjan välissä. Tunnista jäi hyvä mieli ja olin erityisen iloinen laukkavolteista.

Lauantai aamuna meillä oli kaksikko tunti Annun kanssa ja sen meille piti Henna. Tunnilla harjoittelimme mm. keskihalkaisijalla suoraan ratsastamista sekä käynnissä että ravissa, laukkaa ympyröillä ja lisättyjä askellajeja. Äärimmäisen hyödyllinen ja tehokas tunti! Tärkeimmät ohjeet minulle olivat, että minun pitää muistaa laukassa ajatella ylöspäin, ei siis heijata lantiolla edes takaisin vaan enemmänkin ylös-alas. Ja keskiaskellajeissa kyynärpäät kylkiin eikä kättä niin paljon eteen. Ihan kuin olisin näistä kuullut ennenkin... Ohessa aamun tunnelmia kuvina.

Kaikki kuvat Harri Mononen.

Sunnuntain kisat päättivät tämän viikon heppailut. Kisaratsuna siis Otto ja luokkana helppo B:0 2009. Ja mitä tapahtuikaan - menin ja unohdin radan! Alkuradasta tuli totaalinen muistikatkos, kun piti lähteä kolmikaariselle kiemurauralle. Tuomarin virkistettyä meikäläisen muistia, jatkoin radan suorittamista. Tosin vaikeuksia oli saada ajatukset takaisin kasaan, mutta sisulla mentiin loppuun asti. En ollut ihan tyytyväinen rataan, vaikka kaikesta huolimatta saimme prosentteja 60,4%. Otto oli vähän pohkeen takana ja meno hieman rikkonaista ja jännittynyttä. Kuski ei tosin ollut yhtä jännittynyt kuin edellisissä kisoissa ja onnistumisiakin tuli, mm. keskikäynti sekä pysähdys ja peruutus onnistuivat hyvin. Vaikka minä mokasin sai Otto ruusukkeen, kun Nina voitti luokan huikealla suorituksella! Onnea vielä Ninalle ja Otolle. Suuri kiitos myös ihanalle yleisölle ja kannustaville kilpakumppaneille mukavasta kisapäivästä! Tästä on hyvä jatkaa uuteen viikkoon!

Ratsastamisen ihanuus ja vaikeus- Onnistumisen riemua vol. 2

Toissa sunnuntain (13.10.) Hennan kouluvalmennus meni siis hienosti, kuten jo viime kirjoituksessani mainitsinkin. Otto pyöristyi jälleen heti ohjat kerättyäni ja tämä antoi heti alkutunnista hyviä merkkejä tulevasta. Alkuun teimme käynnissä ja ravissa paljon eri kokoisia voltteja molempiin suuntiin. Tehtävä auttoi meitä saamaan hepat taipumaan pehmeästi sisäpohkeen ympärille sekä asettumaan rehellisesti. Otto taipuikin hyvin ja tuntui mukavan pehmeälle. Teimme myös käynnissä pohkeenväistöjä, niin että ensin muutama askel uran sisäpuolelle ja sitten takaisin uralle. Tämä auttoi saamaan molemmat pohkeet läpi ja herkisti hevosta.

Tämän jälkeen teimme pitkillä sivuilla käynnissä avotaivutusta ja pääty-ympyröillä laukattiin. Avot sujuivat mallikkaasti eikä niissä ollut ongelmia. Ratsuni kuumui käyntityöskentelyssä (ihme hevonen!), joten laukannostoissa ei tarvinnut kuin ajatella nostoa, niin laukka nousi. Myös takaosa oli nostoissa ratsun virittyneen tilan ansoista kunnolla alla. Nostot onnistuivat hyvin ja Otto pysyi laukassakin pyöreänä, mutta kuski sai huomautuksen liiallisesta heilumisesta. Henna ohjeisti, että ylävartalon on pysyttävä paikoillaan ja vain lantio liikkuu laukan mukana. Piti kuitenkin varoa, etten liioittele lantion liikettä. Ohjeeksi sain myös, että minun pitää ajatella kasvavani ylöspäin ja varoa, etteivät jalat valu liian eteen. Jäin välillä laukassa sisäkädellä roikkumaan ohjassa enkä muistanut myödätä. Myöskään Otto ei taipunut riittävästi. Minua ohjeistettiin ratsastamaan enemmän sisäpohkeella ja käyttämään sisäkädellä hetkellisesti johtavaa ohjasotetta (=sisäkättä viedään hieman sivulle), jolloin sain taivutuksen paremmin läpi. Vielä kun muistin itse istua heilumatta kuin heinämies, saimme tosi hyviä laukkapätkiä. Harjoitusta tehtiin molempiin suuntiin ja saimme myös minulle hankalammassa suunnassa eli vasemmassa kierroksessa hienoja laukkaympyröitä. Ympyröillä oli tarkoitus mennä isoa ja rentoa laukkaa eikä niinkään koottua laukkaa. Oli ihan mahtavaa huomata, että laukkatyöskentelymmekin alkaa pikku hiljaa sujua. Kuskistahan tämä on aina ollut kiinni, mutta alan ilmeisesti päästä jyvälle asiassa.

Seuraavaksi siirryimme keskikiympyrälle, jossa ensin työskenneltiin käynnissä. Aluksi piti saada käynnin tahti kuntoon ja sen jälkeen väistätimme hevosia aina ympyrän avoimilla sivuilla ulospäin. Otto väisti hienosti, mutta välillä väistöt meinasivat mennä liian jyrkiksi. Myös tahti oli välillä hukassa. Piti muistaa hengittää ja tehdä riittävästi puolipidätteitä sekä pitää ulkolapa hallinnassa ja ratsastaa hepoa pohkeella kohti ohjaa. Samaa harjoitusta tehtiin molempiin suuntiin ensin siis käynnissä ja sitten ravissa. Ravissa tehtävä tuntui helpommalta ja hepokaan ei ollut niin kiireinen. Myöskään väistöt eivät olleet yhtä jyrkkiä ja Otto väisti lähes pelkällä painoavulla. Jee - en siis yliratsastanut, niin kuin minulla on tapana.

 Loppuun otimme vielä muutamat keskiravit lävistäjällä. Ottohan ravasi ihan hienosti, mutta kuski pomppi kuin kumipallo selässä. En vaan saanut ravin tahdista kiinni ja lantio ei suostunut myötäämään mukana. Otto raukka! Emme siis saavuttaneet "liitoravia", jolloin kuskinkin on helppo istua kyydissä. Hennan mukaan myötäsin liikaa käsillä ja kyynärpäät eivät pysyneet kylkien lähellä. Sain ohjeeksi ajatella, että joku ikään kuin vetää kyynärpäistä taaksepäin. Myös takaosa saisi olla paremmin alla keskiravissa.

Mutta olihan mahtava valmennus ja itsellä ihan huippu fiilis! Pakko kai se on uskoa, että kehitystä on tapahtunut omassa ratsastuksessa ja istuntatunnit alkavat nyt tuottaa tulosta. Myös asioiden tiedostaminen tai voisiko sanoa syy-seuraus suhteen ymmärtäminen (eli miksi joku asia onnistuu tai ei onnistu) ratsastuksessa on osaltaan auttanut minua kehittymään ratsastajana eteenpäin. Minussa asuu kuin asuukin myös kouluratsastaja! (enpä olisi uskonut tuota koskaan ääneen sanovani...)

Viime maanantain viikkotunnin aiheena oli istunta ja ratsuna tuttuun tapaan Otto. Alkuverkkasimme hieman normaalia pidempään. Alkuverkassa tein taas paljon avotaivutuksia ja voltteja ja keskityin istumaan keskellä hevosta. Laukkaa otin keskiympyrällä ja olin tyytyväinen, koska hepo pysyi pyöreänä myös laukassa. Siirryimme sitten keskiympyrälle ja ensin piti taas saada käynnin tahti kuntoon. Sari kiinnitti tänään erityisen paljon huomiota istuntaamme ja sainkin ohjeeksi heti alkuun istua keskellä hevosta ja kantaa käsiä. Minulla kädet valuvat helposti syliin, jolloin kädestä tulee joustamaton ja kova. Pitäisi muistaa kulma kyynärpäässä ja kyynärpäät lähellä kylkiä, niin kädet pysyisivät oikeilla paikoilla. Oikeassa kierroksessa Otto ei meinannut millään kulkea ympyrällä suoraan vaan poikitimme milloin minnekkin päin. Sari huomasi, että vasen olkapääni oli hieman eteenpäin kääntynyt ja ylempänä kuin oikea, jolloin en istunut tasaisesti molemmilla istuinluilla. Istuin siis vinossa hevosen selässä ja kenotin huomaamattani sisäänpäin vaikeuttaen hepan liikkumista. Otto raukka ei ymmärtänyt mitä halusin. Heti kun Sari huomasi missä vika oli ja keskityin ohjeen mukaan pitämään molemmat olkapäät alhaalla ja  ja molemmat kyynärpäät lähellä kylkiä, hevonen suoristui ja palaset loksahtivat paikoilleen. On se vaan pienestä kiinni! Hieman olkapäätä alemmas ja topakampi keskittyminen käsiin niin naps - heppa kulkee oikein päin. Ihmeellistä! Mutta olihan voittajafiilis tunnin jälkeen - vaikeuksien kautta voittoon.


Viime viikolla jäikin estetunti harmikseni väliin, kun armoton syysflunssa kaatoi neljäksi päiväksi vuodelepoon. Oli kuulemma ollut huippu tunti ja huiput tehtävät - argh, kääntäkää nyt vaan sitä veistä haavassa...No onneksi tauti alkaa olla selätetty ja tänään (ma 21.10.) pääsin jo hepan selkään ja huomenna estetunnin vuoro. Mutta niihin tunnelmiin palaan loppuviikosta! Mukavaa alkanutta viikkoa kaikille!

Ratsastuksen ihanuus ja vaikeus- Onnistumisen riemua vol. 1

Maanantaina 7.8. oli jälleen viikottaisen koulutunnin vuoro. Vatsalihakset olivat totaalisen hellinä viikonlopun tehoratsastuksien jäljeltä ja ajattelin mielessäni, että tunnista ei tule yhtään mitään: en varmaan saa edes heppaa pysäytettyä. Mutta vanhan sanonnan mukaan: sillä se lähtee millä on tullutkin, joten eikun reippaasti vaan hepan selkään! Ratsuna toimisi tälläkin kertaa Otto ja tunnin aiheena oli vastalaukat ympyröillä.

Menimme ulkona, koska keli oli mitä mainioin. Oli upeaa mennä tunnelmavalaistuksessa ja raittiissa ulkoilmassa. Selkään päästyäni ja hetken pitkillä ohjilla käveltyäni, aloitin alkuverkan. Otto pyöristyi heti, kun otin ohjat käsiini! Mitä ihmettä? Istuinko jotenkin eri tavalla vai mistähän nyt tuulee? Volteilla ja ympyröillä Otto taipui upeasti ja siirtymissäkin pysyi pyöreänä. Sari-ope ohjeisti, että voisin koettaa pyytää takaosaan vielä enemmän aktiivisuutta, jolloin hepo polkisi vieläkin paremmin alleen. Yritin pyytää hienovaraisesti Ottoa polkemaan enemmän alleen, mutta saimme aikaiseksi vain vauhdin kiihtymisen. Ei muuta kun taas tahti kuntoon ja uusi yritys. Muutaman kerran teimme kiihdytyksiä, ennen kuin Otto ymmärsi mitä pyysin, mutta sain kuin sainkin takaosaa hetkellisesti enemmän alle.

Alkuverkan jälkeen aloimme tehdä vastalaukan nostoja käynnistä pääty-ympyröillä. Oton kanssa vastalaukat ovat aika haastavia, sillä se on niin super-tarkka painoavuista. Jos edes ajattelee oikeaa laukkaa, se vaihtaa laukan! Suoralla uralla vastalaukan saa vielä nostettua ja ylläpidettyä suhteellisen helposti, mutta että ympyrällä?

Ensin piti ympyrällä saada käynnin tahti kuntoon ja hevosen takaosa aktiiviseksi. Sen jälkeen sain ohjeeksi tehdä vastataivutusta, koska heti kun yritin asettaa Ottoa ulospäin, takaosa karkasi sisälle. Ensimmäistä nostoa en valmistellut kunnolla ja nostimme myötälaukan. Uusi yritys ja vastalaukka nousi. Tosin en ehtinyt siirtää Ottoa käyntiin tarpeeksi ajoissa ja se vaihtoi laukan. Sain ohjeeksi, että vain pari laukka-askelta ja mahdollisimman nopeasti käyntiin, ennen kuin hepo vaihtaa laukan. Saimme muutamia hyviä nostoja ja laukkasin myös pari kertaa uralla vastalaukkaa "palkinnoksi" hienoista nostoista ympyrällä. Tunnista jäi positiivinen mieli ja ja varsinkin alkutunti sujui mahtavasti. Otto oli ihanan rento ja vastalaukatkin nousivat mukavasti.

Photo by Henna, SSRK

Tiistaina oli taas vuorossa estetunti ja aiheena tällä kertaa erikoisesteet. Jaiks! Mutta eipä hätää, esteiden yli minut kuljettaisi Otto, joka vanhana kisakonkarina ei erikoisesteitä tuijottele. Esteinä meillä oli pysty, jonka alla oli vesimatto, viltillä päällystetty pysty, heinäpaalipysty, okseri, jonka alla oli tötteröitä sekä pysty, jossa oli paksu puun oksa. Hyppäsimme yksittäin ensin kaikki esteet. Otto hyppäsi kaikki esteet kyttäilemättä ja suhteutettu väli okserilta vesimatolle onnistui hienosti. Sitten mentiin esteet ratana ja estekorkeutta nostettiin hieman. Korkeutta esteillä taisi olla 60-80cm. Rata onnistui hyvin, ainoastaan suhteutettu väli olisi saanut sujua paremmin. Tulimme okserille hieman vinosti ja löysässä laukassa ja ajauduimme aika pohjaan (=lähelle estettä). Otto kuitenkin hoiti homman hienosti ja selvisimme puhtaalla radalla. 

Kuva estevalmennuksesta 8.9, kuvasta kiitos Helmille,

Tunnin jälkeen Sari-ope antoi palautetta. Koska tunnin aiheena oli erikoisesteet, minun olisi pitänyt käyttää erikoiseste istuntaa. Mutta kun heppana oli Otto jonka tiesin varmasti hyppäävän esteet tuijottelematta, en osannut ko. istuntaa käyttää. Lisäksi minun pitäisi saada takaosa enemmän aktiiviseksi eikä päästää heppaa pitkäksi ja löysäksi. Tämä korostuu etenkin pitkissä teissä ja kaarteissa. Sari neuvoi minua ajattelemaan kouluratsastusta ja sitä kautta saamaan takaosaan enemmän aktiivisuutta. Kehittämisen paikka on myös katseessa. Katseeni on Sarin mukaan hyvä, mutta jään usein tuijotamaan ponnistuspaikkaa liian pitkäksi aikaa. Katseen pitäisi olla "pehmeä" ja suuntautua enemmän esteen yli. Jos ratsunani olisi epävarma heppa, tiivis tuijotukseni ponnistuspaikaan aiheuttaisi hevosen jännittymisen ja todennäköisesti kiellon. Varsinkin epävarman hevosen kanssa katseen pitäisi olla pehmeä ja laaja-alainen. 

Sunnuntaina elikkäs tänään piti olla Sarin estevalmennus, mutta Sari oli sairastunut, joten tilalla pidettiin Hennan kouluvalmennus. Oton kanssa jatkettiin yhteistyötä ja oli aivan huippu valmennustunti sekä parhaista parhain Otto! Mutta jottei teksti veny kilometrin mittaiseksi, palataan näihin tunnelmiin alkuviikosta. Saan myöskin kuvia valmennuksesta alkuviikosta, joten Saara kuittaa hetkeksi!

Nelkyt ja risat aloittaa ratsastuksen- Täyttä laukkaa

Tänään oli alkeiskurssi viimeinen tunti ja aiheena laukka – aihe jota tämä tätiratsastaja on jännityksellä ja pelolla, mutta myös jonkinlaisella innostuksella odottanut. Innostus laukkaamiseen on syntynyt ihan mielikuvatasolla. Jos nyt suljette silmänne ja ajattelette sanaa ratsastus, mitä se tuo mieleenne? Minä näen itseni laukkaamassa hurjaa vauhtia tasaista laukkaa aaltoilevan pellon halki hiukset hulmuten. Realiteettitaso taas tuo sen jännityksen ja pelon: Hurjaa vauhtia? Tasaista laukkaa? Olen alkeiskurssin ajan pysynyt kyllä kiitettävästi hevosen selässä, mutta hurja vauhti saattaa tuoda oman haasteensa. Liekö laukkakaan tasainen, kun oletettavasti vauhdin lisääntyessä ei ehdi muusta huolehtia kuin siitä, että pysyy jotenkin siellä selässä ja ohjat ovat jotenkuten kädessä, eivätkä ainakaan revi hevosen suuta. Heppa saa kyllä laukata ihan niin tasaisesti tai epätasaisesti kuin haluaa. Jos nyt ylipäätään saan sen laukkaamaan. Oletettavasti lyhyehköt hiuksenikaan eivät kasva kovasti hulmuamaan laukan aikana… Tunti siis alkoi lupaavasti: ainakin ajatukseni laukkasivat jo vinhaa vauhtia aivoissani. Ehkä se laukkaaminen onnistuisi hepankin kanssa.

Harjasin Gissan ja puhdistin kaviot. Gissa suhtautui minuun kuin vanhaan tuttuunsa. Mutusti heinää ja ojensi kavionsa yksi toisensa jälkeen minulle puhdistettavaksi. Tällä kertaa sain myös kuolaimet laitettua Gissan suuhun ilman apuvoimia. Tosin apuvoimat olivat hyvin lähellä valmiina auttamaan, ellen olisi onnistunut. Gissa on niin korkea (tallin toiseksi korkein hevonen), että jos se päättää nostaa päänsä ylös, ei minulla ole toivoakaan yltää tunkea kuolaimia sen suuhun. Mutta tein kuten neuvottu oli: ohjat oikeaan nyrkkiin ja samalla oikea käsi tukemaan hevosen päätä, sitten vaan vasemmalla kädellä kuolaimet suuhun. Myös satulan laittaminen sujui ongelmitta.

Tunnilla menimme ensin käyntiä ja sitten siirryimme raviin. Raviin siirtyminen ei olekaan Gissan kanssa mikään helppo juttu – ainakaan minulle, ainakaan aina. Se kun on niin taitavaksi koulutettu hevonen, ettei ymmärrä sähläyksen päälle ollenkaan. ”Yritä jo päättää mitä haluat”, se luultavasti tuumii ja jatkaa tyynesti hidasta käyntiään, kun minä paukutan pohkeita ja samalla vahingossa puristan reisillä. ”Mixed information”, se tuhahtaa hidastaen askeltaan, kun lopetan jännitykseni vallassa lantiolla myötäämisen ja yritän senkin avulla tuupata Gissaa raviin. Niinpä siinä käy tälläkin kertaa: heppa ei ravaa, vaikka pitäisi. Mitenkähän sen saa laukkaamaan, jos ei ravaaminenkaan onnistu… En kuitenkaan hätäänny. Aina ei voi onnistua, eikä edes joka kerta. 13.10 vietetään kansainvälistä Epäonnistumisen päivää ja pitäähän minunkin toki kantaa korteni kekoon. Epäonnistumisen päivän viettämisen idea on juuri se, että uskaltaa rohkeasti asettaa itsensä alttiiksi epäonnistumiselle hyppäämällä pois mukavuusalueelta. Asioita ei pitäisi jättää tekemättä epäonnistumisen pelossa. Uuden asian edessä kohtaa niin onnistumisen kuin epäonnistumisenkin kokemuksia ja ne ovat molemmat tarpeellisia oppimiselle. Lopulta saamme ajatuksemme Gissan kanssa samalle tasolle ja Gissa lähtee reippaaseen raviin.

Seuraavaksi Ronja-ope käy läpi laukkaamisen teoriaa. Laukka nostetaan siirtämällä sisäpohje eteen ja ulkopohje taakse, jonka jälkeen puristetaan näillä pohkeilla, nojataan hieman taaksepäin ja saadaan kaunis laukka nostettua. Kuulostaa helpolta, vai mitä? Ikuisena optimistina ryhdyin suurin odotuksin tehtävän tekemiseen. Täältä tullaan lainehtiva pelto ja hulmuavat hiukset! Reipasta käyntiä. Sitten raviin siirtyminen pohkeilla: pam, pam. Ensin kevyttä ravia. Sitten peppu kiinni satulaan ja pohkeiden siirto oikeisiin paikkoihin. Hei, pohkeiden siirtäminen oikeisiin paikkoihin! Peppu satulaan ja sisäpohje eteen ja ulkopohje taakse! Ajatustasolla tiesin, mitä tulee tehdä, mutta ruumiini ei totellut. Gissa ravasi mukavasti vauhdikasta ravia ja vaikka kuinka yritin pitää pepun satulassa kiinni (niin, että jos satulan ja pepun väliin laitettaisiin kolikko, kolikko ei tippuisi), se ei pysynyt siinä. Ei peppu eikä kolikko. Iso eläin ja iso ravi. Pompin satulan päällä kuin viljasäkki, enkä pystynyt edes kuvittelemaan pohkeiden siirtoa ilman tippumista. Tasapainoni ei kerta kaikkiaan riittänyt. Yritin toisen kerran. Kolmannen. Ja tiedättekö, neljännellä kerralla se onnistui! Tunsin, kuinka Gissan askel muuttui. Sekunnin ajan se tuntui kauhealta, pelottavalta tai ehkä vaan tuntemattomalta. Ja sitten se alkoi tuntua ihanalta! Vakaalta! Kevyeltä! Kunnes taas pompsahdettiin pompottavaan raviin. Tehtävää toistettiin useita kertoja ja Gissa laukkasi aina. Ladies and gentlemen, tämä tätiratsastaja on nyt sitten nostanut laukan ja laukannut!

Haluatteko kuulla, mitä mietin noina kertoina, kun en pystynyt nostamaan laukkaa? Ensin himpun verran epäonnistumista. Kaikilla muilla laukka näytti onnistuvan heti ensimmäisellä kerralla. Sitten mietin ratkaisua ongelmaan. Koska aina on ratkaisu. Jos en tässä onnistu, niin otan liinatunnin, jossa voin harjoitella rauhassa. En tiedä, onko epäonnistuminen lapsille sen helpompaa kuin aikuisillekaan, mutta ainakin pienet lapset osaavat ottaa sen oikein. Kun taapero opettelee kävelemään tai kun 5-vuotias opettelee ajamaan pyörällä, tapahtuu oppiminen monen kaatumisen kautta. Aikuinen ei aina ole yhtä sinnikäs. Kun on tottunut tekemään työnsä ammattitaitoisesti ja osaavasti vuosien ajan ja harrastanut niitä tuttuja ja turvallisia liikuntamuotoja, täytyy vähän kerätä rohkeutta, että saa itsensä astumaan uuteen ja tuntemattomaan maailmaan valmiina oppimaan kaiken alusta asti. Mutta kun siihen rohkenee, löytää sisältänsä sen sinnikkään lapsen, sen 1- tai 5-vuotiaan, joka iloitsee jokaisesta ottamastaan uudesta askeleesta. Ei ole ollenkaan hassumpi tunne, kun keski-ikäinen tätiratsastaja nuortuu jälleen pieneksi tytöksi. Kipittää autolta jännittyneenä katsomaan, millä hevosella menee tällä kertaa. Kyselee neuvoja ympärillä pyöriviltä tytöiltä. Mietiskelee heidän kanssaan, että saakohan tänä päivän Gissan ravaamaan tai laukkaamaan vai ei. Ja mitä kannattaisi tehdä, että se onnistuisi.

Olipa sitten minkä ikäinen tahansa, miten edistynyt tai alkeinen tahansa, on stressaavaa, turhaa ja itseään harhaan johtavaakin vaatia itseltään pelkkää onnistumista ja menestymistä. Onnistumisia tarvitaan, mutta myös epäonnistuminen on ystävä kasvun polulla – se johtaa usein aika tehokkaaseen oppimiseen. Tämä alkeinen aikoo jatkaa opin polkua ja jatkaa nyt TUNTIRATSASTAJANA! Alkeiskurssi on ohi, mutta oppiminen jatkuu.